Kannattaako kirjamessuilla käydä?

Helsingin Kirjamessut päättyivät sunnuntaina ennätykseen. Messuilla vieraili yli 84 000 kävijää. Kävijöiden joukossa oli paljon meitä, jotka pystyivät tulemaan messuille kesken päivää, mutta myös koululaisia ja nuoria aikuisia. 

Minäkin ehdin käydä siellä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla kiertelin kustantajien ja kirjakauppojen osastoilla ja sunnuntaina metsästin edullisia alekirjoja, kuuntelin lavaohjelmaa ja kävin ostamassa ne tietyt kirjat, jotka halusin ehdottomasti omakseni. Yksi niistä oli Yuval Noah Hararin Sapiens. Ihmisen lyhyt historia. Luin kirjan jo viime vuonna mutta halusin sen omaan käsikirjastooni.

Paljon ohjelmaa

Ohjelmaa oli tarjolla yllin kyllin - lapsille omaa ohjelmaa, runoista pitäville teemapäivä ja lukemattomia kirjailijahaastatteluja ja keskusteluja sekä Käännösmaailma ja Tiedetori. Myös harrastajakirjoittajille ja lukupiiriläisille oli varattu omat tilat. 

Paljon myös muuta

Kirjamessujen ohessa olivat antikvariaatit, postimerkkimessut, levymessut sekä viini- ja ruokamessut  ja paljon muuta. Tarjolla oli mm. postikortteja, hiustenkuivaajia, metrilakua ja koruja.

Itse en jaksanut käydä kaikilla osastoilla ja välillä oli sellainen tunne, että 

enemmän kirjoja ja vähemmän muuta sälää, please. 

Kysymys

Mitä mieltä te olette? Kannattaako kirjamessuja kehittää kirjamessuina vai tarjota yleisölle monipuolinen kattaus asiaa ja siinä sivussa myös kaikenlaista muuta? 

Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2017.

Hyvää matkaa sinne jonnekin

Sisareni oli meillä kylässä. Hän tuli Helsingin kirjamessuille ja shoppailuretkelle. Kotiin lähtee kaunis punainen silkkipaita, pari neuletta ja kasa kirjoja.

Tänään vähän ennen kahtatoista, juuri kun olimme sopimassa seuraavaa tapaamista, siskon puhelin soi. Soittaja oli serkkumme, joka kertoi, että yhteinen ystävämme oli kuollut tänä aamuna. Vaikka tiesimme tämän hetken koittavan jossain vaiheessa, pysäytti suruviesti meidät. Alakulo hiipi mieleen ja silmät kostuivat kyyneleistä.

Tässä iässä näitä suruviestejä alkaa jo tulla. Järjellä sen ymmärtää mutta sydän ei suostu hyväksymään. Lähtö tuntuu tulevan aina liian varhain. Meidänkin ystävistämme on jo kolme  lähtenyt. Kaikki hyviä miehiä.

Lomat on lusittu

Työväenopiston syysloma tuli ja meni mutta ei hätää, sillä luvassa on syyskauden huipennus. Tänään alkavat Helsingin kirjamessut - jokavuotinen must, jota ei voi jättää väliin. Tulen sieltä aina painavien kirjakassien kanssa, vaikka kirjahylly on ollut täynnä jo vuosia. Nyt alkavat kodin nurkatkin täyttyä kirjoista.

Ryhdistäydyin muutama vuosi sitten ja päätin raivata kirjahyllystä tarpeettomat kirjat. Tarkoitus oli lajitella pois heitettävät kirjat kierrätykseen ja suoraan roskikseen meneviin pinoihin kuten konmari-menetelmä neuvoo.

Lopputulos oli, että kierrätyspinoon ei tullut yhtään kirjaa ja roskispinossakin oli vain yksi kirja - venäjänkielinen Neuvostoliiton kommunistipuolueen historia, osa II. Mistä lie tarttunut mukaan ja missähän osa I on? Revin kirjasta kannet pois ja vein sisällön taloyhtiömme roskalaatikkoon. Historiikki hautautui muun paperiroskan joukkoon.

Lukija varmasti tajuaa jo tässä vaiheessa, että en pysty luopumaan kirjoista eikä kirjahyllyyn tullut kipeästi kaivattua lisätilaa. Kesämökillekään en voi enää dumpata kirjoja, koska siellä niitä on jo siroteltu kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Kirjoista on paljon iloa ja hyötyä, mutta jossain vaiheessa sitä alkaa väkisinkin toivoa, että olisi käyttänyt enemmän kirjaston kuin kirjakaupan palveluita.

Lopuksi haluan suositella uutta löytöäni, Eeva Kilven päiväkirjateksteistään kokoamaa kirjaa Kuolinsiivous. Siinä oli mainio oivallus ihmiselämän lyhyydestä ja siitä, kuinka nopeasti aika kuluu.

Kilpi kirjoitti: "4.3 Maanantai. Elämä on kuin viikko. Se alkaa - ja sitten se on jo lopussa. Aivan äsken minulla oli vielä koira, äiti, lapset pieniä, isä, puoliso... Nyt on aina edessä perjantai. "(1996) (Lähde: Kilpi, Kuolinsiivous, 26)

Aloitimme kirjoittaa uutta kirjaa

Viime viikko meni taas kivan projektin parissa. Minä ja mieheni aloitimme nimittäin uuden kirjaprojektin. Teemme kirjaa eläkeikää lähestyville ja eläkkeelle äskettäin jo siirtyneille. Saimme mukaan yhteisen tuttavamme Kööpenhaminasta. Hän kirjoittaa vain yhden luvun, mutta sitäkin mielenkiintoisemman.

Tanskassa entiset hipit ovat keksineet elvyttää yhteisöllisen asumisen uudelleen. Kyseessä ei ole entisaikojen kommuunit vaan uudentyyppiset yhteisöllisen asumisen muodot, jotka tarjoavat sekä seuraa että omaa rauhaa silloin, kun sitä tarvitsee. Odotan todella innolla tätä tekstiä! Onhan Suomessakin jo uudentyyppisiä kokeiluja, mutta kyllä tanskalaiset ovat meitä edellä.

Kaikki, jotka ovat tehneet töitä kirjojen parissa, tietävät, että kirjan teko on hidasta. Tarkoituksemme on saada kässäri valmiiksi ensi syksyyn 2018 mennessä. Kirja ilmestyy tammikuussa 2019, jos kaikki menee "po planu". Siihen väliin mahtuu oikovedoksia, kannen luonnoksia ja erinäinen määrä kaikenlaista tarkkaa työtä, tiedontarkistusta, nimien oikeinkirjoituksen varmistamista, painovuosien korjaamista ja muuta sälää.

Ensimmäistä viikkoa eläkkeellä

Ensimmäinen eläkeläisviikko on nyt puolivälissä. Kiirettä on pitänyt. Tiistaina olin sisustussuunnittelukurssilla, keskiviikkoaamuna espanjan tunnilla ja illalla kävin vielä mieheni kanssa Suomen Tietokirjailijoiden uusien jäsenten tutustumisillassa. Läsnä oli korkeasti koulutettua ja iloista väkeä. Hyvät tarjoilut ja hienot tilat!

Nyt torstaina olen bloggauskurssilla ja toimin samalla sukulaistytön hoitajana. Täältä menemme tytön kanssa vielä musiikkiopistolle musiikin teoriatunnille ja sitten kotiin syömään. Aamulla tytön koulu alkaa kahdeksalta eli meidän pitää lähteä Rööperistä jo seitsemältä. 

Koululta ryntään sitten ompelukurssille ja kahdelta olen taas koululla hakemassa tyttöä pariksi tunniksi meille kotiin....ja sitten vielä illalla laitan hänet bussiin kohti Kaakkois-Suomea. Ai juu, unohdin mainita, että huomenna koulun jälkeen pitää hakea tytön viikonloppukamat hänen kotoaan

Kissa laatikossa piilossa pahalta maailmalta.

ja ruokkia heidän kissa. Kissa viettää vuorokauden yksin, mutta huolehdimme siitä, että sillä on ruokaa ja juomaa riittävästi.

Eläkeläisellä on siis todella kiire! Mutta oli sitä usein kiire myös työaikana. Maanantai-aamut olivat kaikkein vaikeimpia, jos stressi oli vaivannut jo pitkään. Onneksi siitä on päässyt.

Ensimmäistä päivää eläkkeellä!

Heräsin tänä aamuna klo 5.52. Tajusin heti, että olin ollut jo melkein kuusi tuntia eläkkeellä. Tuntui kuin olisin katsellut itseäni ulkoapäin tai että mieleni olisi jossain muualla kuin sängyssä makaava ruumiini. Olo ei tuntunut eläkeläiseltä. Mielessä sinkoili kaikenlaisia ajatuksia ja uusia suunnitelmia.

Systeri soitti jo eilen ja tiedusteli millaiselta eläkkeellä olo tuntuu. Hänellä se on edessä vasta kolmen vuoden kuluttua. Hän on sen ikäinen, että hänelle tuli eläkeuudistuksessa kolme kuukautta lisää työuraa. Muistutin häntä, että en suinkaan vielä ollut eläkkeellä. Hänen mielestään väistelyni ja eläkeläis-sanan välttelyni alkoi jo saada koomisia piirteitä! Mutta minkäs mahdat, kun ei tunnu todelliselta! Aivan kuin tämä kaikki tapahtuisi jollekin toiselle.

Mieleeni muistuu aika, jolloin oli 45+. Tein töitä todella paljon, en laskenut tunteja enkä säästänyt voimiani. Halusin menestyä. Tarkoitukseni oli tehdä lyhyt mutta sitäkin intensiivisempi työura. Tavoitteena oli siirtyä pois työelämästä jo 55-vuotiaana. Kerroin suunnitelmastani kaikille ystävillenikin.

Kun viimein täytin 55, ei tullut mieleenikään lähteä eläkkeelle. Hain sen sijaan töihin Moskovaan ja sain paikan. Siitä seurasikin sitten kolmen vuoden tauoton raadanta mielenkiintoisissa tehtävissä edistämässä Suomen tunnettuutta ja kulttuuria. Hetkeäkään en niistä vaihtaisi pois! Suurlähettiläs Matti Anttonen oli hyvä pomo ja kiinnostunut tuloksista. Hän oli aina valmis pitämään avajaispuheen järjestämissäni tilaisuuksissa ja kestitsemään vieraita suurlähetystön vastaanotolla. Kiitos Matti!

Joulupukin vierailu Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 2011 sai paikallisen diplomaattikunnan aivan sekaisin. Vieraat kuvasivat itsensä joulupukin kanssa ja lähettivät kuvat kännykkänsä kautta maailmalle. Puolessa tunnissa koko maailma tiesi, että joulupukki on parhaillaan Suomen Moskovan suurlähetystössä vierailulla.

Voisin kertoa monta muutakin mukavaa muistoa työurani varrelta mutta säästän ne tulevaisuuteen ja kerron sen sijaan opiskelustani.

Olen henkisesti valmistautunut uuteen elämänvaiheeseen lukemalla kymmeniä aiheeseen liittyviä kirjoja. Minulle on mm. selvinnyt, että ainakin USA:ssa ja Australiassa ei ole enää virallista eläkeikää. Ihmiset saavat olla töissä niin kauan kuin haluavat. Eläkeiän asettamista pidetään siellä ikärasismina, mikä kohdistuu ikääntyviin työntekijöihin. Mielestäni tämä järjestely on huomattavasti parempi kuin kaikenmaailman kiky-sopimukset ja keskustelut työajan pidentämisestä, eläkepommista sekä eläkeiän ala- ja ylärajoista. Eikö?

Päivitin illalla LinkedIn-profiilini. Päätin vakituisen työni merkintään 30.9.2017 ja lisäsin uudet hakusanat: Mentor, Coach, Teacher, Non-fiction writer. Freelance. Retired but ready to face a new career and open for short-term assignments. Tästä on hyvä jatkaa!