Sivut

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Oppia loppuikäkö kaikki?

Mitä yhteistä?

Tiedätkö mitä yhteistä on näillä: Android-puhelin, kännykän monet sovellukset, Adobe Premiere Elements -ohjelma, videotuotanto ja vloggaus, videokamera, digikamera, pilvipalvelu, ilmaiset kuva- ja musiikkipankit, Sketch up -ohjelma, saumuri ja ompelukone, Blogger, Google Analytics, kirjanpidon ohjelmat, Fast Stone Image Viewer, tietoturva?

Vastaus: Ne ovat kaikki laitteita tai ohjelmia, jotka minun pitäisi nykyään hallita entisten laitteiden ja ohjelmien lisäksi. En pysty tekemään kaikkia niitä juttuja, joita haluan tehdä, ilman että opin käyttämään näitä kunnolla.

Runsas tarjonta

Nykymaailma on täynnä kaikkea kivaa uutta tekemistä. Eläkkeellä on myös tähän aikaa. Moni uusi kiva perustuu kuitenkin siihen, että itsellä on toimivat laitteet ja ohjelmat, joita osaa sujuvasti käyttää. Muuten saa vain harmaita hiuksia ja hermot menevät.


Nykyiset taitovaatimukset ovat kuin Itäkeskuksen aukiolla oleva taideteos - suuri ja moneen suuntaan rönsyilevä, mielenkiintoinen mutta vaikeasti hahmotettava yhdellä kertaa. Juuri kun luulee tajunneensa taideteoksen idean, se muuttaakin muotoaan, kun keksii katsoa sitä hieman eri vinkkelistä. Sama juttu on opiskelun kanssa - siinä ei tule koskaan valmiiksi. Laitteet muuttuvat, ohjelmat päivittyvät, tulee uusia ohjelmia ja uusia laitteita. Kaikki velloo jatkuvassa liikkeessä.

Työväenopistot ja kansalaisopistot tarjoavat paljon koulutusta. Kun jaksaa juosta kurssilta toiselle, saa kohtuullisen lyhyessä ajassa ja kohtuullista maksua vastaan ainakin käsityksen uusista ohjelmista ja laitteista. Lisäksi tarvitaan myös omaa opiskelua kotona. Tekijäksi oppii vain tekemällä, yrityksen ja erehdyksen kautta. Mikään manuaali ei pysty selittämään kaikkia kikkoja niin yksiselitteisesti, että harjoittelusta voisi luopua. Se taas kysyy motivaatiota. Kaikki nämä ohjelmat ja laitteet ovat vain työkaluja, joita tarvitsemme siihen varsinaiseen juttuu, jota haluamme tehdä.

Herää kysymys, ovatko laitteet ja ohjelmat meitä varten vai me niitä varten? Kumpi häntää oikein heiluttaa? Perustuuko kaikki uusi kiva uusille laitteille ja digitaalisille ohjelmille? Eikö kukaan keksi enää mitään uutta pelkille käsillemme?

Nyt vielä jaksan opetella uutta ja teen sen jopa erittäin mielelläni. Mutta entä kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua? Istunko silloinkin vielä työväenopiston kurssilla opettelemassa taas jotain uutta vemputinta ja ohjelmaa? Opiskelenko hautaan asti? Vai kytkenkö ehkä jossain vaiheessa itseni ulos kaikesta? Onko se ylipäätään enää mahdollista edes nykypäivänä?

Kysymys: Oletko koskaan ajatellut irrottaa itsesi laitteista, naamakirjasta tai jostain muusta palvelusta?