Peilitön perjantai?

Luin juuri mielenkiintoisen kirjan ulkonäön ja elämässä menestymisen välisestä yhteydestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirjan ovat kirjoittaneet turkulaiset taloussosiologit Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg. Tarkemmat tiedot kirjasta löydät blogin kohdasta Kirjat.

Kirjassa käsitellään ulkonäön markkinoita, ulkonäköä muokattavana ominaisuutena ja ulkonäköpääoman sosiaalista säätelyä. Kirjan mukaan esteettinen pääoma on yhdistelmä ulkonäköön liittyviä resursseja. Näitä ovat muun muassa ruumiin koko ja muoto, kasvonpiirteet, hiukset, parta sekä ehostus-, pukeutumis- ja laittautumistyylit. 

Aihe oli tuore ja olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Parisataasivuinen kirja pystyi valottamaan aihetta monipuolisesti mutta analyysit jäivät sivumäärän vähyyden takia vähäisiksi. Lisää tällaista!

Kirja sai ainakin minut pohtimaan ulkonäköön kohdistuvan kulutuksen mielekkyyttä ja mielettömyyttä. Miksi ihmeessä me suostumme kaikkeen tähän näyttääksemme ehkä vähän paremmilta tai hoikemmilta tai pidemmiltä tai fiksummilta tai nuoremmilta?

Me ulkonäkötyöläiset

Ennen kuninkaat, aatelisto tai muuten menestyneet erottuivat rahvaasta hyvinsyöneellä ulkomuodollaan. Pyöreys ja jopa suorainen lihavuus oli kaunista, koska se liittyi rikkaisiin ja arvovaltaisiin ihmisiin. 

Tänä päivänä kauneuden ideaali on aivan toinen. Sairaalloisen laihat mallit esittelevät mainoksissa ja näytöksissä meille uusia vaatteita ja muita tuotteita. Kaunis on nykyään useimmiten sama kuin laiha ja ikuisesti nuori. Kauneus määrittyy sosiaalisesti ja se saa arvoa valtasuhteissa. Kauneus ei siis olekaan vain katsojan silmässä niin kuin usein väitetään, vaan meidät on saatu sisäistämään vallassa olevat kauneusnormit. 

Meistä kaikista on tullut enemmän tai vähemmän ulkonäkötyöläisiä. Kirjan kirjoittajat arvioivat eri tutkimusten perusteella, että suomalainen mies viettää 60 vuoden aikana yhteensä kolmisen kuukautta ja nainen noin yksitoista (11 !) kuukautta peilin ääressä. Mitä visuaalisempi kulutuskulttuuri on, sitä enemmän aikaa käytämme ulkonäkötyöhön. Nykynuoret ehtivät siis elämänsä aikana seisoa peilin ääressä vanhempiaan kauemmin. Kuka vielä väittää, ettei ulkonäkö kiinnosta suomalaisia?

Tähän asti ulkonäkönormien purkaminen on ollut lähinnä aktivistien kontolla. He puhuvat kehopositiivisuudesta ja kannustavat ihmisiä julkaisemaan omia, ei-retusoituja kuviaan. Rypyt, makkarat ja muut elämän merkit saavat näkyä. 

Kannattaisiko itse kunkin meistä miettiä, onko tässä kaikessa ulkonäkötyössä mitään mieltä? Voisiko aikansa ja euronsa käyttää paremmin?

Kirjan kirjoittajat haastavat meidät kokeilemaan peilitöntä perjantaita. Peilittömänä perjantaina ei katsota peiliin eikä edes vilkuilla oman kuvan heijastuksia kodin tai työpaikan ikkunoista eikä edes  näyteikkunoista. Olisiko se perjantai jo tällä viikolla?

Ylös, ulos ja museoon!

Sain synttärilahjaksi Museokortin rakkaalta mieheltäni. Muutaman viikon odottelun jälkeen posti toi tänään varsinaisen kortin. Sitä ennenkin olisin jo päässyt museoon näyttämällä väliaikaista korttiani.

Kortilla pääsee noin 300 museoon. Voisin siis käydä tulevan vuoden aikana melkein joka päivä jossain museossa! Ajatus sekä innostaa että kauhistuttaa. Ei kai tässä nyt ole tarkoitus ryhtyä suorittamaan museoita ja näyttelyitä? 

Miten sitä kaikesta tästä tarjonnasta onnistuisi löytämään ne itseä kiinnostavat kohteet? En nimittäin erityisemmin nauti netissä roikkumisesta. En saa kiksejä verkkokaupoista, joten pelkään pahoin, että en jaksa roikkua aktiivisesti netissä seuraamassa museoidenkaan tarjontaa. Paperikirja vie voiton.

Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö museot kiinnostaisi. Päinvastoin, kyllä taas kiinnostavat mutta eivät ihan kaikki museot. Työskentelin matkailualalla nuoruudessani melkein 10 vuotta. Sinä aikana ehdin käydä monissa eri museoissa ulkomailla. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että kun on nähnyt yhden museon, on nähnyt ne kaikki. Varsinkin taidemuseot ja paikallismuseot menivät päässäni iloiseksi sekamelskaksi ja aloin jo vältellä uusien paikkakuntien museotarjontaa. Onneksi muutaman vuoden tauon jälkeen kiinnostukseni museoihin heräsi uudelleen.

En ole tosin vieläkään käynyt esimerkiksi traktorimuseossa tai meijerimuseossa. Tuskin käyn myöskään kaikissa kotiseutumuseoissa, vaikka aionkin alkaa harrastaa kotimaan matkailua. Sen sijaan monet taidemuseot, arkkitehtuurimuseo, designmuseo, Lapissa sijaitsevat museot, Kansallismuseo, merkittävien henkilöiden kotimuseot ja monet muut kiinnostavat oikein paljon.

Seuraavaksi pitäisi saada nostettua takapuoli sohvalta telkkarin äärestä ja lähteä ensimmäiseen museokohteeseen. Minkähän valitsisi? 

Uusi normaali

Tässä elämää Uuden normaalin aikakaudella. Olen kuvassa lähdössä ruokakauppaan varustautuneena kertakäyttöisellä kasvomaskilla ja kertakäyttöisillä nitriilikäsineillä. Koska aloitin maskin käytön jo maaliskuussa, on euro jos toinenkin tullut jo kulutettua suojautumiseen.

Huomenna pitäisi lähteä skannaamaan kuvia, mutta Ilmatieteenlaitos lupaa kovaa myrskyä. Mietin, että on kai pakko mennä spåralla, vaikka yleensä tykkään kävellä kaikkiin paikkoihin. Seuraavaksi mietin, missähän minun HSL:n lippuni mahtaa olla. Siinä on vielä arvoa jäljellä. Ja heti sen jälkeen tajusin, että en edes muista, miten sillä kortilla maksetaan spårassa. Viimeisestä spåramatkasta on varmaan jo 7 kuukautta. Ei ihme, jos HSL:n tulot ovat tippuneet. Minunlaisiani, spåraa ja busseja vältteleviä, on varmasti monia muitakin korona-aikana.

Koronan lisäksi voi olla yksi toinenkin syy matkustajakatoon. Tämän päivän (16.9.20)  Hesari otsikoi yhden juttunsa seuraavasti: Helsinkiin halutaan edullisempi kertalippu. Kaupunginvaltuutettu Laura Rissanen on tehnyt asiasta valtuustoaloitteen. Hänen mukaansa tällainen "citylippu" lisäisi kiinnostusta joukkoliikenteeseen. Vihdoinkin joku ajattelee omilla aivoillaan! Kiitos siitä.

HSL:n vyöhykeuudistus nosti raitiovaunujen kertalipun hinnan 1,70 eurosta 2,80 euroon. Melkoinen kertakorotus! Näiden lippujen hinta kallistui huomattavasti enemmän kuin kausilippujen. Kun kertalipun hinta nousi, alkoivat yhdessä matkustavat pariskunnat ja perheet suosia omaa autoa. Se tuli halvemmaksi. Herää kysymys, eikö tätä yhteenlaskua voitu tehdä ennen kuin päätös hinnankorotuksista tehtiin? Hesarin mukaan Kuntayhtymä vastustaa yhden vyöhykkeen lippua.

Nyt järki käteen ja spåralippu takaisin, please!