maanantai 28. syyskuuta 2020

Peilitön perjantai?

Luin juuri mielenkiintoisen kirjan ulkonäön ja elämässä menestymisen välisestä yhteydestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirjan ovat kirjoittaneet turkulaiset taloussosiologit Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg. Tarkemmat tiedot kirjasta löydät blogin kohdasta Kirjat.

Kirjassa käsitellään ulkonäön markkinoita, ulkonäköä muokattavana ominaisuutena ja ulkonäköpääoman sosiaalista säätelyä. Kirjan mukaan esteettinen pääoma on yhdistelmä ulkonäköön liittyviä resursseja. Näitä ovat muun muassa ruumiin koko ja muoto, kasvonpiirteet, hiukset, parta sekä ehostus-, pukeutumis- ja laittautumistyylit. 

Aihe oli tuore ja olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Parisataasivuinen kirja pystyi valottamaan aihetta monipuolisesti mutta analyysit jäivät sivumäärän vähyyden takia vähäisiksi. Lisää tällaista!

Kirja sai ainakin minut pohtimaan ulkonäköön kohdistuvan kulutuksen mielekkyyttä ja mielettömyyttä. Miksi ihmeessä me suostumme kaikkeen tähän näyttääksemme ehkä vähän paremmilta tai hoikemmilta tai pidemmiltä tai fiksummilta tai nuoremmilta?

Me ulkonäkötyöläiset

Ennen kuninkaat, aatelisto tai muuten menestyneet erottuivat rahvaasta hyvinsyöneellä ulkomuodollaan. Pyöreys ja jopa suorainen lihavuus oli kaunista, koska se liittyi rikkaisiin ja arvovaltaisiin ihmisiin. 

Tänä päivänä kauneuden ideaali on aivan toinen. Sairaalloisen laihat mallit esittelevät mainoksissa ja näytöksissä meille uusia vaatteita ja muita tuotteita. Kaunis on nykyään useimmiten sama kuin laiha ja ikuisesti nuori. Kauneus määrittyy sosiaalisesti ja se saa arvoa valtasuhteissa. Kauneus ei siis olekaan vain katsojan silmässä niin kuin usein väitetään, vaan meidät on saatu sisäistämään vallassa olevat kauneusnormit. 

Meistä kaikista on tullut enemmän tai vähemmän ulkonäkötyöläisiä. Kirjan kirjoittajat arvioivat eri tutkimusten perusteella, että suomalainen mies viettää 60 vuoden aikana yhteensä kolmisen kuukautta ja nainen noin yksitoista (11 !) kuukautta peilin ääressä. Mitä visuaalisempi kulutuskulttuuri on, sitä enemmän aikaa käytämme ulkonäkötyöhön. Nykynuoret ehtivät siis elämänsä aikana seisoa peilin ääressä vanhempiaan kauemmin. Kuka vielä väittää, ettei ulkonäkö kiinnosta suomalaisia?

Tähän asti ulkonäkönormien purkaminen on ollut lähinnä aktivistien kontolla. He puhuvat kehopositiivisuudesta ja kannustavat ihmisiä julkaisemaan omia, ei-retusoituja kuviaan. Rypyt, makkarat ja muut elämän merkit saavat näkyä. 

Kannattaisiko itse kunkin meistä miettiä, onko tässä kaikessa ulkonäkötyössä mitään mieltä? Voisiko aikansa ja euronsa käyttää paremmin?

Kirjan kirjoittajat haastavat meidät kokeilemaan peilitöntä perjantaita. Peilittömänä perjantaina ei katsota peiliin eikä edes vilkuilla oman kuvan heijastuksia kodin tai työpaikan ikkunoista eikä edes  näyteikkunoista. Olisiko se perjantai jo tällä viikolla?

torstai 24. syyskuuta 2020

Ylös, ulos ja museoon!


Sain synttärilahjaksi Museokortin rakkaalta mieheltäni. Muutaman viikon odottelun jälkeen posti toi tänään varsinaisen kortin. Sitä ennenkin olisin jo päässyt museoon näyttämällä väliaikaista korttiani.

Kortilla pääsee noin 300 museoon. Voisin siis käydä tulevan vuoden aikana melkein joka päivä jossain museossa! Ajatus sekä innostaa että kauhistuttaa. Ei kai tässä nyt ole tarkoitus ryhtyä suorittamaan museoita ja näyttelyitä? 

Miten sitä kaikesta tästä tarjonnasta onnistuisi löytämään ne itseä kiinnostavat kohteet? En nimittäin erityisemmin nauti netissä roikkumisesta. En saa kiksejä verkkokaupoista, joten pelkään pahoin, että en jaksa roikkua aktiivisesti netissä seuraamassa museoidenkaan tarjontaa. Paperikirja vie voiton.

Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö museot kiinnostaisi. Päinvastoin, kyllä taas kiinnostavat mutta eivät ihan kaikki museot. Työskentelin matkailualalla nuoruudessani melkein 10 vuotta. Sinä aikana ehdin käydä monissa eri museoissa ulkomailla. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että kun on nähnyt yhden museon, on nähnyt ne kaikki. Varsinkin taidemuseot ja paikallismuseot menivät päässäni iloiseksi sekamelskaksi ja aloin jo vältellä uusien paikkakuntien museotarjontaa. Onneksi muutaman vuoden tauon jälkeen kiinnostukseni museoihin heräsi uudelleen.

En ole tosin vieläkään käynyt esimerkiksi traktorimuseossa tai meijerimuseossa. Tuskin käyn myöskään kaikissa kotiseutumuseoissa, vaikka aionkin alkaa harrastaa kotimaan matkailua. Sen sijaan monet taidemuseot, arkkitehtuurimuseo, designmuseo, Lapissa sijaitsevat museot, Kansallismuseo, merkittävien henkilöiden kotimuseot ja monet muut kiinnostavat oikein paljon.

Seuraavaksi pitäisi saada nostettua takapuoli sohvalta telkkarin äärestä ja lähteä ensimmäiseen museokohteeseen. Minkähän valitsisi? 

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Uusi normaali


Tässä elämää Uuden normaalin aikakaudella. Olen kuvassa lähdössä ruokakauppaan varustautuneena kertakäyttöisellä kasvomaskilla ja kertakäyttöisillä nitriilikäsineillä. Koska aloitin maskin käytön jo maaliskuussa, on euro jos toinenkin tullut jo kulutettua suojautumiseen.

Huomenna pitäisi lähteä skannaamaan kuvia, mutta Ilmatieteenlaitos lupaa kovaa myrskyä. Mietin, että on kai pakko mennä spåralla, vaikka yleensä tykkään kävellä kaikkiin paikkoihin. Seuraavaksi mietin, missähän minun HSL:n lippuni mahtaa olla. Siinä on vielä arvoa jäljellä. Ja heti sen jälkeen tajusin, että en edes muista, miten sillä kortilla maksetaan spårassa. Viimeisestä spåramatkasta on varmaan jo 7 kuukautta. Ei ihme, jos HSL:n tulot ovat tippuneet. Minunlaisiani, spåraa ja busseja vältteleviä, on varmasti monia muitakin korona-aikana.

Koronan lisäksi voi olla yksi toinenkin syy matkustajakatoon. Tämän päivän (16.9.20)  Hesari otsikoi yhden juttunsa seuraavasti: Helsinkiin halutaan edullisempi kertalippu. Kaupunginvaltuutettu Laura Rissanen on tehnyt asiasta valtuustoaloitteen. Hänen mukaansa tällainen "citylippu" lisäisi kiinnostusta joukkoliikenteeseen. Vihdoinkin joku ajattelee omilla aivoillaan! Kiitos siitä.

HSL:n vyöhykeuudistus nosti raitiovaunujen kertalipun hinnan 1,70 eurosta 2,80 euroon. Melkoinen kertakorotus! Näiden lippujen hinta kallistui huomattavasti enemmän kuin kausilippujen. Kun kertalipun hinta nousi, alkoivat yhdessä matkustavat pariskunnat ja perheet suosia omaa autoa. Se tuli halvemmaksi. Herää kysymys, eikö tätä yhteenlaskua voitu tehdä ennen kuin päätös hinnankorotuksista tehtiin? Hesarin mukaan Kuntayhtymä vastustaa yhden vyöhykkeen lippua.

Nyt järki käteen ja spåralippu takaisin, please!



perjantai 17. heinäkuuta 2020

Puu ja pää - vai jo jotain muutakin?


Mihin tämä tulee
Kirjan nimi kuvaa hyvin kirjan sisältöä.


En lue pelkästään uusia tänä vuonna tulleita tietokirjoja, vaan tykkään paneutua myös jo vähän vanhempiin kirjoihin, jotka ovat jääneet minulta jostain syystä lukematta. Tällaiset kirjat ovat usein erittäin valaisevia. Ne joko kertovat kirjoittajan kyvystä nähdä tulevaisuuteen tai paljastavat armotta, että eivät ne asiantuntijatkaan aina ole ihan tajunneet, mistä tuulee ja minne ollaan menossa. Vapaavuoren kirja kuuluu mielestäni ensimmäiseen ryhmään.

Vapaavuoren kirja Puoliholtiton Suomi ilmestyi jo vuonna 2016. Vapaavuori esittelee siinä näkemyksiään silloisesta Suomesta ja syistä, miksi maa makaa niin kuin se makaa. Kirjan lukujen otsikoista paras oli mielestäni tämä: Menikö Suomen parasta ennen -päivä jo?

Vapaavuori roimii kirjassaan muun muassa poliitikko-kollegoitaan, joskus myös itseään, hallituksia, uneliasta julkista sektoria, kangistunutta kolmikantaa, kehittymätöntä yrittäjyyskulttuuria, johtajuusvajetta, vinoutuneita motiiveja ja peräänkuuluttaa railakasta asennemuutosta. Hänen mielestään ei riitä, että Suomella on puuta ja hyvin koulutettuja päitä, pitäisi olla paljon myös muuta hyvinvointia synnyttävää toimintaa.

Kirjoittajan mukaan suomalaisten suhde työhön on muuttunut. Työtä ei tehdä enää samalla antaumuksella kuin ennen, mutta kaikki odottavat kuitenkin hyvinvoinnin kasvavan siitä huolimatta. Suomi on laiskistunut ja pulkistunut ja siinä samalla pudonnut muiden Pohjoismaiden vauhdista. 

Suomen talous on hidas uudistumaan. Suomi ei ole nopealiikkeinen ja ketterä. Olemme alisuoriutujia ja tyydymme siihen. Vapaavuoren mukaan elämäntaparemontimme tulee alkaa mentaaliselta puolelta eli asenteesta.

Vapaavuori päättää kirjansa sanoihin "Olen edelleen huolissani siitä, ettemme ymmärrä kuinka huolissamme meidän maamme talouden tilasta pitäisi olla"..."Suomi on rauhan ajan historiansa pahimmassa kriisissä".

Tämä kirja ilmestyi siis vuonna 2016, kun koronakriisistä ei ollut tietoakaan. Jos tilanne silloin oli jo tuota luokkaa, mitä se onkaan koronakriisin jälkeen?

Mutta vielä on toivoa. Koska tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut, voimme oikealla asenteella, oikeilla valinnoilla ja päätöksillä vaikuttaa siihen. Ja eiku hihat heilumaan!

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Stadi + kesä

Olemme jo vuosia viettäneet tarkoituksella osan kesästä kotona Helsingissä, vaikka meillä on kesämökki ihan kivalla paikalla Saimaan rannalla. 



Kesäisen Helsingin keskustaa ei voita mikään - ainakaan meidän mielestämme. Kaikkea on ja aurinkokin paistaa yleensä ihan riittävästi. Joka kesä tulee myös jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Tänä kesänä uutuuksia ovat mm. Senaatintorin urbaani terassi viheralueineen ja luodolle kunnostettu ravintolarakennus. Näistä ensimmäisessä olemme jo ehtineet käydä ja luotoravintolan laivapysäkkiä etsimme parhaillaan. Olisikohan Kauppatorilla?


Hyvälle mielelle tulee myös joistain julkisista kulkuvälineistä. Tässä malliksi yksi:



keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

The Cat is not yours



Päätin antaa oman panokseni somessa pyöriviin kissavideoihin ja julkaisen tässä uusimman hankintani - kissataulun The Cat is not Yours. Taulun on maalannut kuvataiteilija Vappu Aneri Kärkkäinen, ja se löytyi juuri ennen juhannusta Taidelainaamosta Rikhardinkadulta.

Taidelainaamo on Helsingin Taiteilijaseuran ja Helsingin kaupunginkirjaston yhteistyönä syntynyt aarreaitta, josta voi pientä vuokraa vastaan saada taidetta kotiinsa. Kuukausivuokra on 20 - 500 € riippuen teoksen hinnasta. Teoksen voi myös lunastaa suoraan kertaostona tai maksaa sitä kuukausittain kunnes koko teos on maksettu.

Taidelainaamossa on tällä hetkellä yli 10 000 teosta Helsingin Taiteilijaseuraan kuuluvilta ammattikuvataiteilijoilta. Heitä on seurassa 750, joten tarjontaa riittää.

Olen jo vuosia käynyt maaliskuussa Kaapelitehtaalla tutustumassa kotimaisten kuvataiteilijoiden myyntinäyttelyyn, mutta tämä Taidelainaamo on jostain syystä jäänyt minulta aina väliin, vaikka asioinkin Rikhardinkadun kirjastossa. 

Vierailu Taidelainaamoon kesäkuisena hellepäivänä oli ihana kokemus, ja palvelu siellä oli erinomaisen joustavaa. Sain jopa mukaani koesovitukseen taulun Lappeenrantaan.

Nyt olen ihan koukussa. Roikun monta kertaa viikossa katselemassa Taidelainaamon nettisivuja. Mitähän uutta sinne on nyt tullut?

Suosittelen lämpimästi!


tiistai 2. kesäkuuta 2020

Pitääkö olla huolissaan?

Nyt kun koululaiset ovat lähteneet kesälomalle, on hyvä aika pohtia  heidän tulevaisuuttaan. Päättäjät haluavat pidentää oppivelvollisuutta 18 ikävuoteen asti ja tehdä mm. toisen asteen opinnoista maksuttomia.

Nykyään jo noin 5000 nuorta tippuu joka vuosi koulun vauhdista. Heidän luku- ja kirjoitustaitonsa jäävät niin heikoiksi, että uuden oppiminen, abstrakti ajattelu ja elämänhallinta on vaikeaa.

Pisa-tutkimuksissakaan suomalaiset koululaiset eivät enää loista niin kuin ennen. Pystytäänkö koulupudokkuutta ehkäisemään ja kansan koulutustasoa nostamaan pidentämällä oppivelvollisuutta parilla vuodella? Itse vähän epäilen tätä. En usko, että koulupudokkaat innostuisivat yhtäkkiä oppimisesta enemmän, jos "pakkopullaa" olisi tarjolla pari vuotta nykyistä enemmän. Ne, jotka haluavat jatkaa opiskelua, jatkavat sitä joka tapauksessa oli oppivelvollisuusikä 16 tai 18 vuotta. Toisen asteen maksuttomuudella voi olla jonkinlainen merkitys, mutta eikö senkin voisi hoitaa jonkinlaisilla opintoseteleillä halvemmalla kuin tarjoamalla maksutonta opetusta kaikille?

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän uskon enää ilmaiseen tarjontaan. Kaikella tekemisellä ja tarjonnalla on aina hinta, ja joku muu sen maksaa, jos kyseisen palvelun tai tuotteen sattuu itse saamaan ilmaiseksi. Mitä laajempi ilmainen tarjonta, sitä korkeammat verot ja .....kun riittävän kauan lisätään ilmaisia palveluita, sitä vähemmän tarjontaa on.

Tämä kehitys - tarjonnan väheneminen ja yksipuolistuminen - alkaa jo näkyä sekä kirja- että musiikkialoilla. Kun kirjoja saa ilmaiseksi kirjastoista ja ilmaista musiikkiakin on tarjolla valtavat määrät, ihmiset tottuvat siihen, että näistä ei tarvitse maksaa. Lopputuloksena on, että viimeistään kymmenessä vuodessa tarjonta supistuu sekä määrällisesti että laadullisesti, koska julkiset palvelut yksinään eivät pysty pitämään hengissä lukuisia kirja- ja musiikkikustantajia. Tarvitaan myös niitä omalla rahalla maksavia asiakkaita.

Onko kysymyksiä kohta enemmän kuin vastauksia?
Lähde: Pixabay.


Älykkyys laskee    

Olemme tuudittautuneet siihen, että ihmiskunnan älykkyys, osaaminen ja kaikenlaiset erityistaidot kasvavat koko ajan. Suomessa myös väestön koulutustaso on noussut pitkään ja Suomen menestys johtuu pitkälti koulutetusta väestöstä. Meillä ei ole pääomia, öljyä, timantteja tai muitakaan luonnonvaroja ylenpalttisesti mutta onneksi meillä on koulutettua väkeä.

Tämä kaikki on ollut totta monta vuosikymmentä, mutta 1990-luvun puolivälistä alkaen on nuorten älykkyys laskenut ainakin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pysähdystä on tapahtunut myös Iso-Britanniassa, Alankomaissa, Virossa ja Saksassa (Hbl, 26.5.20). Jos sama vauhti jatkuu myös tulevaisuudessa, Suomen kansa tyhmistyy selvästi. Lasku on jo alkanut. Mikä vaikutus tällä laskulla ehtiikään olla seuraavien 30 vuoden aikana? Kuinka paljon tyhmempää Suomen kansa on vuonna 2050 kuin vuonna 2020? Pelkkä ajatuskin puistattaa.


Pitääkö olla huolissaan?

Mikä vaikuttaa älykkyyteen eniten - geenit vai perhetausta vai muu ympäristö? Vallitseva käsitys on edelleen, että geneettiset erot eli perintötekijät selittävät huomattavan osan älykkyyseroista. Onko opiskelu ja ponnistelu siis turhaa, jos on sattunut saamaan tyhmät vanhemmat ja perintönä huonot geenit?

Onneksi asia ei ole näin. Myös ympäristöllä ja omilla teoilla on merkitystä älykkyyden eroissa. Tutkimuksista tiedetään, että koulutettujen perheiden lapset menestyvät koulussa paremmin kuin vähän koulutettujen. Vanhempien sosioekonominen tausta ja kasvuympäristö vaikuttavat moneen asiaan, myös lapsen opintomenestykseen. Jos varakas vanhempi ei itse pysty tai ehdi ohjaamaan lastaan koulutehtävissä, voi hän ehkä palkata jonkun toisen, joka pystyy ja ehtii.

Myös lapsen ja nuoren omilla teoilla ja motivaatiolla on merkitystä. Jos läksyt jättää usein tekemättä, alkaa vähitellen kierre alaspäin, ja lopputuloksena on koulun päättyessä heikko luku- ja kirjoitustaito, heikko kielitaito ja heikot taidot kaikissa muissakin opiskelua vaativissa aineissa.

Itse olen huolissani erityisesti lukutaidosta, sillä jos se ei ole kunnossa, vaikeutuu moni muukin asia. Ilman, että lukee paljon, ei opi edes uusia sanoja eikä ymmärrys maailmasta kasva. Somepeukutukset ja facebookpäivitykset eivät lukutaitoa ja sanavarastoa kovin paljon kasvata. Sanonta Lue enemmän, luulet vähemmän kiteyttää hyvin lukemisen annin.

Hyvästä lukutaidosta ja lukemisesta syntyy myös hyvä kirjoitustaito. Lukiessaan ihminen oppii huomaamattaan sanojen lisäksi myös kielioppia, tyyliä ja rakenteita. Ilmaisu paranee. Kirjoitettu teksti on sekä rakenteellisesti että sisällöllisesti miellyttävää lukea. Viestintätaidot ovat jo nyt, ja tulevaisuudessa vielä enemmän, taitoja, jotka tulee hallita, jos mielii elämässä eteenpäin.

Lukeminen kannattaa aina!