Sivut

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Työtä & timantteja

Kirjan kannen on suunnitellut
Katja Kuittinen
Taas on yksi projekti saatu päätökseen. Saimme nimittäin Milka Ukkosen kanssa valmiiksi käsikirjoituksen tulevaan kirjaamme Työtä & timantteja.

Kirja on itsetuntemuksen ja urasuunnittelun avuksi tehty tehtäväkirja. Lukija voi suunnitella omaa elämäänsä ja uraansa tekemällä kirjassa olevia tehtäviä. Tehtävät auttavat hahmottamaan omia mahdollisuuksia ja ohjaavat rakentamaan itselle mieleisiä urapolkuja. Kaikille kun ei kaikki hommat sovi. On tärkeää löytää itselle sopivia töitä, jotta töihin meno maanantaiaamuisin olisi iloinen asia.

Tehtävien lisäksi kirjassa on paljon myös tutkittua tietoa itsetuntemuksesta ja urasuunnittelusta.

Uralla tarkoitamme tässä kirjassa kaikenlaisia urapolkuja ensimmäisestä kesätyöpaikasta perinteiseen urakehitykseen ja uudentyyppisiin sekä - että -töihin ja pätkätöihin. Urat ovat nykyään usein mutkittelevia labyrintteja, eivät selkeitä polkuja eteenpäin ja ylöspäin.

Hyödynsimme kirjan teossa ensimmäistä kertaa sosiaalista mediaa ja joukkoistamista. Se oli todella mielenkiintoinen kokemus. Kirjan aihepiirien valintaan vaikuttivat ne kymmenet nuoret, jotka vastasivat kirjaa koskevaan kyselyymme somessa keväällä.  Saimme heiltä ensikäden tietoa niistä asioista, joista nuoret, opiskelijat ja vastavalmistuneet kaipaavat lisätietoa aiheista työ ja työelämä. Haluamme myös tässä yhteydessä kiittää lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita. Ilman teitä kirjasta olisi tullut yksipuolisempi.

Vaikka kirja on ensisijaisesti tarkoitettu nuorille, löytää kypsempi lukijakin siitä paljon hyödyllistä tietoa. Itseään ei voi koskaan tuntea liian hyvin. Koskaan ei ole myöskään liian vanha vaihtaakseen työtä ja työpaikkaa. Aloitin itsekin vasta sisustussuunnittelijan opinnot.

Kirja on parhaillaan taitossa. Tavoitteemme on, että kirja olisi myynnissä jo lokakuussa Helsingin kirjamessuilla 24. - 27.10.19. Olemme siellä Kirjoittajayhdistys Paltan osastolla.

Voit halutessasi tilata kirjaa ennakkoon edullisella ennakkotilaushinnalla 20 €/kpl + 2 € postituskulut. Ennakkotilaushinta on voimassa 30.9.2019 asti. Tilaa kirja suoraan kustantajan verkkokaupasta osoitteesta: www.avisado.fi. Kirjan ohjevähittäishinta on 30 €.

Kysymys: Joko sinä tiedät, mitä kaikkea haluat isona tehdä?