sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Voiko se olla totta vai sittenkin ihan huuhaata?

Luin tänään hyvän kirjan - Tiina Raevaaran toimittaman Voiko se olla totta? - Skeptisiä näkökulmia nykymenoon. Kirjan on julkaissut Skepsis ry ja kustantanut Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry.

Kirja ilmestyi jo vuonna 2017, mutta minä löysin sen vasta nyt. En malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin olin lukenut sen loppuun. Suosittelen! 

Mitä enemmän luen näitä mielenkiintoisia tietokirjoja, sitä vähemmän minulla riittää ymmärrystä kaikenmaailman huuhaa-hoitoihin uskoville ja niitä tarjoaville. Mikä ihme saa ihmisen kieltämään huolella tutkitut faktat ja pitämään itseään "kokemusasiantuntijana", joka pystyy päihittämään sen alan


tiedeyhteisön ja tutkijoiden työn tulokset? Eräskin nuori nainen sanoi jokin aika sitten telkkarissa lukevansa itselleen plussaksi sen, että hänellä ei ole rokotuksia koskevaa koulutusta. Hän ei anna rokottaa lapsiaan, koska tietää paremmin kuin alan asiantuntijat, mikä hänen lapsilleen on parasta.

Pari päivää sitten Hesarissa oli puolestaan juttu äideistä, jotka olivat antaneet lapsilleen hopeavettä. Syyttäjä päätti olla nostamatta syytteitä, koska hopeavesiannokset olivat olleet niin pieniä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan hopeavesi on elimistölle myrkyllistä. Miten kukaan voi altistaa pienen lapsensa moiselle moskalle? Minun mielestäni kyseessä on selkeä pahoinpitely ja ihmettelinkin siksi syyttämättäjättämispäätöstä.

Nykypäivänä, kun tietoa on tarjolla ilmaiseksi yllin kyllin ja kun suomalaiset ovat koulutetumpia kuin koskaan aikaisemmin, tietämättömyydestä näyttääkin tietyissä piireissä tulevan se kruunun kirkkain jalokivi. Jotkut jopa ylpeilevät sillä. Voi pyhä yksinkertaisuus!

Lukekaa hyvät ihmiset hyviä tietokirjoja ja varokaa kaikenmaailman humpuukimaakareita.

Haluan toivottaa voimia ja tsemppiä tutkijoille, jotka jaksavat kumota julkisuudessa näitä huuhaa-hoitoja ja humpuukitekniikkaa. Kiitos teille! Työtänne ja aktiivisuuttanne tarvitaan todella.

torstai 21. maaliskuuta 2019

Morogorosta maailmalle


Haluatko olla edistämässä eettistä yhteistyötä Afrikan naisten ja perheyhteisöjen hyväksi? Muuttaa maailmaa paremmaksi kori korilta? Antaa turvakodin naisille mahdollisuus työllistyä? Jos haluat, tämä uudentyyppinen toiminta voi olla juuri sinua varten.

SideBySide

SideBySide on Katja Kokkoniemen perustama yhteistyöverkosto, jonka avulla Tansanian Morogorossa tuetaan naisten kädentaitoja ja työllistymistä. Toiminta perustuu YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin, eettisiin ja ekologisiin arvoihin. Siinä yhdistyvät reilu kauppa, kehitysyhteistyö ja liiketoiminta.

Naiset valmistavat tuotteet pääasiassa järvikaislasta. Taipuisa järvikaisla sopii hyvin erilaisten korien, kassien ja mattojen valmistukseen.

Itselläni on tansanialaisesta järvikaislasta ja lehdistä valmistettuja koreja, jotka ostin jo vuonna 1980 eli lähes 40 vuotta sitten Etelä-Tansaniasta!

Korit ovat edelleen täysin käyttökelpoisia eikä niissä näy minkäänlaisia kulumisen merkkejä, vaikka keskuslämmitystalossa korit joutuvatkin sopeutumaan talvella lämmitykseen ja kesällä kosteampaan ilmaan. Ne ovat säilyttäneet muotonsa, vaikka ne on pakattu välillä myös muuttokuormiin ja siirretty maasta toiseen.

Korit ovat näkyvällä paikalla työhuoneessani muistuttamassa minua mielenkiintoisesta elämänvaiheesta Tansanian lämpimän auringon alla. Palaan sinne ajatuksissani usein.


SideBySide etsii Suomesta jälleenmyyjiä naisten valmistamille tuotteille. Nämä tuotteet sopivat esimerkiksi liikelahjoiksi ja vähittäismyyntiin.

Lue lisää: www.sidebyside.fi.



African Fashion Festival

PS. Käy tsekkaamassa myös osoitteessa https://mesenaatti.me African Fashion Festival -joukkorahoituskampanja

Olin viime vuonna itse mukana katsomassa muotinäytöstä ja voin vilpittömästi sanoa, että kokemus oli aivan fantastinen.  Värikästä, rentoa ja hauskaa! Suosittelen!

Pääsylippuja voi ostaa vain rahoittamalla Mesenaatin kautta kampanjaa.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Taas on se aika vuodesta

Taas se on täällä - Taidemaalariliiton Teosvälitys Kaapelitehtaalla. Tapahtuma on kuulunut vuodenkiertooni jo monen vuoden ajan. Keväällä on Teosvälitys ja syksyllä Martin markkinat, molemmat Kaapelitehtaalla ja molempiin on aina päästävä.


Tänä vuonna Teosvälityksessä on esillä 600 taiteilijan töitä. Teoksia on 1 700, joten lyhyessä ajassa saa hyvän läpileikkauksen nykytaiteesta. Tänä vuonna on tarjolla paljon suuria töitä, joita olisi vaikea saada mahtumaan ainakaan meidän kotimme seinille.

Yllätyin myös siitä, että niin monen taulun aiheena oli ihminen. Voi hyvin olla, että kiinnitin tähän asiaan huomiota, koska etsin jotain muuta. Olen itse enemmän abstraktin taiteen ystävä. Suhtautukaa siis tietyllä epäilyksellä huomiooni. Faktantarkistus voisi antaa toisen tuloksen.

Myös tämän päivän (9.3.19) Hesari esitteli Teosvälitystä. Tapahtuman kävijät voidaan kuulemma jakaa viiteen ryhmään: taiteen katselijat, ensiteoksen ostajat, kotinsa sisustajat, yksityiset keräilijät ja (institutionaaliset) kokoelmien kartuttajat. Tunnistin itseni ryhmästä kotinsa sisustajat. 

Nuoret sijoittavat taiteeseen

Samaisessa lehdessä oli myös pieni juttu milleniaaleista, jotka ostavat innokkaasti taidetta. Milleniaalit ovat vuosina 1981 - 1996 syntyneitä nuoria. Heistä varakkaimmat ovat nyt ryhtyneet sijoittamaan taiteeseen.

Minä investoin nuorena kirjoihin. Ostin niitä paljon, ja nyt kirjoja pyörii lattioilla, nurkissa ja erilaisilla muilla pinnoilla. Nojatuolit ovat esimerkiksi hyviä kirjavarastoja.

En ole koskaan katunut ostointoani. Ostan edelleen kirjoja, vaikka Suomessa on hyvä kirjastolaitos. Saatan lukaista jonkun vanhan kirjan uudestaan ihan muistin virkistykseksi. Näin tapahtui esimerkiksi muutama viikko sitten, kun luin Gaudeamuksen aikoinaan julkaiseman ja Pirkko Heiskasen toimittaman kirjan Aika ja sen ankaruus. Kun kirja ilmestyi vuonna 1989, sai se minussa aikaan kiinnostuksen tulevaisuuden tutkimukseen. Kiinnostus jatkuu edelleen.

Olen aina ihaillut luovuutta sen eri muodoissa. Minulle luovuus on sitä, että taiteilija tuottaa jotain omaa, hän ei vain tyydä jäljentämään todellisuutta tai kopioimaan trendejä.

Ymmärrän erittäin hyvin milleniaaleja, jotka sijoittavat taiteeseen. Niin minäkin olisin tehnyt jo nuorena, jos minulla olisi ollut riittävästi rahaa.








Taidemaalariliiton Teosvälitys ja Ornamon Teosmyynti järjestetään Kaapelitehtaalla 9. - 17.3.2019. Vapaa pääsy. 

Suosittelen!

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Miksi ihmeessä se ärsyttää?

Helsingin Sanomat on ehtymätön ideoiden ja joskus myös hämmästyksen lähde. Tällä kertaa vuorossa oli totaalinen ällistys. Hesari julkaisi eilen jutun Näin kehut itseäsi - muita ihmisiä ärsyttämättä. 


Jutussa toimittaja antaa ohjeita siitä, miten kehua itseään niin, etteivät muut siitä hikeenny. Suomalaiseen kulttuuriin sopii kuulemma vaatimattomuus.

Jotta ei ärsytä muita, on viljeltävä sanoja tyytyväinen ja mielestäni. Jos kehuja on tyytyväinen tuotokseensa, hän ei väitä olevansa paras joukosta, hän on vain tällä kertaa tyytyväinen omaan työhönsä. Jos ymmärtää laittaa tukisanan "mielestäni" lauseeseen, kuulija ärsyyntyy vähemmän, koska tämäkin sana ikään kuin pienentää itsekehua.

Jutusta käy ilmi, että kaikenlainen itsetehostus ja oman hännän nostaminen saa ihmiset ärsyyntymään.

Minä puolestani ärsyynnyin koko jutusta! Minua ärsyttää se, että vielä nykyäänkin hellitään tätä vaatimattomuutta. Se saa toisinaan ihan koomisia piirteitä. Kehuin vähän aikaa sitten eräälle puolitutulle hänen päällään ollutta kaunista vaatetta. No tää nyt on tällanen halpa retku, oli vastaus. Olin odottanut hänen vastaavan jotain tyyliin Mäkin tykkään tästä ihan älyttömästi. Tää on mun lempivaate. Maksoi aika paljon, mutta on joka euron arvoinen. Jos uskoisin hänen sanojaan, alkaisin todella ihmetellä, miksi hän laittoi tärkeään seminaariin tuollaisen halvan retkun, eikö hänellä ole kunnon vaatteita? Aivan ....eihän hän sitä oikeasti tarkoittanut. Todennäköisesti hän laittoi parhaan vaihtoehdon päällensä mutta katsoi kuitenkin parhaaksi mitätöidä oman vaatteensa, vaikka olin jo ehtinyt sitä kehua. Miksi ihmeessä?

Minä ainakin kuuntelen mieluummin vaikka itsetehostusta kuin tätä jatkuvaa itsensä pienentämistä tai peräti mitätöintiä. Ketä se hyödyttää? Miksi osaavien ihmisten pitäisi mitätöidä omia suorituksiaan julkisesti? Miksi alisuoriutumista ja keskinkertaista työpanosta arvostetaan enemmän kuin aktiivisen, työstään aidosti innostuneen ihmisen hyvää suoritusta?

Minulla käy valmennettavina ihmisiä, jotka ovat joutuneet työpaikoillaan silmätikuiksi siksi, että ovat liian innostuneita hommistaan ja haluavat olla monessa mukana. Peruspirkot ja -petterit eivät katso tätä hyvällä, koska kollegan liiallinen innokkuus saa oman suorituksen näyttämään niin vaatimattomalta. Juuri siltä, mitä se ehkä onkin? Ja auta armias, jos tämä energiapakkaus erehtyy vielä kertomaan olevansa tosi hyvä näissä hommissa tai vertailee omia suorituksiaan jonkun muun suorituksiin. Silloin koko porukka kääntyy häntä vastaan.

Olen asunut ulkomailla, eri pituisissa pätkissä ja eri maissa, yhteensä yli 12 vuotta. En muista koskaan maailmalla kohdanneeni tällaista oman itsen ja osaamisen aliarvostamista. Miksi me täällä Suomessa pitäisimme sitä edelleen yllä?

Jos joku kehuu estoitta itseään ja omaa suoritustaan, mutta me muut tiedämme, ettei se tulos nyt niin kummoinen ollut, antaa hänen kehua. Jos hän on harhainen, kyllä elämä häntä opettaa ja asettaa oikealle paikalle. Annetaan hänen itse löytää realistinen käsitys itsestään. Pitää myös muistaa, että meitä on moneksi. Jotkut nyt vaan ovat osaavampia kuin toiset, ei siitä mihinkään pääse. Totta on onneksi myös se, että oikealla asenteella ja innolla pääsee pitkälle, harvat hommat ovat rakettitiedettä.

Kehutaan ja ihastellaan mieluummin omia ja toistemme saavutuksia kuin yritetään tasapäistää meidät kaikki alisuoriutujiksi. Meillä kaikilla on paljon potentiaalia, mutta se ei pääse toteutumaan, jos jo kulttuurin läpileikkaava ominaisuus on olla huolissaan siitä, ettei vaan ärsytä ketään omalla osaamisellaan.

Kysymys: Arvostammeke me suomalaiset osaamista?

lauantai 9. helmikuuta 2019

Olisiko tässä selitys?

Olen koko aikuisikäni harmitellut sitä, että minulla ei ole ollut mitään työhön kohdistuvaa intohimoa. Minun on ollut helppo vaihtaa työtä ja työpaikkaa, vaikka olen itse asiassa pitänyt kaikista töistäni. Olen jopa toisinaan tuntenut niissä sitä paljon mainostettua flowta. Flowhan   tarkoittaa sitä, että tykkää senhetkisestä työstään niin paljon, että uppoutuu siihen kokonaan. Aika ja paikka häviävät jonnekin taka-alalle. Kyseistä työtä haluaa tehdä sen itsensä takia - ei palkan, kiitoksen tai maineen takia.

Laskin pikaisesti, että minulla on ollut yli 35 vuotta kestäneen työurani aikana ainakin 15 eri työtä. Olen työskennellyt niin yksityisellä sektorilla kuin myös julkisella ja kolmannella sektorilla. Pyöritin omaa yritystäkin yli kolme vuotta. Listalta puuttuvat ainoastaan vuokratyö ja franchising!

Nyt eläkeläisenä olen taas aloittanut yritystoiminnan - valmennukseen ja kustannustoimintaan keskittyvän Oy Avisado Ab:n. Avisado valmentaa ihmisiä elämän muutos- ja valintatilanteissa sekä julkaisee elämänhallintaa käsitteleviä kirjoja. Ensimmäinen kirjamme - Eläkettä & eliksiiriä - on juuri ilmestynyt.

Olen monesti kokenut ahdistusta lukiessani elämänhallintaoppaita, jotka neuvovat löytämään sen "oman jutun", sen oman intohimon, jota haluaa tehdä elämänsä loppuun asti. Minulla sellaista kutsumusta ei ole koskaan ollut, enkä suoraan sanoen usko, että sen "oman jutun" veivaaminen riittää kenellekään muullekaan loppuiäksi. Maailma ympärillämme muuttuu koko ajan ja nopeaan tahtiin. Myös me ihmiset muutumme. Sitä, mitä halusi nuorena, ei välttämättä haluakaan enää nelikymppisenä.

Minun neuvoni kaikille omaa suuntaa etsiville on se, että kannattaa hankkia osaamista mahdollisimman monelta alalta. Näin pystyy sujuvasti vaihtamaan työtehtäviä ja jopa alaa ilman suurempaa heikotusta. Maailmanluokan tutkijaksi meistä tuskin kukaan kehittyy lyhyessä ajassa, mutta normaalijärkinen oppii yleensä puolessa vuodessa tavalliset työt. Riittää, kun pää kestää sen puoli vuotta, kun säännöllisin väliajoin huomaa vielä puutteita omassa osaamisessaan. Mutta hei - puutteethan ovat kehittymiskohteita. Sanoita ongelmasi uudelleen - kehittymistavoitteiksi - ja eipä aikaakaan, kun tunnet jo hallitsevasi uuden työsi.

Ilahduin, kun luin tällä viikolla Hesarista jutun Liikaa vaihtoehtoja. Kaikki me generalistit, työpaikkoja kiertävät moniosaajat, saimme itsellemme uuden nimen yhdysvaltalaiselta yrittäjältä Emilie Wapnickilta. Me olemme multipotentialite. Tunnistin heti ihmistyypin, koska omasta mielestäni kuulun itsekin heihin.

Hesarin mukaan me "multipotentiaaliset" ihmiset olemme helposti mukautuvia ja opimme nopeasti uusia asioita. Me olemme ihmisiä, joita kiinnostaa vähän kaikki. En ainakaan tällä hetkellä muista kuin yhden asian, joka minua ei todellakaan kiinnosta - urheilu, ei sen harjoittaminen eikä sen seuraaminen.

Meidän multipotentiaalisten kutsumus on kaikki. Jokaisessa työssä on jotain mielenkiintoista. Me olimme tulevaisuuden työntekijöitä jo 1970 - 1990 -luvuilla, kun kukaan ei ollut vielä keskinyt kieltää kysymystä Mikä sinusta isona tulee?

Nykyäänhän tällaista kysymystä ei kannata enää kysyä, koska tiedetään, että ihmiset joutuvat vaihtamaan työtehtäviään ja moni jopa alaa monta kertaa työuransa aikana.

Voin vilpittömästi sanoa teille nykypäivän työntekijöille, että älkää pelätkö. Työpaikan vaihto pitää virkeänä ja kasvattaa omaa henkistä pääomaa. Potentianne aktualisoituu kuten filosofit sanovat. Kaikessa moninaisuudessaan! Suosittelen!

Ainut pieni miinus, seuraus, jonka vaihdot aiheuttivat itselleni oli se, että en ehtinyt kunnolla juurtua millekään alalle. Minulla ei ole monia kollegoja, koska olen vaihtanut työpaikkaa niin usein. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan tässä kuitenkin mainita, että en suinkaan ole vaihtanut työpaikkaa monta kertaa vuodessa. Toisinaan vaihdoin työtä, mutta työnantaja pysyi samana. Lyhin työsuhteeni kesti vuoden ja pisin 10 vuotta. Muut olivat siltä väliltä. Jokaisesta näistä lähdin itse - eri syistä. Usein syynä oli urakehitys, parempi palkka tai työtehtävät ulkomailla.

Multipotentiaalinen ihminen ei parane koskaan. Hän on eläkkeelläkin vielä kiinnostunut kaikesta. Minulla on edessä nyt sisustussuunnittelun opinnot. Jos joku keksii kysyä minulta, mikä minusta isona tulee, voin nyt vastata: sisustussuunnittelija....ensi joulukuussa kypsässä eläkeiässä! En olisi itsekään osannut tätä kuvitella vielä kymmenen vuotta sitten.

Kysymys: Millaisia työntekijöitä tulevaisuudessa tarvitaan?

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Kevättä kohden?

Tähän on tultu. Helsingin kantakaupungissa ei lumen poisvienti suju millään mittareilla mitattuna. Teiden lanaajien ratkaisu lumen poistamiseen kaduilta on siirtää se parkkeerattujen autojen päälle ja jalkakäytävillä kulkevien jalankulkijoiden riesaksi.

Kävin perjantaina Kaapelitehtaalla. Minulta menee matkaan kävellen yleensä 35 minuuttia. Nyt tarvoin lumisohjossa melkein tunnin suuntaansa. Oli pakko varoa, koska jalkakäytävät olivat liukkaat tai niillä oli niin paljon lunta, että varsinainen kävelytila oli vain kapea ja muhkurainen kuja. Samaan aikaan piti myös väistellä erilaisia esteitä, joiden tarkoitus oli varoittaa katolta putoavasta lumesta ja jääpuikoista.

Seurasin sääliä tuntien autoilijoita, jotka yrittivät kaivaa autojaan lumikinosten alta tai yrittivät päästä ajotielle lumivuorien takaa. Lana-auto oli ehtinyt kulkea ohi ennen heitä. 

Aloin väkisin miettiä, että IHANKO OIKEESTI lumi tulee joka vuosi yllätyksenä kaupungin siisteydestä huolehtiville? Eikö todellakaan ole keksitty mitään toimivaa keinoa viedä lumet pois nopeasti ja tehokkaasti?

Muistan jo vuosikymmenien takaa Leningradista ja Moskovasta kuorma-auton, jota kutsuimme "idi sjuda -autoksi". Vapaasti käännettynä se on "tule tänne -auto". Kuorma-auton eteen oli liitetty kaksi järeää taivutettua "haalijaa", jotka kasasivat auton edestä lunta putkeen, joka johti kuorma-auton lavalle. Sekä putki että nämä "haalijat" olivat osa kuorma-auton kiinteää varustusta. Samalla kun lumi saatiin pois kaduilta, saatiin se myös siirrettyä kokonaan pois häiritsemästä. Kuorma-auto ajoi melko hitaasti, mutta lopputulema oli hyvä - kadut olivat puhtaat lumesta eikä lumiongelmaa oltu ulkoistettu muiden samalla katuosuudella kulkevien riesaksi. Yksinkertaista mutta tehokasta! Kuorma-auto oli huvittavan näköinen mutta hoiti sille annetun tehtävän.

Kysymys: Pitäisikö kaupungin siisteydestä vastaavat lähettää itäiseen naapuriin opintomatkalle?

Luminen talvi on kiva, kun on hiihtolomalla jossain mökillä tai maaseudulla. Silloin ei haittaa, vaikka joutuisi joskus tekemään lumitöitä kaivaakseen autonsa ulos kinoksista.

Se, mikä sopii mökille, ei sovi kantakaupunkiin. Kaupungissa homman on toimittava - ihmisten on päästä töihin ajoissa ja kaupunkilaisten on saatava kävellä rauhassa ja turvallisesti.

Mikäli me kaikki eläkeläiset ja muut, joiden ei välttämättä tarvitse lähteä ulos kaduille, pysyttelemme liukastumisen pelossa sisällä koko talven, ei se lupaa hyvää kansanterveydelle. Liikkumattomuus aiheuttaa paljon kaikenlaisia kalliisti hoidettavia vaivoja. Minä en ainakaan halua kykkiä sisällä odottamassa kevättä.

Talvi tulee joka vuosi - se voi toisinaan alkaa vähän aikaisemmin tai vähän myöhemmin, mutta ainakin tähän asti se on aina tullut. Jotain tarttis tehdä! Eikö?

torstai 17. tammikuuta 2019

Nyt sitä saa - Eläkettä & eliksiiriä

Moikka kaikille!

Tiedoksenne, että iso urakkamme on ohi ja uunituore kirjamme Eläkettä & eliksiiriä on juuri ilmestynyt. Se on tarkoitettu eläkkeelle lähtöä suunnitteleville ja eläkkeellä jo oleville. Kirja sopii mielestämme hyvin myös lahjaksi.



Kirja on monien ihmisten yhteistyön tulos. Meitä kirjoittajia on jo neljä - kaksi Helsingistä, yksi Kööpenhaminasta ja yksi Los Angelesista. Moni myös kommentoi keskeneräisiä raapustuksiamme, ja rakas serkku miehineen käänsi Valerien tekstin englannista suomeksi. Pari hyvää ystävää auttoi myös oikoluvussa. Kun veivaa riittävän kauan samoja tekstejä, alkaa kaikki kelvata. Tulee umpisokeaksi omille virheilleen. Silloin tarvitaan ulkopuolisia oikolukijoita ja muuta apua. 

Tuhannet kiitokset kaikille teille kirjaprojektisssa avustaneille!

Elämä muuttuu, kun työ loppuu. Elämä eläkeläisenä voi olla elämän parasta aikaa tai elämänpiiri voi kutistua turhan pieneksi. Voimme vaikuttaa elämänlaatuumme omilla valinnoillamme. Kaikki ei ole tietysti itsestä kiinni, mutta moni asia on.

Kirjassa on paljon tutkittua tietoa ja käytännön ohjeita ja vinkkejä. Itse havahduin siihen, miten todella tärkeää on olla aktiivinen, huolehtia itsestä, syödä oikein ja liikkua tarpeeksi. On tarjottava aivoille ravintoa ja on myös levättävä riittävästi. Jos aivot eivät pelaa, ei onnistu mikään muukaan. Hyvät ystävät ja itsensä hemmottelu kuuluvat myös hyvään elämään. Kirja käsittelee kaikkia näitä asioita sekä monia muitakin eläkeläisiä kiinnostavia kysymyksiä. 

Kirjassa on myös mielenkiintoiset luvut tanskalaisten ja amerikkalaisten eläkeläisten uusista valinnoista. Tiesitkö, että asuakin voi monilla eri tavoilla?

Kiinnostuitko? 

Voit tilata kirjan helposti Avisadon verkkokaupasta napsauttamalla tätä linkkiä https://www.avisado.fi/tuotteet.html .


Kirjan tiedot:
Ritva Kattelus, Tom Jokinen, Carita Peltonen, Valerie Harwin
Eläkettä & eliksiiriä
Avisado, 2019
ISBN: 978-952-5356-05-2
288 s.

PS. Meillä kotona syödään nyt kaksi kertaa viikossa pelkkiä kasviksia ja ranteeseeni on ilmestynyt aktiivisuusranneke. 

Kysymykset: 

Onko sinun elämäsi muuttunut eläkkeellä ollessasi? 
Oletko vielä töissä muttta ajatukset jo eläkkeellelähdössä?