Sivut

torstai 8. helmikuuta 2018

Mistä tunnet sä ystävän?

Tänään keskiviikkona, 14. helmikuuta, vietetään taas Ystävänpäivää. Suomessa Valentinuksen päivä on ollut enemmän ystävien kuin rakastavaisten juhlapäivä. Painopiste saattaa tosin olla muuttumassa. Kaupat,  ravintolat ja muut palvelut hehkuttavat päivää rakastavaisten omana päivänä, jotta kassakone kilisisi. Lehdestä luin, että kysyntää on. Punainen sydän taipuu moneen.

Ystävähistoria pikakelauksella


Sydänystäviä etsimässä...Missä te kaikki olette?
Aloin itse miettiä omia ystäviäni ja pikakelasin elämääni lapsuudesta tähän hetkeen asti. Koska olen elämäni aikana ehtinyt asua viidellä eri paikkakunnalla Suomessa, viidessä eri maassa ja viettänyt neljässä muussakin maassa pitkiä aikoja, on selvää, että kaikki ystävyyssuhteet eivät ole pysyneet matkassa mukana.  Myös osa ystävistäni on vaellellut pitkin maailmaa työn tai rakkauden perässä ja jäänyt sille tielleen.

Muutama ystävä on  jo kuollut. Joidenkin elämän täyttävät nykyään lapsenlapset tai he itse ovat sen verran huonossa kunnossa, että yhteiset tapaamiset ovat käyneet harvinaisiksi. Surullista kyllä, on pakko myöntää, että joskus hyvänkään ystävän kanssa ei aina enää tavoita sitä nuoruuden hulvatonta fiilistä. Olemmeko me molemmat muuttuneet vai vain jompi kumpi meistä? Toisten kanssa taas juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi, vaikka tapaamisten välissä saattaa olla useampi vuosi. Yksi on kuitenkin pysyvää - ystävän tuntee siitä, että hän on luotettava ja hän auttaa tarvittaessa. Rakkaat ystävät, lämmin kiitos teille kaikille yhteisistä vuosista!

Onneksi aina silloin tällöin tapaa myös uusia ihmisiä, joihin tykästyy ja joiden kanssa haluaa pitää yhteyttä. Tiedä vaikka heistä tulisi ihan oikeita ystäviä ajan mittaan.

Missä te olette?

Mietin parhaillaan, missä te Norbert ja Tom olette ja mitä teette? Vieläkö suunnittelette taloja Nairobissa? Tai Eve, rakas viron opettajani 1990-luvulta, oletko jo eläkkeellä? Entä Leonid, vanha ystäväni Neukkulasta? Mitä sinun elämääsi nykyään kuuluu? Tai Gioconda ja muut hyvät ystävät Romaniassa? Oletteko jo jättäneet turistibisneksen? Entä sinä Ernest Tansaniassa? Toteutuiko unelmasi, rakensitko sen ison talon synnyinkylääsi? Tiedän Martin, että asut nykyään Yhdysvalloissa. Käytkö usein entisessä kotikaupungissasi Bratislavassa? Entä mitä teille, Mina ja Akiko, Japanissa kuuluu? Vieläkö suomen ja võrun kielet kiinnostavat?

Mieleeni hiipii haikeus, kun tajuan, että en ole kuullut teistä pitkään aikaan. Te kaikki olitte minun hyviä ystäviäni silloin joskus. Ottakaa ehdottomasti yhteyttä, jos satutte lukemaan tämän viestin. Olisi todella hauskaa uudistaa ystävyys. Voisimme vaikka tavata meidän mökillä heinäkuun lopussa.

Ovatko sinun lapsuuden- ja nuoruudenaikaiset ystävät edelleen kuvioissa mukana?

4 kommenttia:

  1. Hyvät ystävät sulostuttavat elämää. Omaan ystäväkaartiini kuuluu lapsuuden aikaisia kavereita, opiskelu- ja harrastuspiireistä löytyneitä, naapureita ja myöhemmällä iällä tutuksi tulleita ihmisiä. Kaikista heistä on tullut tärkeitä, jokaisen kanssa on joku oma juttu tai tekeminen, jota en toisen kanssa tekisi. Kaikki ystäväni, miten ikinä heihin tutustuinkaan, ovat yhtä tärkeitä.

    Esimerkin kouluvuosien ystävyyksien pysyyvydestä sain pari viikkoa sitten törmättyäni luokkatoveriini, jonka olen viimeisen 45 vuoden kuluessa tavannut ehkä neljä kertaa. Nähtyään minut hän kaappasi minut halaukseen ja kävi kyselemään kuulumisia ikään kuin olisimme törmäilleet silloin tällöin viime aikoina. Tuli kiva ja lämmin olo.

    Olemmeko muuttuneet matkan varrella, vai kenties tulleet yhä enemmän omiksi itseksemme, sellaisiksi, joita olemme, kun paineita ”esittää” itseään parempaa ei ole?

    Ystävän päivällä on paikkansa, vaikkei sitä niin erikseen juhlisikaan kortein. Tänään tapaankin taas ex-tempore kolme ystävää. Asiasta sovittiin eilen.

    Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse usein miettinyt elämänvalintojen vaikutusta ihmissuhteisiin. Jos on haahuillut ikänsä maailmalla, on paljon hyviä ystäviä ja vielä enemmän tuttavia ympäri maailmaa. Jos taas on pysynyt synnyinpaikkakunnallaan enemmän tai vähemmän pysyvästi koko ikänsä, ovat ystävyyssuhteet syviä ja niillä on pitkä historia. Puolensa molemmilla, eikö?

      Poista
  2. Puolensa ja puolensa kaikilla valinnoilla. On vain jännää, että vaikka on ystävyydessä ns. hiljaisia vuosia, niin silti se idea löytyy tavattaessa. Nuo hiljaiset vuodet ovat sitä ruuhkaa: opiskeluja, töitä erilaisissa tilanteissa, eri paikkakunnilla ja eri maissa, lapsia, avioeroja ja uusia liittoja - ja sitten seestyy taas.

    Itse olen löytänyt sukuani Facebookin kautta. Synnyinsijoilleen niin harva on kyennyt jäämään, pakko lähteä etsimään opintoja ja töitä muualta - ja kas, jopa sukupolvikuilujakin. Tuolla sydänmailla kun oli isäntien pakko ottaa uusi emäntä, jos entisestä aika jätti. Seuraus: eri sarjan sisaruksia ja siten serkkuja. Kaikkia ei tunne kunnolla ja fb:n kautta alkaa hahmottaa sukujaan paremmin. Ja oikeasti näitä elämän rytkeessä melkein hävinneitä ystäviä.--- Juuri tänään kävin kahvilla ihmisen kanssa, jonka kanssa tiiviissä yhteydessä 20 vuotta sitten. Oli pakko lopettaa kesken juttelu!

    VastaaPoista
  3. Eikö olekin hienoa, että nykyään on naamakirja, LinkedIn sun muut uudet tavat löytää kadonneita ja pitää yllä verkostoja?

    VastaaPoista