Lapsenryöstäjät

Kävin torstai-iltana mieheni kanssa Espoon Kulttuurikeskuksessa katsomassa mielenkiintoisen näytelmän, espanjalaisen Cinen. En juurikaan harrasta teatterissakäyntiä, koska teatteri on minulle yleensä joko liian hidassoutuista tai ylinäyteltyä. Tiedostan, että suhtautumiseni teatteriin johtuu Jouko Turkan aikaisista kokemuksista, ja että olisi jo korkea aika päivittää asia. Siksi olenkin viime vuoden aikana altistanut itseni uusille kokemuksille aina kun jotain mielenkiintoista on ollut tarjolla.

Olen käynyt pari kertaa Lappeenrannan uudessa kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa katsomassa Mestaria ja Margaritaa, Tampereella katsomassa Catsia ja nyt eilen Espoossa katsomassa Cineä. Kaikki näkemäni esitykset ovat olleet huippuhienoja.

La Tristura ja Cine

Eilinen Cine oli jotain todella uutta ja siksi erityisen hieno kokemus. Cine kertoo lapsenryöstöstä. Ilmiö on esitetekstin mukaan yleistä Espanjassa.  Yli 300 000 lasta on ryöstetty vanhemmiltaan ja annettu perheille, jotka eivät voi saada omia lapsia. Tätä tehtiin erityisesti Francon aikana mutta tapa on jatkunut myös myöhempinä vuosina. Diktatuurin aikana lapsia vietiin poliittisilta vangeilta, mutta lapsia on varastettu myös rahan takia. Lasten varastamisen vanhemmiltaan mahdollistivat nunnat, lääkärit ja sairaanhoitajat sekä tuomarit ja rikolliset. Lapsenryöstö on ollut taloudellisesti kannattavaa sitä harjoittaville. Äideille  kerrottiin yleensä lapsen kuolleen synnytyksessä ja että lapsi on jo haudattu.

Cinessä päähenkilö on lapsena kaapattu mies, joka etsii vanhempiaan ja omaa paikkaansa maailmassa. Cinen tekijöiden mukaan tarina on tosi. Se on heidän ystävänsä tarina.

Esitys tapahtuu suurimmaksi osaksi läpinäkyvän kalvon takana. Kalvoon heijastuu aika ajoin elokuvapätkiä ja tekstiä. Yleisöllä on korvillaan kuulokkeet, joista välittyy esityksen soundtrack.

La Tristura-teatteri haluaa uudistaa teatterin muotoja ja sekoittaa siksi esityksiinsä muun muassa elokuvallisia keinoja. Lavastus on niukka mutta toimiva. Näyttelijät ovat käsittämättömän luontevia. Tulee tunne, että katsoo ihan oikeaa elämää. Ylinäyttelemistä ei ole.

Cine esitetään espanjaksi. Näyttelijät puhuvat erittäin selkeää espanjaa, joten huonollakin kielitaidolla varustettu pystyy sitä seuraamaan. Suomenkielinen tekstitys auttaa tarvittaessa.

Cine esitetään vielä tänään perjantaina, 23.3 klo 19, ja lauantaina, 24.3 klo 15. Suosittelen!

Puolitoistatuntinen esitys on hintansa väärti!

Riittääkö keskinkertaisuus?

Minua pyydettiin kirjoittamaan blogi BPW Finlandin nettisivuille. Aihe oli vapaa, joten kirjoitin minua vuosia vaivanneesta teemasta - siitä, että tyydymme niin vähään. Pohdin blogissani sitä, miksi toisilla on töitä ja toisilla ei. Esittelin vinkkilistan, jonka avulla töitä todennäköisesti löytyy. Ohjeet perustuvat omaan monivuotiseen kokemukseeni johtajana sekä ystäviltä ja tuttavilta saatuihin vinkkeihin ja näkemyksiin.

Ota motoksi lifelong learning. CCO Creative Commons.

Olen aika varma, että blogini ärsyttää joitain lukijoita. Syitä ja selityksiä on tarjolla. Tarkoitukseni ei ole tieten tahtoen suututtaa ketään, mutta haluan houkutella ihmisiä ajattelemaan, mihin elämän panoksia kannattaa laittaa ja mikä taas on ajanhukkaa.

Moni meistä alisuorittaa elämää, vaikka meillä olisi mahdollisuuksia paljon enempään. Pelko hyydyttää osan porukasta, toiset taas ovat laiskoja, toiset saamattomia. Mukavuudenhalu vie voiton kilvoittelusta. Facebookin peukutukset ja Twitter-viestit ovat tärkeämpiä kuin hyvät tietokirjat tai syvää luotaava kaunokirja. Seminaareihinkaan ei viitsitä lähteä, koska on kivempaa roikkua nettikauppojen houkuttelevilla sivuilla. Moni kertoo elävänsä ruuhkavuosia, joiden takia ei yksinkertaisesti veny enempää. Elämä lipuu ohi ilman sen suurempia nousuja tai laskuja - koko ajan on kiire, mutta mitään ei oikein saa aikaiseksi.

En ole ehdottamassa, että ihmisten pitäisi perheestä huolehtimisen lisäksi ottaa kolmas aikaa vievä harrastus ja että pitäisi vielä olla täydellinen gourmet-kokki ja onnistua pitämään koti supersiistinä sekä oma olemus aina vimpan päälle huoliteltuna.

Ehdotan sen sijaan, että kannattaisi silloin tällöin tehdä oman elämän inventaario ja päättää, että keskinkertaisuus ei riitä. Sano itsellesi, että pystyt parempaan - ilman, että uuvut elämän hektisellä maratonilla. Sinun täytyy vain tarkkaan valita, mihin panokset laitat.

Jos olet tyytymätön nykyiseen työhösi tai työn puutteeseen, mieti, oletko itse tehnyt kaikkesi urasi  edistämiseksi? Voi olla, että huomaat, että olisit voinut käyttää aikasi paremmin.

Tässä lopuksi lyhyesti ne minun vinkkini:

1. Hanki vähintään kaksi maisterintutkintoa.
2. Työehtosopimuksesta ei kannata lukea jokaista pilkkua.
3. Ole joustava.
4. Ole kiinnostunut toiminnan kehittämisestä.
5. Kerro rohkeasti mielipiteesi.
6. Älä epäile omia kykyjäsi.
7. Kehitä luovuuttasi.
8. Rakenna verkostoja ja auta ystävää hädässä.
9. Pidä huolta terveydestäsi ja kunnostasi.
10. Elä muutakin elämää.

Tämä vinkkilista perusteluineen ilmestyy aikanaan BPW Finlandin nettisivuille osoitteeseen www.bpw.finland.fi.

Kysymys: Mitä mieltä sinä olet vinkkilistasta? Puuttuuko siitä jotain?

Taas on se aika vuodesta!

Taas on se aika vuodesta, kun Kaapelitehtaalla järjestetään Taidemaalariliiton teosvälitys. Tapahtuma on jo useamman vuoden kuulunut suosikkeihini.

Tarjolla on 1600 teosta 600 eri taiteilijalta. Se on mahtava kattaus hienoa taidetta. Ja mikä parasta - halutessaan voi ostaa lempitaulunsa ja sen saa samantien mukaansa, ei tarvitse odottaa näyttelyn päättymistä.

Moni ostaakin - saamieni tietojen mukaan tauluja menee kaupaksi lähes parinsadantuhannen euron edestä. Sillä summalla on jo merkitystä suomalaisten taiteilijoiden elantoon.

Eilen tv-uutisissa kerrottiin, että moni suomalainen ostaisi taidetta enemmänkin, mutta kaikki eivät löydä kiinnostavia ostopaikkoja. Tämä Kaapelitehtaan näyttely on varmasti sellainen.

Teosten hinnat vaihtelevat muutamasta satasesta useampaan tuhanteen. Kyseessä on tunnustettujen ja ansioituneiden taiteilijoiden myyntinäyttely, joten hinnat ovat sen mukaisia. Moni taidemaalari myy teoksiaan edullisemmin suoraan ateljeestaan, mutta Kaapelitehtaan teosvälityksellä on puolensa. Muutamassa tunnissa saa hyvän käsityksen nykytarjonnasta.

Yleisöä varten on koottu mappeja, joissa on teosvälitykseen osallistuvien taidemaalarien ansioluettelot ja yhteystiedot. Kirjoitan aina muistikirjaani minua kiinnostavien taiteilijoiden tiedot. Kuka tietää, vaikka pistäytyisin joskus heidän ateljeessaan.

Kävelen yleensä näyttelyn läpi kolmeen kertaan ja vaihtelen reittejä, jotta eri taulut nousevat esiin. Joka kerta on käynyt niin, että muutama taulu alkaa "pyöriä päässä". Niissä on jotain minua kiehtovaa. Kalliiksihan se tulee, mutta voin vakuuttaa, että taulut näyttävät vielä paremmilta kotona. Kotona ne pääsevät yksilöinä esiin. Ne ovat harvinaisuuksia, eivätkä osa kuudensadan taulun kokoelmaa.

Yleiskuvia teosvälityksestä Kaapelitehtaan
ensimmäisestä kerroksesta.

Tapahtuuko tasa-arvossa kehitystä?

Torstaina, 8. maaliskuuta on kansainvälinen naistenpäivä. Sunnuntaina 18.3 on Marian ilmestymispäivä. Maanantaina, 19. maaliskuuta vietetään Minna Canthin päivää ja tasa-arvon päivää. Toukokuun 13. päivänä juhlitaan äitejä. Siinäpä ne naisten juhlapäivät suomalaisessa kalenterissa ovatkin.

Miehille enemmän huomiota ja kunniaa

Miehille vastaavia juhlapäiviä on nimetty huomattavasti enemmän - oman päivän ovat saaneet J.L. Runeberg, Mikael Agricola, J.V. Snellman, Eino Leino, Aleksis Kivi, Kustaa Aadolf ja Jean Sibelius. Lisäksi meillä on kalenterissa Isänpäivä ja kolme kollektiivista puolustukseen ja sotaan liittyvää päivää.

Miehille on nimetty 11, naisille 4 merkkipäivää.

Palkkakehitys junnaa paikallaan

Miesten ja naisten palkkaero ei osoita umpeutumisen merkkejä Samapalkkaisuusohjelmista huolimatta. Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan naisten keskiarvoansiot olivat vain 76 prosenttia miesten vastaavista ansioista vuonna 2016. Mediassa on esiintynyt myös Tilastokeskuksen tietoihin perustuvat laskelmat samalta ajalta. Niiden mukaan naisten säännöllisen työajan ansio oli keskimäärin 84 prosenttia miesten vastaavista ansioista.

Eläketurvakeskuksen aineisto kattaa kaikki kyseisenä vuonna työeläkejärjestelmän piiriin kuuluneet ihmiset. Tilastokeskuksella on käytössään suppeampi aineisto. Sen ulkopuolelle jäävät pienissä yrityksissä työskentelevät sekä palkkiotyyppisessä työsuhteessa olevat.

Naisten ansioiden osuus miesten ansioista vuosina 1995 - 2015. Lähde: Uraopas, Gaudeamus, 2017.

Oheinen kuvio esittää hyvin sen, miten pysyviä miesten ja naisten ansiotasoerot ovat. Kahdessakymmenessä vuodessa tilanne ei ole juurikaan parantunut. Työurani aikana olen kuullut tälle monenlaisia selityksiä. Usein asiaa selitetään sillä, että naiset työskentelevät enemmän julkisella sektorilla, tekevät vähemmän tunteja sekä työskentelevät osa- ja määräaikaisissa tehtävissä ja ovat äitiyslomilla.

Määrällisesti tämä pitääkin paikkansa, mutta eihän tämä ole betoniin valettu syy-seuraussuhde. Kysehän on yhteiskunnan arvoista ja arvostuksista. Miksi sairaiden hoito ja lastenhoito ovat vähemmän arvostettuja ja huonommin palkattuja kuin jonkun työkoneen kuljettaminen? Kotitöistä ei myöskään makseta palkkaa.

Tutkimusten mukaan naiset tekevät kotona tunnin enemmän kotitöitä kuin miehet. Tämä vastaa viikkotasolla yhtä kokonaista työpäivää. Vuodessa se tekee 52 kokonaista työpäivää ilman palkkaa. Kun naiset huolehtivat enemmän kotitöistä, voivat miehet puolestaan tehdä halutessaan enemmän töitä - töitä, joista maksetaan ihan oikeaa palkkaa.

Pienet ansiot johtavat aikanaan pieneen eläkkeeseen. Eikä siinä vielä kaikki. Neljäkymmentä vuotta kestävän työuran aikana tästä kehittyy noin 300 000 euron ero miesten hyväksi kokonaisansioissa. Tällä summalla saisi jo omakotitalon monella paikkakunnalla.

Naispappeuden vastustajien uusi tuleminen

Tanskassa ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi jo vuonna 1948, Ruotsissa kymmenen vuotta myöhemmin. Meillä Suomessa ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi vasta vuonna 1988. Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi 30 vuotta. Olemme neljäkymmentä (40) vuotta Tanskaa jäljessä! Olemme myös ainut pohjoismaa, jolla ei ole tällä hetkellä yhtään naispiispaa. Aikaisemminkin heitä on ollut vain yksi - viime syksynä eläkkeelle jäänyt Helsingin piispa Irja Askola.

Naispappien tie on ollut Suomessa kuoppainen. Siihen on liittynyt suoranaista uhkailua ja kiusaamista sekä yhteistyöstä kieltäytymistä ja muuta vähättelyä. 

Luin tämän päivän (4.3.2018) Hesarista, että naispappeuden vastustus on edelleen voimissaan. Kirkon piirissä on uusi, aktiivisesti toimiva konservatiivinen miesjoukko. Ja lisää on ilmeisesti tulossa, sillä Hesarin tietojen mukaan vuonna 2010 teologian opiskelijoiksi hakeneista mieshakijoista joka viides (20 %) ei hyväksynyt naista papiksi. Puolet heistä ei myöskään halunnut tehdä yhteistyötä naispappien kanssa.  

Suomi pärjää usein hyvin erilaisissa kansainvälisissä mittauksissa ja vertailuissa. Kun pintaa hieman raaputtaa, paljastuu, että parantamisen varaa on vielä täälläkin. 

Onneksi meillä on myös paljon nuoria ja vähän vanhempiakin miehiä, joille tasa-arvo on itsestäänselvyys. Kiitos teille, hienot miehet! Juhlitaan yhdessä tasa-arvoa. Me kaikki hyödymme siitä!

Mitä mieltä sinä olet tasa-arvokehityksestä?