Sivut

lauantai 29. joulukuuta 2018

Uusi vuosi ja unelmat

Vuodenvaihde - mikä ihana sana! Edessä uusi vuosi täynnä odotusta ja jännitystä sekä vielä tällä hetkellä tuntemattomia tapahtumia ja kohtaamisia. Mietin jo nyt, tuleeko vuodesta 2019 kohdallani hyvä vuosi vai muistelenko sitä myöhemmin "ketutuksen" ja epäonnen vuotena? Jaksanko pitää kiinni uudenvuodenlupauksistani ja toteutuvatko tavoitteeni ja unelmani? Haluaisin vielä opiskella ja kirjoittaa kirjoja. Paljon riippuu minusta itsestäni, mutta paljon myös asioista ja ihmisistä, joihin en voi vaikuttaa vaikka haluaisinkin.

Kolme vuodenaikaa

Tumma taivas, räiskettä ja kuplivaa. Näistä monen meistä
uusi vuosi alkaa.
CCO Creative Commons.
Jaan vuoteni yleensä kevääseen, kesään ja syksyyn. Inhoan pakkasia ja liukkaita kelejä, joten yritän ohittaa talven piileskelemällä sisällä.

Vaikka tammikuu on vielä uuden vuoden suhteen toivoa täynnä ja Matkamessutkin ovat tammikuussa, liittyy vuoden alkuun yleensä kovat pakkaset ja toisinaan myös tipaton tammikuu. Sama koskee myös helmikuuta. Pakkanen paukkuu ja kotimme puulattiat ritisevät. Ihmiset kulkevat jalkakäytävällä pimeässä pää allapäin. Ei hymyilytä!

Kevät koittaa viimeistään maaliskuun loppupuolella - ainakin optimisteille. Aurinko paistaa ja lumet alkavat sulaa. Huhtikuussa voi jo tuntea mullan tuoksun puistoissa. Pienet purot etsivät kulku-uomaa ja täyttävät kaikki jalkakäytävien kolot ja kuopat. Ei haittaa!

Kesä koittaa toukokuussa. Jos niin ei tapahdu stadissa, pitää lähteä vähän etelämmäksi harjoittelemaan tulevaa kesäkautta. Kolea vappu viimeistään saa tilaamaan lentolipun Sveitsiin tai jonnekin Espanjaan tai mikseipä tänä vuonna vaikka Romaniaan.

Kesäkuulla on väärä nimi. Juhannus on yleensä kylmä ja tuulinen, ei kesäinen. Onneksi hankimme viime vuonna mökille juhlateltan. Sinne mahtuu 15 henkeä. Nyt on ihan sama, vaikka pohjoistuuli puhaltaisi täydellä teholla ja sataisi läpi koko juhannuksen. Teltan ikkunasta näkee myös sateessa savuavan kokon. Ei huolta!

Heinäkuussa helteet hellivät, jos hellivät. On kuitenkin satavarmasti kesä. Luonto kukkii ja viheriöi.

Elokuussa ilma väreilee jo pahaenteisesti, vaikka luvassa on vielä paljon mukavaa. On perinteiset rapujuhlat ja villa avslutning. Pimeät illatkin ovat kivoja paperilyhtyjen loisteessa. Vielä on kesää jäljellä ja vielä tarkenee!

Syksyistä väri-iloa

Olen syksyn lapsi, syyskuussa syntynyt. Ehkä sen takia pidän syksyn värikirjosta sekä pimeistä aamuista ja illoista. Sadekaan ei haittaa. Kun lomakaan ei enää eläkkeellä lopu kesken, ei tarvitse stressata työkiireitä eikä alkaa tehdä ensi vuoden budjettia. Ehtii käydä Habitaren messuilla. Syksy saa tulla!

Lokakuussa on Helsingin kirjamessut, joita odotan aina innolla. Kun olin vielä töissä, liittyi moneen lokakuuhun myös Frankfurtin kirjamessut. Kun olin tullut kotiin messuilta, loppuivat minulta yleensä aamuiset kävelylenkit. Frankfurtin aurinkoisen sään jälkeen Suomen harmaus ja kylmyys tunkivat  iholle. Syksy oli päättynyt ja luvassa oli marraskuun masennusta ja talven pakkasia. Not for me!

Talvenselkä taittuu

Piileskelen taas kotona odottamassa aikoja parempia. Enää pari kuukautta, niin kevät tulee ja aurinkokin alkaa taas paistaa - ainakin toisinaan.

Oheista Lappeenrannassa otettua kuvaa katsoessa on vaikea uskoa, että kuljemme kohti valoisampia aikoja. Kyllä se kesä sieltä kuitenkin tulee - ainakin jossain muodossa. Ei ehkä yhtä lämpimänä kuin kesä 2018, mutta kesä kuitenkin. Takuuvarmaa on, että Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen!

Sitä odotellessa toivotan kaikille teille, rakkaat lukijat, Onnellista Uutta Vuotta!

Kysymys: Oletko sinä kesä- vai talvi-ihminen vai kelpaavatko sinulle kaikki neljä vuodenaikaa?

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Akvaario, taulu vai tarjoiluvaunu?

Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat tyytyväisiä kotinsa sisustukseen monta vuotta kunnes iskee ihan hirveä sisustusvimma. Yhtäkkiä huomaan, että puolet kodin huonekaluista on sellaista roinaa, että haluaisin niistä eroon. Verhotkin tuntuvat roikkuvan velttoina. Valo ei riitä eikä matot miellytä. Sohvatyynytkin olisi pitänyt uusia jo kauan sitten. Mitä silloin kannattaa tehdä?

Pidä silmät auki

Sen verran on jo onneksi ikää ja kokemusta, että en enää ryntää ostoksille, kun sisustusvimma iskee. Olen virheostoksista oppinut, että minun ei ainakaan kannata ostaa vain yhtä huonekalua kerrallaan. Odotan mieluummin vaikka viisi vuotta ja uusin sitten kerralla isomman osan. Näin ainakin teoriassa saan paremmin yhteen sopivia kokonaisuuksia.

Isot akvaariot hotellien auloissa ja muissa avarissa tiloissa
ovat hienoja, mutta eivät sovi kovin hyvin pieniin kerrostalohuoneistoihin.

Liikkuessaan ulkona ja ulkomailla kannattaa kuitenkin pitää silmät auki. Hienoja esineitä ja ideoita on tarjolla valtavasti. Käyn matkoilla nykyään enemmän huonekaluliikkeissä ja gallerioissa kuin turistikaupoissa tai vaatekaupoissa.

Matkamuistot

Isoa sohvaa on vaikea ostaa ulkomailta, jos kaupalla ei ole kohtuuhintaista toimitusta. Sen sijaan pienempiä tavaroita voi itsekin kantaa matkatavaroina, varsinkin jos matkustaa laivalla tai junalla. Eräs tuttavani toi matkamuistona polkupyörän, toinen osti hienon tuolin. Yksi raahasi  mukanaan ison peilin.

Olen vasta nyt vanhemmiten alkanut roikkua netissä ihailemassa valikoimia. Paikalliset vepsäläiset, maskut, iskut ja askot eivät anna oikeaa kuvaa tarjonnasta. Maailma on täynnä upeita esineitä. Ei niitä välttämättä tarvitse itselle ostaa. Minä ainakin saan paljon iloa jo pelkästä katselemisesta.

Oikealla oleva kuva ei tee oikeutta tälle kaunokaiselle - funkkishenkinen tarjoiluvaunu, jonka putkirunko on kromattua terästä.

Olen käynyt jo vuosia Kaapelitehtaalla Taidemaalariliiton myyntinäyttelyssä. Valitettavasti hintataso on nykyään aika korkea. Tiedän monta, jotka ovat jättäneet ostokset tekemättä korkeiden hintojen takia.

Minulla on teille kaikille pieni vinkki: menkää Viron gallerioihin. Siellä on myynnissä hienoja tauluja kohtuuhintaan.

Alla oleva taulu on Riina Rillon maalaus Rakveren keskustan galleriasta.




Kysymys: Iskeekö sinuun joskus sisustusvimma?

lauantai 8. joulukuuta 2018

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin hauskasti erilaista

Parin viimeisen kuukauden aikana olen nähnyt hauskoja juttuja, jotka haluan tässä jakaa kanssanne.

Mitä tykkäätte näistä?

Keltainen talo katollaan. 

Sisällä talossa oli tosi vaikeaa säilyttää tasapaino, kun kaikki oli väärinpäin ja vähän kallellaan. Talo sijaitsee Tartossa lähellä uutta Kansallismuseota. Kannattaa ehdottomasti käydä, jos liikutte siellä päin. Muistakaa myös kurkistaa jääkaappiin sisälle.


Kullattu samettinen sängynpääty

Monenlaisissa sängyissä on tullut elämän aikana nukuttua mutta tämä komistus oli kyllä ihan omassa luokassaan. Kultaa ja samettia ei oltu säästelty.

Ei siis ihme, että olokin oli kuin kuninkaallisella ja unetkin tyyliin sopivia:  mukana runsaasti jalokiviä, samppanjaa, seikkailuja sekä jet set -elämää. Kello soi seitsemältä, jolloin ulkona oli vielä pimeää ja satoi räntää. Paluu todellisuuteen laski hetkellisesti mielialaa mutta sitten vilkaisin sängynpäätyä. Ei voinut muuta kuin nauraa.

Tämä unelma on yksi Aqua Span huoneista Rakveressä Läntisellä Virunmaalla.


Kevyet rantasandaalit

Nämä sandaalit osoittautuivat mainioiksi matkakumppaneiksi. Sopivat hyvin moneen tarkoitukseen ja painavat about gramman kappale.

Jos huoneen lattia on kylmä, sandaalit pitävät jalkapohjat lämpiminä. Jos haluat suojata jalkasi suihkussa, sandaalit toimivat silloinkin.

Ainut ongelma on, että ne ovat one size -kokoa. Kaikille teille, joiden kengännumero on 40+, sandaalit sopivat kuin
käsintehdyt hipsterikengät. Meille vähän pienempijalkaisille ne ovat hieman liian isot.

Nämä sandaalit lähtivät mukaan Rakverestä.

Mietin nyt kuumeisesti, mistä näitä saisi hankittua lisää. Pahoin pelkään, että sandaalien käyttöikä ei ole kovin
pitkä, vaikka ne eivät aivan kertakäyttöisiä olekaan.

Yksinäinen pyöräilijä lumisella tiellä

Ihan ensimmäiseksi ei tulisi mieleen ottaa polkupyörää kulkuvälineeksi Rakveren lumisille teille ja jalkakäytäville mutta toisin oli ennen. Tämä nuori poika, Arvo Pärt,  ikuistettiin mielipuuhassaan kuuntelemassa musiikkia Rakveren keskusaukiolla. Hän tuli sinne aina polkupyörällä.

Kysymys: Onko sinulla hauskoja muistoja matkoilta?

lauantai 1. joulukuuta 2018

Valoa, valoa...tahtoo valoa!

Pitkä lämmin syksy jatkuu. On pimeää, meri myrskyää, mutta kadut ja jalkakäytävät eivät peity lumeen. Ei edes sada vettä. Ihanaa....muistan vain yhden aikaisemman itsenäisyyspäivän, jolloin olin stadissa ulkona liikenteessä pikkukengät jalassa. Ja kaiken lisäksi vielä korkkarit! No tietysti lunta alkoi sitten tupruttaa myöhemmin illalla, ja minulla oli vaikeuksia liukastella kotiin pikkutunneilla.

Iän lisääntymisen ja eläköitymisen huomaa ainakin siitä - jos ei muusta - että korkkarit on laitettu komeron nurkkaan ja tajuaa, että matalakorkoiset kengät sopivat kuin sopivatkin jopa hameen kanssa. Tärkeintähän on pysyä pystyssä, ei näyttää hyvältä. Bisnespukeutuminen on vain kovaa vauhtia haalistuva muisto menneisyydestä. Ja hyvä niin. Nyt on ihan muut asiat mielessä.

Vanhemmiten olen alkanut kaivata valoa. Nuorena rakastin etelän pimeitä ja samettisia iltoja. Minua eivät myöskään  haitanneet täällä Suomessa syksyn pimeät aamut ja illat, kun kuljin kävellen töihin ja sieltä pois.

Nyt suunnittelen valoremonttia kotiimme. Haluan lisätä valon lähteitä joka huoneeseen. Ei vain jalkalamppuja, vaan ihan katosta roikkuvia lamppuja. Asumme 90 vuotta vanhassa talossa eikä lampun paikkoja ole ylenpalttisesti siroteltu asuntoomme. 1920-luvulla riitti ilmeisesti yksi valopiste huonetta kohden.

Minä haluan enemmän. Haluan lampun lähelle komeroita, jotta näen, mitä komerot pitävät sisällään. Haluan lampun valoa, kun kirjoitan läppärillä. Haluan kunnon valot, kun luen sängyssä. Haluan valoa ruokapöydän yläpuolelle. Haluan valoa lähelle peiliä. Haluan kirkkaat valot kylpyhuoneeseen. Ei haittaa, vaikka jokainen ryppy ja uurre paljastuu. Valoa saa tulla myös saunaan. Kun laitan ruokaa, haluan nähdä kaiken selvästi. Haluan myös, että käytävän varrella naulakossa olevat tarvikkeet löytyvät helposti. Siinäkin valo auttaa. Olen laskeskellut, että tarvitsisimme tuplamäärän valoja nykyiseen verrattuna. Liekö se edes teknisesti mahdollista vanhassa talossa? Täytyypä kysellä heiltä, jotka näistä asioista jotain ymmärtävät.

Blogin molemmat valokuvat on otettu Martin markkinoilla Kaapelitehtaalla viime viikonloppuna, 24. - 25.11.2018.
Kävin siellä kuten aikaisempinakin vuosina. Martin markkinat kuuluvat omiin suosikkeihini. En innostu Singles´ Dayn tai Black Fridayn tarjouksista. Minua kiinnostaa enemmän tutustua pienten tuottajien tarjontaan. Siihen Martin markkinat ja virolaisten käsityöläisten ja muiden kauppiaiden tuotteet sopivat paremmin. Ja tänä vuonna tarjolla oli jopa virolaista designea - ja yllätys, yllätys - hienoja lamppuja. Kun olen seuraavan kerran Tallinnassa, menen näiden designereiden showroomiin tutustumaan koko valikoimaan. Luvassa on paljon valoa!

Kysymys: Onko sinun kodissasi tarpeeksi valoa?

torstai 22. marraskuuta 2018

Eläkettä & eliksiiriä

Kohta se on valmis - meidän uusin kirjamme, Eläkettä & eliksiiriä, joka ilmestyy alkuvuodesta 2019. Teemme parhaillaan korjauksia ja fiilauksia. Alkuvalmistelut ja iso osa työstä on jo tehty. 

Monet lukijat ihmettelevät kirjojen hintoja. Niitä pidetään yleensä liian korkeina. Harva kuitenkaan tietää, miten paljon työtä kirja vaatii.

Meidänkin kirjamme tekoprosessissa on ollut mukana valtava määrä oman alansa ammattilaisia. Heitä ovat muun muassa:

Muut kirjoittajat

Jotta uusi kirja kannattaa julkaista, pitää tuntea aikaisemmat samaa aihetta käsittelevät kirjat. Tämä onnistuu vain tutkimalla kirjakauppojen ja kirjastojen tarjontaa sekä kustantajien julkaisuluetteloita. Jo julkaistut kirjat pitää myös käydä läpi, jotta osaa ottaa omassa kirjassaan omanlaisensa näkökulman.

Meidän kirjamme kirjoittajat

Eläkettä & eliksiiriä -kirjassa on neljä kirjoittajaa. Minun lisäkseni kirjaan ovat kirjoittaneet Tom Jokinen, Carita Peltonen ja Valerie Harwin. Tom ja minä kirjoitamme Suomea käsittelevät osat, Carita kertoo tanskalaisten eläkeläisten uusista asumistavoista, ja Valerie puolestaan amerikkalaisten eläkeläisten mielenkiintoisista valinnoista.

Kirja on tutkittuun tietoon perustuva tiivis tietopaketti, jossa annetaan myös konkreettisia ohjeita hyvien valintojen ja ratkaisujen tekemiseksi. Siksi kirjalla on alaotsikko: Ohjeita Vinkkejä Ideoita Neuvoja.

Kääntäjät

Vaikka kirjamme ei olekaan käännöskirja, tarvitsimme kääntäjiä, koska Valerien alkuperäinen teksti oli englanniksi. Ajattelimme ensin, että emme käännä sitä, koska arvelimme lukijoittemme osaavan riittävästi englantia. Lopulta kuitenkin päädyimme käännättämään tämän tekstin, koska onhan se helpompaa lukea tekstiä omalla äidinkielellään.

Olemme kiitollisia Seija ja Michael Cowdreylle, jotka onnistuivat kääntämään Valerien tekstin sekä ajatuksen että kielen tasolla. Tekstihän ei aina avaudu, jos kääntäjä tyytyy kääntämään sen vain sanasta sanaan. Kielet ovat rakenteiltaan erilaisia ja siksi kääntäjän on osattava muokata teksti kohdekieleen sopivaksi.

Kannen suunnittelija

Joskus kuulee väitettävän, että kirja myydään kansien avulla. Tiedä häntä - itse ainakin ostan kirjat takakannen tekstin ja sisällysluettelon antamien tietojen perusteella. Uskon kuitenkin, että hyvät kannet voivat herättää kirjakaupassa kulkevan potentiaalisen ostajan mielenkiinnon.

Meidän kirjamme kannen suunnitteli graafikko Katja Kuittinen, jolla on pitkä kokemus kirjojen kansien suunnittelusta. Olen erittäin tyytyväinen kanteen. Mielestäni se on raikas ja leikkisä.

Kustannustoimittaja 

Helsingin Sanomissa on viime aikoina ollut pari juttua uusista kirjoista, jotka on kirjoitettu ja toimitettu hutiloiden. Kirjat ovat olleet täynnä virheitä - väärin kirjoitettuja nimiä, vääriä vuosilukuja, vääriä tietoja ja kaikenlaista muuta epätarkkuutta. En usko, että kukaan kirjoittaja hutiloi tahallaan. Sitä vaan tulee niin sokeaksi omalle tekstilleen, että ei näe näitä virheitä.

Meidänkin teksteissämme oli pari kirjoitusvirhettä, jotka läpäisivät kolmen eri henkilön oikoluvun ilman, että kukaan heistä huomasi virheitä. Hyvä kustannustoimittaja on ensiarvoisen tärkeä kirjan laadun varmistamisessa. Vaikka kirjoittajat vastaavat tietosisällöstä, jää käsikirjoitukseen vielä paljon miinoja, jotka hyvä kustannustoimittaja huomaa ennen kuin kirja menee painoon.

Kirjan taittaja

Kirjaa ei paineta Word-tekstitiedostosta. Tiedosto on taitettava kirjan sivuiksi ja aukeamiksi. Kustannustoimittaja antaa yleensä yleisohjeet, tekstityypin, pistekoon, otsikkotasot ja taulukoihin, sisennyksiin ja muihin erityiskohteisiin liittyviä ohjeita. Sivunvalmistajalle jää kuitenkin vielä paljon tehtävää. Taitava taittaja tekee omia valintojaan sivunvalmistuksen edetessä. Hän voi säätää rivien ja sanojen välistyksiä ilman, että lukija huomaa tehtyä työtä valmiissa kirjassa. Hän voi myös tehdä muita tiivistyksiä niin, ettei paperia haaskata turhaan kirjapainossa.

Kirjan painaja

Paperiset kirjat painetaan kirjapainossa. Suomesta on valitettavasti hävinnyt paljon kirjanpainamiseen liittyvää osaamista. Suomalaiset hinnat eivät ole aina kilpailukykyisiä. Viron, Latvian ja Liettuan kirjapainot ovat tulleet ryminällä markkinoille, ja iso osa suomenkielisistä kirjoista painetaan nykyään Baltian maissa.

Kirjakaupat ja kirjastot

Kirja päätyy lukijalle yleensä kirjakaupan tai kirjaston kautta. Kirjoittajalle kanavalla on merkitystä. Kirjoittaja saa vain murusia kirjastosta lainatusta kirjasta. Yksittäinen laina tuottaa tekijälle noin 25 senttiä miinus verot. Jos tekijöitä on esimerkiksi neljä, kuten meidän kirjassamme, saa jokainen tekijä vähän yli 6 senttiä jokaisesta lainatusta kirjasta. Tästä summasta maksetaan verot. Ei tarvitse olla kaksinen matemaatikko ymmärtääkseen, että kirjaston lainat menevät kansanvalistuksen hyväksi. Kirjoittajat eivät näistä lainoista saa elantoa tekemästään työstä. Poikkeuksiakin tietysti on. Mikäli kirjaa lainataan kymmeniätuhansia kertoja, alkaa lainauskorvauskin tuntua kirjoittajan lompakossa.

Hyvät kustantajat noudattavat alan hyvää tapaa kustannussopimuksissa. Tällöin kirjoittaja saa jokaisesta myydystä nettohintaisesta kirjasta vähintään 16 %. Jos kirjan ohjevähittäishinta on 35 euroa, saa kirjoittaja yleensä siitä 2 - 3 euroa riippuen siitä, millä ehdoilla kustantaja myy kirjaa tukkuliikkeille, kirjastoille ja kirjakaupoille sekä erilaisissa kampanjoissa. Tämä summa jaetaan kirjoittajien kesken ja siitä maksetaan verot.

Median osuus kirjan markkinoinnissa

Ilmoittelu on kallista, joten kustantajat lähettävät toimittajille ja kriitikoille ilmaiskirjoja siinä toivossa, että nämä tekisivät kirjasta jutun tai ainakin esittelisivät kirjan kirjapalstallaan. Jokainen ilmaiseksi jaettu kirja maksaa kustantajalle ja se on pois myös kirjoittajan tekijänpalkkioista. Hyvä julkisuus voi lisätä myyntiä ja toimii sitä kautta kirjoittajan ja kustantajan eduksi. Harva kirja kuitenkaan saa laajaa julkisuutta. Aina kirjan saama hyväkään julkisuus ei lisää myyntiä. Monelle lukijalle riittää aiheesta tehty lehtijuttu.

Eläkkeen lisäksi tarvitaan myös eliksiiriä

Eläkerahojen tulo tilille joka kuukausi on mukavaa. Eläkkeellä olon ensimmäisinä kuukausina se tuntuu suorastaan luksukselta. On omaa aikaa ja mahdollisuus käyttää se miten haluaa. Aikataulut eivät paina päälle eikä pomo hengitä niskaan.

Jossain vaiheessa ihminen voi kuitenkin alkaa kaivata merkityksellisyyttä elämäänsä ja tekemistä itselleen.  Elämän eliksiiriä saa hyvistä valinnoista ja mielekkäästä toiminnasta. Minulle eliksiirinä toimii kirjoittaminen. Entä sinulle? Oletko kysynyt itseltäsi Mikä on minulle hyväksi?

Kysymys: Mistä sinä saat eliksiiriä itsellesi?

lauantai 10. marraskuuta 2018

Lapissa talvea harjoittelemassa

Kävimme pari viikkoa sitten Lapissa Los Angelesista kotoisin olevien ystäviemme kanssa. Talvirenkaat alle, auto yöjunaan ja menoksi! Juna oli Kolariin saapuessaan melkein kaksi tuntia myöhässä, mutta kuroimme aikataulun kiinni oikaisemalla kairan kautta.

Ehdimme kuin ehdimmekin Siidaan, Inarissa sijaitsevaan upeaan saamelaismuseoon. Museo olisi ollut kiinni seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana päivänä me olisimme olleet jo muualla. Kyse oli siis nyt tai ei koskaan -tilanteesta.

Tie kairan läpi oli osin kuoppainen. Kuoppia oli vaikea erottaa, koska väriskaala on niin vähäinen. Tie näyttää tasaiselta, mutta yhtäkkiä rysäytätkin vauhdilla kuoppaan.

Auton navigaattori pysyi kartalla, emme eksyneet kertaakaan. Kuljettajan vieressä istuvan tehtävä oli tähystää poroja, joita näkyikin aina silloin tällöin. Onneksi eivät juosseet tielle.


Sää suosi meitä koko ajan. Aurinko paistoi ja lumi kimmelsi. Ei ollut liian kylmää - juuri sopivaa eteläkalifornialaisille ja stadilaisille.

Kaunispään upeat maisemat ovat vertaansa vailla. Kalifornialaisetkin oppivat uuden englanninkielisen sanan fell (tunturi).

Saimme olla aika rauhassa, missään ei ollut liikaa turisteja. Syyslomaviikon huippu oli ollut edellisellä viikolla.

Hintataso oli kyllä aika korkea. Jätimme sen takia ostamatta palveluita ja tuotteita. Jos esimerkiksi järjestetty retki museoon maksaa enemmän kuin yhdensuuntainen yöjunamatka Hesasta Kolariin makuupaikkoineen, tuntuu se Punavuoren kuplassa elävästä aika kalliilta. Oheinen kuva on Kaunispään huipulta.


Reissu oli upea ja voimme lämpimästi suositella sitä kaikille. Paikalliset ihmiset ovat mukavia -puheliaita ja rentoja. Taisimme saada Lappi-tartunnan. Tankavaaran kultamuseo oli mielenkiintoinen.  Rovaniemelläkin oli paljon nähtävää, mm. kulttuuritalo ja taidemuseo Korundi sekä Arktikum, tiedekeskus ja museo. Blogin kuvat ovat matkalaisten ottamia.

Kysmys: Onko sinulla mieluisia matkakokemuksia? Kerro niistä.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Sivistyksen puolustus

Luin eilen illalla viimeiset sivut ajatuksia herättävästä kirjasta Sivistyksen puolustus. Miksi akateemista elämää tarvitaan? Sen ovat kirjoittaneet Sari Kivistö & Sami Pihlström. Kustantaja on Gaudeamus.

Kirjan kirjoittajat kritisoivat aikaamme ja rakenteita, jotka tuottavat pintapuolisia käytänteitä ja ihanteita. Tutkijoita haukutaan "kaikenmaailman dosenteiksi" ja sulavasanaiset konsultit laskuttavat huimia summia selvitystöistä, jotka ovat yksinkertaistuksia monimutkaisista ilmiöistä. Helppoja ratkaisuja tarjotaan vaikeisiin ongelmiin.

Tutkijoiden vuosikymmenien saatossa tuottama tieto rinnastetaan samanarvoiseksi kuin ns. kokemusasiantuntijoiden tieto. Osa ihmisistä suhtautuu täysin välinpitämättömästi tutkittuun tietoon. Tutkijat valittavat joidenkin poliitikkojenkin vähät välittävän tutkitusta tiedosta. Isoja päätöksiä tehdään huterin perustein vastoin tutkimuksen tuloksia.

Onko liikaa vaadittu, että julkinen keskustelu ja päätöksenteko eduskunnassa perustuisivat faktoihin ja tutkittuun tietoon?

Perustutkimusta, soveltavaa tutkimusta vai lippulaivoja?

Vaikka valtiovalta liputtaa elinikäisen oppimisen puolesta, käytännössä päätöksillä kyseenalaistetaan koulutusta, tutkimusta ja oppimista ja vähätellään niiden tuloksia. Tuntuu, että armon saavat vain soveltava tutkimus ja siitä nopeasti saatava hyöty.

Yliopistoilta vähennetään rahoitusta mutta samalla vaaditaan korkeita sijoituksia kansainvälisillä rankinglistoilla. Puhutaan huipuista, lippulaivoista ja keihäänkärjistä. Hallitus vie korkeakouluilta isolla kauhalla ja antaa takaisin teelusikalla. Tee siinä sitten korkealuokkaista tutkimusta, kun ajan henki vaatii tutkijoitakin olemaan jatkuvasti esillä somessa ja muilla estradeilla sekä uhraamaan ison osan työajastaan rahoitushakemusten tehtailuun.

Syy vai seuraus?

Aamulla Hesaria lukiessani huomasin professori Atte Korholan Vieraskynä-kirjoituksen Tiede on ajautunut vakavaan kriisiin. Korholan  mukaan ulkopuolisen rahoituksen osuus on jo 37 prosenttia koko Helsingin yliopiston tuotosta. Miettikää, kuinka monta rahoitushakemusta on täytynyt tehdä näin suuren rahamäärän saamiseksi! Kaikki tämä aika on ollut pois itse tutkimuksesta ja opetuksesta.

Kriisin syy ei taidakaan olla tieteessä. Kriisiä tuottavat enemmän rakenteet ja järjestelmä sekä vähenevä perusrahoitus.

Kysymys: Kenen pitäisi rahoittaa yliopistoja ja tutkimusta?

perjantai 5. lokakuuta 2018

Haluatko kommentoida blogiani?

Hei kaikki!

Kiitos siitä, että luette blogiani. Tilastoista näen, että blogin näyttökertoja on jo lähes 4500 ja lukijoitakin on ympäri maailmaa. Wow! Kuka se väittikään, että suomi ei olisi maailmankieli?

Muutama teistä on kysellyt, miten kirjoituksiani voi kommentoida. Tässä ohjeet:

Blogitekstin lopussa on aina kohta kommenteille, Lähetä kommentti. Jos kukaan ei ole ehtinyt vielä kommentoida, lukee siinä yleensä Ei kommentteja, tai jos kommentteja on jo tullut, näkyy siinä kommenttien märä.

Jotta saat oman kommenttisi näkymään, pitää sinun tehdä kolme eri asiaa seuraavissa kohdissa:

1) Kirjoita tekstisi siihen osoitetulle paikalle Lisää kommenttisi.

2) Kommentti nimellä. Valitse tässä kohtaa (Valitse profiili) esimerkiksi se viimeinen vaihtoehto Nimetön, joka löytyy kun menet menua alaspäin. Se on helpoin vaihtoehto. Voit laittaa oman nimesi tekstisi loppuun tai pysyä ihan nimettömänä.

3) Paina nappulaa Julkaise. Tämän jälkeen tekstisi pitäisi näkyä kaikille.

Ystävällisin terveisin ja kommentteja odottaen
Ritva

maanantai 1. lokakuuta 2018

Piti tämäkin kokea

Olin viikonloppuna SketchUp-ohjelman kurssilla työväenopistolla. Yhteensä kaksitoista tuntia kahtena päivänä.  Kyseessä oli alkeiskurssi. Halusin oppia käyttämään ko. ohjelmaa, koska sillä voi tehdä mm. näyttäviä sisustussuunnitelmia.

Ohjelma oli minulle täysin outo. En ollut koskaan aikaisemmin tutustunut siihen enkä mihinkään muuhunkaan 3D-ohjelmaan, saati sitten käyttänyt sellaisia.

On opettajia ja opettajia...

Olin kurssille mennessäni täynnä intoa. Kaksi tuntia myöhemmin minulla kiehui päässä ja teki mieleni ottaa exit koko kurssilta. Syynä tähän mielenmuutokseen olivat opettajan kommentit minulle.

Olen melkoinen tumpelo tekniikan kanssa. Ei siis ihme, että en pysynyt opettajan vauhdissa. Kun hetken kuluttua ilmoitin, että en saanut tehtyä niitä juttuja, joita meidän jokaisen piti omalla koneellamme tehdä, maikka hermostui minulle ja sanoi, että suu pitää saada heti auki, jos tulee ongelmia. Kerroin olevani täysi aloittelija. Tähän hän sanoi, että kyllähän nämä muutkin ovat aloittelijoita ja pysyvät silti mukana ja että vauhti on todella hidas!!!!! ...Mitäs tuohon enää voi opiskelijaparka sanoa. Jotta en olisi hidastanut muiden oppimasta katsoin parhaaksi sanoa, että yritän itsekseni opetella ohjelmaa. Opettaja jätti minut rauhaan.

Olen opiskellut Helsingin työväenopistossa säännöllisesti 1980-luvulta lähtien. Tänäkin syksynä olen kahdeksalla eri kurssilla. Minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut opettajaa, joka  olisi muiden kurssilaisten kuullen vähätellyt kykyjäni oppia. Piti tämäkin nyt kokea!

Johdatus alkeiskurssille

Meitä oppijoita on monenlaisia. Joku oppii itse tekemällä, joku kuuntelemalla, kolmas tarvitsee manuaalin tueksi, neljäs käy saman kurssin monta kertaa ennen kuin pääsee jyvälle. Kaikille meille pitäisi olla tilaa työväenopiston kursseilla.

Puhuimme jo aikaisemmin tänä syksynä eräällä muulla digi-pohjaisella kurssilla, että alkeiskursseille tulee nykyään ihmisiä, jotka ovat jo käyttäneet ko. ohjelmia. Tällaisessa joukossa aito aloittelija tuntee itsensä tyhmäksi ja hitaaksi. Työkkärin pitäisikin aloittaa uusi sarja Johdatuskurssi alkeiskurssille. Näille kursseille saisivat osallistua vain ihan oikeat aloittelijat.

Kaikesta huolimatta...sisustaminen on mukavaa



Tässä kuvassa on etualalla seitsemän euron sohvapöytälöytö Fidasta. Etsimme pitkään sopivaa pöytää huonekaluliikkeistä. Kävimme myös kalliissa designmyymälöissä,

Kun olimme palaamassa tyhjin käsin kotiin, päätimme poiketa kotimme lähellä olevassa Fidassa. Ja yllätys, yllätys - sinne oli juuri tuotu kuvassa oleva pöytä. Sille ei oltu ehditty antaa vielä edes hintaa. Nappasimme sen mukaamme. Eikä maksanut paljon.


Tässä kuvassa on yksi suosikkitauluistani. Hankimme sen pari vuotta sitten Kaapelitehtaalla vuosittain järjestettävästä taidemaalareiden myyntinäyttelystä.

Kävin taas tänä vuonna samassa näyttelyssä. Hintataso alkoi olla yli minun sietokykyni. Samoja kommentteja sain parilta muultakin tuttavaltani.

Kysymys: Minkälaisia kokemuksia sinulla on työväenopiston kursseista?

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Oppia loppuikäkö kaikki?

Mitä yhteistä?

Tiedätkö mitä yhteistä on näillä: Android-puhelin, kännykän monet sovellukset, Adobe Premiere Elements -ohjelma, videotuotanto ja vloggaus, videokamera, digikamera, pilvipalvelu, ilmaiset kuva- ja musiikkipankit, Sketch up -ohjelma, saumuri ja ompelukone, Blogger, Google Analytics, kirjanpidon ohjelmat, Fast Stone Image Viewer, tietoturva?

Vastaus: Ne ovat kaikki laitteita tai ohjelmia, jotka minun pitäisi nykyään hallita entisten laitteiden ja ohjelmien lisäksi. En pysty tekemään kaikkia niitä juttuja, joita haluan tehdä, ilman että opin käyttämään näitä kunnolla.

Runsas tarjonta

Nykymaailma on täynnä kaikkea kivaa uutta tekemistä. Eläkkeellä on myös tähän aikaa. Moni uusi kiva perustuu kuitenkin siihen, että itsellä on toimivat laitteet ja ohjelmat, joita osaa sujuvasti käyttää. Muuten saa vain harmaita hiuksia ja hermot menevät.


Nykyiset taitovaatimukset ovat kuin Itäkeskuksen aukiolla oleva taideteos - suuri ja moneen suuntaan rönsyilevä, mielenkiintoinen mutta vaikeasti hahmotettava yhdellä kertaa. Juuri kun luulee tajunneensa taideteoksen idean, se muuttaakin muotoaan, kun keksii katsoa sitä hieman eri vinkkelistä. Sama juttu on opiskelun kanssa - siinä ei tule koskaan valmiiksi. Laitteet muuttuvat, ohjelmat päivittyvät, tulee uusia ohjelmia ja uusia laitteita. Kaikki velloo jatkuvassa liikkeessä.

Työväenopistot ja kansalaisopistot tarjoavat paljon koulutusta. Kun jaksaa juosta kurssilta toiselle, saa kohtuullisen lyhyessä ajassa ja kohtuullista maksua vastaan ainakin käsityksen uusista ohjelmista ja laitteista. Lisäksi tarvitaan myös omaa opiskelua kotona. Tekijäksi oppii vain tekemällä, yrityksen ja erehdyksen kautta. Mikään manuaali ei pysty selittämään kaikkia kikkoja niin yksiselitteisesti, että harjoittelusta voisi luopua. Se taas kysyy motivaatiota. Kaikki nämä ohjelmat ja laitteet ovat vain työkaluja, joita tarvitsemme siihen varsinaiseen juttuu, jota haluamme tehdä.

Herää kysymys, ovatko laitteet ja ohjelmat meitä varten vai me niitä varten? Kumpi häntää oikein heiluttaa? Perustuuko kaikki uusi kiva uusille laitteille ja digitaalisille ohjelmille? Eikö kukaan keksi enää mitään uutta pelkille käsillemme?

Nyt vielä jaksan opetella uutta ja teen sen jopa erittäin mielelläni. Mutta entä kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua? Istunko silloinkin vielä työväenopiston kurssilla opettelemassa taas jotain uutta vemputinta ja ohjelmaa? Opiskelenko hautaan asti? Vai kytkenkö ehkä jossain vaiheessa itseni ulos kaikesta? Onko se ylipäätään enää mahdollista edes nykypäivänä?

Kysymys: Oletko koskaan ajatellut irrottaa itsesi laitteista, naamakirjasta tai jostain muusta palvelusta?

perjantai 31. elokuuta 2018

Apua, taas se lähestyy...

Apua, taas se on edessä. Ai mikäkö? No jokavuotinen syntymäpäivän välttely - tietysti. Olen tehnyt sitä jo 14 vuotta.

Käsilaukku ja muita lahjoja

Nuorempana sitä vielä luuli, että on kivaa juhlia synttäreitään. Vietin ikimuistoiset 25-vuotisjuhlani Tansaniassa, jossa silloin asuin. Sain kavereilta lahjaksi käsilaukun, joka oli kerännyt pölyä paikallisen sekatavarakaupan hyllyllä todennäköisesti viimeiset parikymmentä vuotta.

Käsilaukku oli pitkään rakas muisto
kaukaisesta nuoruudesta. Jossain
monista muutoista se sitten hävisi. CCO Creative Commons.
Neljäkymmentävuotisjuhlillani oli tiivis tunnelma. Kuuteenkymmeneen rööperiläisneliöön oli parhaimmillaan ahtautunut kuusikymmentä vierasta. Kaukaisimmat vieraat tulivat Keniasta ja Sveitsistä. Illan pimetessä porukka intoutui laulamaan ja tanssimaan. Siitä kiitollisena alakerran naapurini mulkoili minua vielä joulukuussakin.

Sain lahjaksi paljon hyödyllistä keittiötavaraa ja paljon ihan turhaa mutta kaunista. Sveitsiläinen tuttavani lahjoitti minulle metrin pituisen Toblerone-suklaatangon. Hän oli sen takia joutunut turvatarkastukseen Zurichin kentällä ennen koneeseen nousua.

En valitettavasti onnistunut löytämään kuvaa Toblerone-tangosta, joten tämä kuva suklaasta saa kelvata.
CCO Creative Commons.
Viisikymmentävuotisjuhliani juhlin todella pienessä piirissä Pietarissa. Mukana juhlissa oli minun lisäkseni vain Tomppa....ja hengessä mukana tietysti kaikki viisi miljoonaa pietarilaista. En halunnut järjestää suuria kalaaseja, koska niistä olisi työni takia tullut aikamoiset pönötysjuhlat.

Muistona tästä elämänvaiheesta ovat monet hyvät ystävät ja hienoja valokuvia vino pino. Tässä kuva silloisen kotimme läheltä. CCO Creative Commons.
Vuodet kuluivat nopeasti. Juuri ennen 60-vuotisjuhliani jouduin leikkaukseen, joten ei ollut kykyä eikä haluja juhlia merkkipaalua. Sama meno jatkuu edelleen, en ole enää vuosiin juhlinut synttäreitäni. Venäläiset ystäväni eivät tätä tajua millään - heille heidän omat syntymäpäivänsä ovat yksi vuoden kohokohdista. Se heille suotakoon.

Kysymys: Vietätkö sinä syntymäpäiviä?





lauantai 18. elokuuta 2018

Miten tämän kaiken ehtii?

Terassibileet, rapujuhlat, Lappeenrannan balettigaala, vierailu Luumäellä kunnostetussa presidentti Svinhufvudin talossa, kesän viimeiset alennusmyynnit, ilmoittautuminen työväenopiston kursseille, Viron kansallisbaletin Keres-baletti Aleksanterin teatterissa,

Baletti on taidemuoto, jossa esitykset ovat aina ainutkertaisia - ainakin minun mielestäni. CCO Creative Commons.


villa avslutning, vieraita Losista, Helsingin kirjamessut, reissu Lappiin, käynti Viron kansallismuseossa Tartossa....huh-huh, hiki tulee jo pelkästä kirjoittamisesta. Kuka se sanoikaan, että eläkeläisillä on tylsää? Kaikkea tätä ja paljon vielä muutakin olisi tarjolla. Aika ei mitenkään riitä  kaikkeen, joten valintoja on tehtävä.

Mitä jos lähtisikin vain luontoon? Kesä jatkuu ja kukat kukkivat edelleen.

Jalostetut kukat ovat hienoja, mutta luonnonkukkia kauniimpia ei olekaan. CCO Creative Commons.

Kysymys: Joko sinun syyskiireesi ovat alkaneet?

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kun sen osaa

Kävin viimeinkin Designmuseossa Timo Sarpanevan näyttelyssä. Näytteillä oli niin Sarpanevan omia oppilastöitä, painokankaita ja tekstiilimalleja kuin myös erilaisia lasitöitä ja käyttöesineitä. Myös hänestä tehdyt videotallenteet olivat mielenkiintoisia.

Sarpaneva oli tunnettu ja arvostettu suunnittelija myös kansainvälisesti. Hän nousi maailman  tietoisuuteen jo vuonna 1954 Milanon triennaalissa, jossa hän sai Grand Prix -palkinnon lasiesineistään Orkidea, Kajakki ja Lansetti. Hän on myös maailman ensimmäinen muotoilun kunniatohtori. Kunniatohtoriksi hänet vihittiin jo vuonna 1967 Lontoossa Royal College of Artissa.

Designmuseon näyttely on hyvä läpileikkaus lahjakkaan ihmisen elämäntyöstä. Kun sen osaa, niin sen osaa...

Kuvat puhukoot puolestaan:








PS. Kännykkäkuvat eivät valitettavasti tee oikeutta hienolle näyttelylle. Kannattaa mennä itse paikan päälle katsomaan. Näyttely on esillä Designmuseossa 23. syyskuuta asti.

lauantai 4. elokuuta 2018

Mistä tietää, että syksy on tulossa?

Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta ja mittari näyttää +29. Asuntomme kaikki ikkunat ovat auki mutta läpivetoa ei synny sittenkään. Ainoastaan uteliaat perhoset löytävät yön aikana asuntoomme. Joka aamu sisällä lentelee useampi kirjosiipi etsimässä ulospääsyä.

Syksyn tuloa ei tietäisi mistään, jos ilonpilaajat eivät sitä väkisin syöttäisi tietoisuuteemme.

Ilonpilaaja nr 1: Kesävaatteiden alennusmyynnit 

Kauppojen näyteikkunat ovat täynnä erisuuruisia prosentteja ja kylteissä toistuvat sanat ALE, REA, SALE, LISÄALE.
Jotkut onnekkaat löytävät alennusmyynneistä todellisia helmiä puoli-ilmaiseksi. Me pienet ja pullukat emme kuulu tähän joukkoon. CCO Creative Commons.

Ilonpilaaja nr 2: Hesarissa mainostetaan koulureppuja

Hesarissa kirjoitetaan juttuja siitä, montako uutta pientä koululaista aloittaa koulutien tänä syksynä ja mitä uutta ylioppilaskirjoitukset tuovat mukanaan. Lehti on täynnä mainoksia tavaroista, joita koululaiset tarvitsevat: reppuja, vaatteita, urheilutarvikkeita ja koulukirjoja. Lehden ruokapalstalla esitellään koululaisten välipaloja.

Ilonpilaaja nr 3: Aikakauslehdissä on satokauden reseptejä

Aikakauslehtien sivut täyttyvät resepteistä, joissa pääraaka-aineena ovat sienet, syksyn marjat ja hedelmät. Kohta on aika kerätä pihlajanmarjat ja säilöä sienet!

Ilonpilaaja nr 4: Uusinnat loppuvat telkkarista

Telkkarissa ei näytetä enää kolmatta kertaa samoja vanhoja doc martineita, poldarkia ja muita sarjoja. Yhtäkkiä ohjelmien sisäänostajat ovat kuin ovatkin löytäneet uusia sarjoja, jotka alkavat viimeistään elokuun puolivälissä.

Ilonpilaaja nr 5: Väki ei notku enää terasseilla sankoin joukoin

Terasseilla alkaa olla tilaa keskellä päivää, vaikka helle jatkuu. Osa porukasta on joutunut palaamaan takaisin työpaikalle. Sääliksi käy toimistoissa hikoilevia.
Aurinko paistaa ja helle hellii. Terasseilla on kuitenkin tilaa. CCO Creative Commons.

Kaupungilla ja mediassa toistuu sama sykli samansisältöisenä vuodesta toiseen satoi tai paistoi, oli hellettä tai ei. Kalenteri määrää elämän sisällön, ei säätila. Miksei kukaan vaivaudu katsomaan ikkunasta ulos?

Ilman näitä ilonpilaajia olisimme voineet huijata itseämme ja nauttia kesästä vielä monta viikkoa. Oliko ihan pakko toistaa samat rutiinit, vaikka sää ei viesti syksyn tulosta?

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Olitko sinäkin siellä?

Olen myöhäisherännäinen. Onnistuin vihdoin viimein saamaan itseni paikalle, kun perinteikäs sakki - entiset cityseisojat Lappeenrannassa - kokoontuivat viimeistä kertaa Cityllä lauantaina 28.7.2018. Tapaaminen järjestettiin jo yhdeksättä kertaa.

Entiset cityseisojat ovat 70-luvun nuoria, jotka hengailivat silloin Cityllä viikonloput. Kaikki tulivat sinne. Paikalla oli parhaimmillaan satoja, jos ei tuhansia, nuoria eri kouluista. Minäkin vietin siellä vuodet 70-luvun alusta 70-luvun puoleen väliin asti, aina siihen asti, kun lähdin opiskelemaan toiseen kaupunkiin.

Paula Kuikka-Kiljunen on tapaamisidean äiti ja henkilö, joka on kaikki nämä vuodet järjestänyt sekä cityseisonnan että illan bileet paikallisessa ravintolassa, Lampussa. Niin tänäkin vuonna. Kiitos Paula mahtavasta ideasta ja hauskasta toteutuksesta. Tänä vuonna cityseisojia ilahdutti loistava laulaja ja kitaristi Harry Fontana kavereineen. Meno oli rennon letkeää! Sääkin suosi meitä.

Facebook-ryhmässä "Entiset cityseisojat Lappeenranta" on lähes 4500 jäsentä. Luku kertoo Cityn merkityksestä nuorisolle 1970-luvulla ja myöhemminkin. Paikka oli The must - sinne oli päästävä satoi tai paistoi.

Kuvassa keskellä idean äiti Paula Kuikka-Kiljunen

Iltapäivä on vasta alkamassa. Porukkaa valui paikalle hitaasti mutta varmasti.

Upea esiintyjä Harry Fontana. Kiitokset hänelle letkeästä menosta!

Hienot kukkaistutukset.
Kysymys: Kuulutko sinä entisiin cityseisojiin vai oliko sinulla joku toinen ryhmä, jossa pyörit nuoruudessasi?

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Täydellinen terassikeli

Kävelemme mieheni kanssa monta kertaa viikossa saman reitin, noin viisi kilometriä - kotoa ensin Kauppatorillle ja sieltä sitten kohti merenrantaa ja Eiraa. Matkaan on lähdettävä ennen ruotsinlaivan saapumista, jotta vältämme laivalta purkautuvien matkustajien ja autojen ruuhkat.

Reitin varrella on monta houkutusta - ihania kahviloita, skumppabaareja ja aurinkoterasseja ja lukemattomia jäätelökioskeja. Stadi on nyt parhaimmillaan. Sää on niin samettia, että ei haittaa vaikka keskustaan on pystytetty karamellinvärisiä betonisia ajoesteitä. Onnistunut väritys! Ajoesteillä rajoitetaan yksityisautoilua siellä, missä presidentit Putin ja Trump liikkuvat huomenna maaanantaina.

Sunnuntai-aamuna ei keskikaupungilla näkynyt vielä tavallista enempää amerikkalaisia tai venäläisiä. Yhdysvaltojen suurlähetystön väkikin taisi olla vielä täydessä unessa, sillä lähetystön merenpuoleisella pihalla ei ollut ketään.

Onneksi Finlaysonin myymälä Espalla on havahtunut vieraiden tuloon. Se lupaa ikkunassaan antaa tasa-arvon nimissä myös The First Ladylle ja hänen venäläiselle kollegalleen saman alennuksen kuin meille muillekin...ja kehottaa samalla tekemään hyviä päätöksiä. Niitä me kaikki odotamme.




Jos presidentit eivät muuten meinaa löytää yhteistä kieltä, niin suosittelen heille kävelyä Kaivopuiston rantaan nauttimaan viilentävää juomaa. Aurinko paistaa, hanhet tepastelevat  poikueineen puistossa ja joutsenet lipuvat rannassa. Ei tällaisessa ympäristössä kukaan jaksa pullistella ja pönkittää omaa egoaan. Turhaahan se muutenkin on. Aito kunnioitus syntyy vain oikeista teoista.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Onko elämä yhtä kantamista?

Kun tein nuorena opiskelijana juttuja radioon, jouduin raahaamaan mukanani todella painavaa nauhuria kilometritolkulla. Sain siitä tarpeekseni vuodessa. Kun sitten vähän vanhempana työskentelin kustantamossa, raahasin painavia kirjalaatikoita monta kertaa vuodessa kirjanäyttelyihin ja messuille. Ajattelin, että kunhan pääsen uraportailla ylöspäin, raahaaminen loppuu. Ei loppunut. Vaikka pääsin huipulle asti, en päässyt roudaamisesta eroon. Jokaisessa työpaikassa meitä oli liian vähän. Kaikki joutuivat tekemään tarpeen vaatiessa kaikkea.

Työelämässä ajattelin, että "sitku olen eläkkeellä" en varmasti kanna enää yhtään laatikkoa. Sekään kuvitelma ei toteutunut.

Laatikoiden muoto ja paino vaihtelevat, mutta yksi on pysyvää. Kantamista riittää koko elämän ajaksi. CCO Creative Commons.

Nyt eläkkeellä kannan kaikenlaista: lajittelun tuloksena syntyviä vuoria kuten lasipurkkikasoja ja metallijätettä, kierrätykseen meneviä vanhoja huonekaluja, pois heitettäviä kulahtaneita vaatteita ja rikkoutuneita kenkiä, palautettavia pulloja, kesämökiltä pois raivattua rompetta, pesulaan meneviä painavia mattoja ja ikuisia kirjapinoja.

Haikailen toisinaan takaisin Moskovaan. Siellä jotkut asiat toimivat paremmin kuin täällä. Pesula esimerkiksi haki pestävät matot kotoa ja toi ne pestyinä takaisin. Palvelu oli ystävällistä, nopeaa ja edullista. Helsingissä raahaamme mieheni kanssa mattoja pesulaan ja haemme ne sieltä takaisin. Pesupalvelu on hidasta, koska matot lähetään toiseen kaupunkiin pestäväksi, ja kaiken lisäksi se maksaa aika paljon. Ymmärtäähän sen, että se maksaa, jos ne matot pitää lähettää toiseen kaupunkiin pestäväksi. Menevätköhän Tallinnaan asti?

Täällä Suomessa meistä on tehty itsemme palvelijoita. Palvelua on usein vaikea saada, vaikka siitä haluaisi maksaakin. 

Kysymys: Mitä mieltä sinä olet itsepalvelun lisääntymisestä?

lauantai 23. kesäkuuta 2018

It´s not what you know. It´s who you know

Tämän otsikon viesti masentaa minua mutta antaa kyllä myös hieman toivoa.

Otetaan ensin masennukset syyt

Herää kysymys, eikö yleissivistys ja asiantuntemus olekaan enää kovaa valuuttaa? Pystynkö pelaamaan itseni hyviin asemiin ilman aitoa osaamista ja taitoa? Riittääkö, että tunnen oikeat ihmiset, saan heidät pitämään minusta ja ymmärrän itse olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa päästämässä suustani oikeita latteuksia ja ammattijargonia?

Pahoin pelkään, että tämä riittää usein. Hyvä veli- ja muut verkostot käyttävät suurta valtaa ja sijoittelevat jäseniään sopiviin asemiin. Osa johtajista, päälliköistä ja asiantuntijoista on selvästikin itselleen liian vaativassa paikassa. Kompetenssi ei riitä. Joku on kuitenkin heitä näihin töihin suositellut ja joku toinen heidät valinnut. Sääliksi käy sekä näitä valittuja henkilöitä että muuta henkilökuntaa.

Hämähäkistä kannattaa ottaa oppia. Verkosto kasvaa kutomalla.
CCO Creative Commons

Ja sitten toivo

Suomalaiset pärjäävät usein yksilölajeissa. Kesäisin moni haluaa vetäytyä mökille kauaksi muista kanssakulkijoista. Väitetään, että olemme ujoja eikä meiltä suju small talk. Sitran tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät omia verkostoitumistaitojaan huonoina.

Jos tämä kaikki on totta, niin on omien taitojen päivityksen aika. Maailma on nykyään verkottunut ja töitäkin tehdään usein tiimeissä yli maarajojen. Soolosuorittajia tarvitaan enää harvoin.  Useimmiten tarvitaan joukkuepelaajia, joilla on laajat verkostot ja jotka osaavat käyttää niitä.

Ja sitten se toivo:

Tekemällä oppii...myös verkostoitumaan. Olemalla aktiivinen ja monessa mukana verkostoituu väistämättä. Kun antaa sattumille mahdollisuuden, verkostoituu väistämättä. Kun tekee systemaattista työtä verkostoituakseen, verkostoituu väistämättä. Verkostoitumista ei yksinkertaisesti voi estää, jos on aktiivinen ja pitää silmät ja korvat auki.

Verkostoituminen alkaa kuitenkin toimia vasta sitten omaksi hyväksi, kun tutustumisen jälkeen jatkaa yhteydenpitoa. Jos kontaktin antaa hiipua, ei siitä ole mitään hyötyä. Kun pidät yhteyttä uusiin tuttaviisi ja annat heille jotain heille tärkeää, hekin alkavat muistaa sinut. Ja jonain päivänä joku heistä sitten suosittelee sinua siihen unelmapaikkaan, jonka haluat saada.

Meillä pitkän työuran tehneillä on tässä peiliinkatsomisen paikka. Olemmeko auttaneet tarpeeksi kyvykkäitä nuoria pääsemään mukaan verkostoihin, ottaneet heidät mukaan projekteihin?

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Milloin kuherruskuukausi päättyy?

Kun on päässyt/joutunut/lähtenyt eläkkeelle, alkaa yleensä kuherruskuukausi uuden vapaan elämän kanssa.  Ihminen on silloin aktiivinen ja haluaa toteuttaa kaikkia niitä haaveitaan, joista työelämässä ollessaan pystyi vain unelmoimaan. Haaveita ja unelmia on lykätty vuosia tyyliin Sitku olen eläkkeellä, lähden pitkälle matkalle. Sitku olen eläkkeellä, kirjoitan sen salapoliisiromaanin. Sitku olen eläkkeellä, puran vanhan kesämökkirötiskän ja rakennan uuden. Tätä aktiivista kuherruskuukausi-aikaa kestää yleensä vuodesta pariin vuoteen.

Uudestaan oravanpyörään?

Jos huonosti käy, voikin yhtäkkiä joutua uudestaan oravanpyörään. Stressi vie taas yöunet ja verenpaine nousee. Itse on saattanut epähuomiossa ahnehtia vähän liikaa mielenkiintoista tekemistä. Myös omaan hyvin halittuun kalenteriin saatta olla tunkua ulkopuolelta. Influenssa iskee yllättäen ja kaataa moneksi viikoksi petiin sekoittaen aikataulut. Joku läheinen sairastuu tai tarvitsee muuten apua. Vieraita tulee yllättäen läheltä ja kaukaa. Uusien laitteiden ja ohjelmapäivitysten opettelu syö vapaa-aikaa. Kesämökin putket jäätyvät tai iso puu kaatuu katolle.

Apua! Mitenkäs tässä nyt näin kävi? 

Elefantti syödään pala kerrallaan

Ei niin isoa jättiläistä olekaan, ettei sitä pysty laittamaan palasiksi.
CCO Creative Commons.

Kun tuskailin omien tekemättömien töitteni kanssa, mieleeni muistui työelämästä tuttu ohje Elefantti syödään pala kerrallaan.

Tottahan se on, että ison työn paloittelu auttaa ottamaan sen haltuun. Ensin kannattaa tehdä se kiireisin, pienin, suurin tehtävä tai se tehtävä, jolla saa homman eteenpäin - jaettua tehtäviä myös jollekin toiselle. Silloin voi keskittyä omaan työhön ja samaan aikaan joku toinenkin tekee omaa osuuttaan samasta kokonaisuudesta. Tämä on erityisen tärkeä taito vapaaehtoistyössä.

Jotta delegointi onnistuu, on osattava nähdä tätä hetkeä pidemmälle. On osattava laittaa tehtävät tärkeysjärjestykseen. Aina se kiireellisin tehtävä ei olekaan kokonaisuuden kannalta se kaikkein tärkein.

Eläkeläisen kiireet on usein itse aiheutettuja, mutta ovat ne silti kiireitä. Niihin pätevät samat ajanhallinan keinot kuin työelämässäkin: suunnittele, priorisoi, delegoi ja opettele pitämään monta palloa ilmassa samaan aikaan. Kun tämän oppii, kestää se kuherruskuukausikin uuden elämän kanssa pidempään. Jaksaa ja viitsii toimia ja tehdä kaikkea kivaa.

Kysymys: Onko sinulla liikaa vai sopivasti kiireitä eläkkeellä?

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Viimeinen piste

Viimeinen piste! Tätä hetkeä olen odottanut. Sain viimeinkin editoitua tulevan kirjamme  käsikirjoituksen ja saatoin laittaa loppusanojen jälkeen viimeisen pisteen.

Kirja, kesä ja kahvi. Onko parempaa? CCO Creative Commons.


Eläkettä ja eliksiiriä

Kässäristä on tarkoitus tehdä kirja, jonka työnimi on Eläkettä ja eliksiiriä. Kirja on tarkoitettu eläkkeellelähtöä suunnitteleville ja juuri eläkkeelle lähteneille.

Olemme kirjoittaneet kirjaa viime syksystä lähtien. Näillä näkymin kirja ilmestyy ensi tammikuussa. Kirjantekoprosessi on uskomattoman pitkä - ainakin tietokirjoissa. Olen nähnyt joidenkin kaunokirjailijoiden kehuvan kirjoittavansa kirjan viikonlopussa. Kaunokirjallisen kässärin voi ehkä luodakin yhdessä viikonlopussa omasta päästään. Tietokirjassa sen sijaan faktojen pitää olla oikein, joten kirjoitusprosessia ennen pitää jo lukea kymmeniä kirjoja. Kun paperia ei kannata tuhlata turhan takia, on myös mietittävä, mitä uutta annettavaa meillä on aiheen käsittelyyn. Tietokirjan prosessi ideasta valmiiksi kirjaksi on todella pitkä. Siihen menee helposti 1,5 vuotta.

Yhteistyössä on voimaa

Eläkettä ja eliksiiriä -kirjaan kirjoittivat Tompan ja minun lisäksi myös Carita Kööpenhaminasta ja Valerie Los Angelesista. Uskon, että lukijoita kiinnostaa lukea tanskalaisten eläkeläisten uusista asumismuodoista ja amerikkalaisten eläkeläisten kolmesta eri tavasta viettää eläkevuosiaan.

Mistä onnellisuus syntyy?

Eläkkeelle lähtö on kuin kuherruskuukausi. Alussa kaikki on ihanaa. Vasta vähitellen hiljenevä arki iskee toden teolla. Onko tämä uusi elämä sittenkään niin kivaa? Mitä minä teen kaikella tällä vapaa-ajalla?

Psykologian professori Seligmanin mukaan onnellisuus syntyy hyvästä elämästä, iloisesta elämästä ja merkityksellisyydestä. Olemme käyttäneet tätä jakoa myös omassa kirjassamme. Hyvä elämä koostuu mielestämme terveellisistä elämäntavoista, kohtuudesta, oikeaoppisesta ravinnosta, riittävästä liikunnasta ja omasta pääomasta huolehtimisesta. Aivot ovat parasta omaa pääomaamme. Jos pää ei toimi, ei toimi mikään muukaan.

Vaikka ikääntymisen myötä kroppa rapistuukin, on ikääntyvillä monta syytä ja monia keinoja viettää iloista elämää. Annamme kirjassamme siihen hyviä vinkkejä.

Jos omalla elämällä ei tunnu olevan merkitystä, katoaa elämän mielekkyys. Tutkimuksista tiedämme, että elämän merkityksellisyys löytyy muun muassa toisten auttamisesta, vapaaehtoistyöstä, hyväntekeväisyydestä ja luovasta työstä. Käsittelemme kirjassamme myös näitä asioita.

Kysymys: Mistä sinun mielestäsi syntyy onnellinen ja hyvä elämä?

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Hirvittääkö vanheneminen?

Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomessa oli viime vuoden lopussa 854 yli 100-vuotiasta ihmistä. Heistä lähes 85 % oli naisia. Yli 65-vuotiaita ihmisiä on nykyään 1,2 miljoonaa. Se on lähes 22 % koko maan väestöstä. Suomi ikääntyy ja harmaantuu kovaa vauhtia.

Kun syntyvyys laskee samaan aikaan jo seitsemättä vuotta, näyttää yhtälö melko huonolta. Verotulot tuskin riittävät ylläpitämään tarvitsemiamme palveluita. Kuka meitä hoitaa tulevaisuudessa?

Tätä synkkää tulevaisuudenkuvaa ovat poliitikot, virkamiehet, jotkut tutkijat ja media tuoneet esille aktiivisesti. Ennuste tiedetään, mutta ratkaisuista ei olla yhtä mieltä. Veronkorotukset, maahanmuuton lisääminen, työttömien saaminen töihin, hyvinvointivaltion alasajo....?

Valitettavan vähän on puhuttu ikääntyvän väestön potentiaalista. Jotain on yhteiskunnassa  ja työnantajien asenteissa pahasti vialla, jos 4-kymppisiä pidetään jo liian vanhoina rekrytoitaviksi kuten Helsingin Sanomat kirjoitti tänään (20.5.2018). Entä kaikki työhaluiset ja -kykyiset 5-kymppiset, 6-kymppiset ja 7-kymppiset? Osaavaa porukkaa on paljon, mutta työnantajille he eivät tunnu kelpaavan.

Ikääntyviä ei pidetä luovina ja uudistumiskykyisinä, vaikka heillä on paljon hiljaista tietoa ja kokemusta ja he seuraavat aikaansa. Luovuus kumpuaa laajasta osaamisesta ja kyvystä nähdä isoja kokonaisuuksia ja tulevaisuudensuuntia. Myös uuden oppimiskyky säilyy, vaikka ihminen ikääntyy. Psykologiset ja kasvatustieteelliset tutkimukset ovat tämän selvästi osoittaneet, mutta rekrytoijat luulevat tietävänsä asiat paremmin. Hm...?

Sytyttääkö työnantajilla? CCO Creative Commons.
Minua jurppii toden teolla kaksi asiaa: ikääntyvien aliarvioiminen työmarkkinoilla ja nuorille tarjottavat alipalkkaiset pätkätyöt. Kumpikaan näistä ei johda kestävään kehitykseen. Yhteiskunnan kehitys vaarantuu, jos iso osa porukasta pidetään työelämän ulkopuolella sen takia, että he ovat yli nelikymppisiä tai liian nuoria. Asenteiden pitää muuttua!

Kysymys: Oletko sinä kokenut ikäsyrjintää työelämässä?

Liiku, niin aivosi pysyvät kunnossa. Lue, niin luulet vähemmän! CCO Creative Commons. 

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Onko stadi muuttunut?

Olen asunut Helsingissä - stadissa - 38 vuotta tai tarkemmin sanottuna olen omistanut täällä asunnon 38 vuotta. Näihin vuosiin mahtuu muutama tauko, jolloin olen asunut ulkomailla työni takia.

Vuoden1980 Hesa, johon muutin Romanian, Puolan, Moskovan ja Tansanian kokemukset matkalaukussani, oli pieni ja kieltoja täynnä oleva kaupunki. Täältä puuttui Moskovan kansainvälisyys, puolalaisten luovuus, romanialaisten kansalaistottelemattomuus ja Tansanian aurinko. Täältä puuttui kaupungin syke.

Tänään (6.5.2018) aurinkoinen kaupunki näytti parhaat puolensa. Meno Kaivopuiston rannassa oli rentoa, ihmiset jonottivat lukemattomille jäätelö- ja lettukioskeille, skumppaa nautittiin rantaterasseilla, turistit pöyräilivät keltaisilla vuokrapyörillä ja moni ihaili muuttolintuja, jotka ovat taas saapuneet. Joutsenperhe lipui arvokkaasti rantavesistössä. Ohi ajaneesta avoautosta kuului hyvää musiikkia. Kaupunki sykki iloa ja elämää.

Helsingin rannat ovat parhaimmillaan alkukesästä. CCO Creative Commons.
Nykyinen stadi on todella kiva kaupunki. Norminpurkutalkoot alkavat tuottaa tulosta ja monista typeristä määräyksistä on jo päästy. Kaupunkia kehitetään sen asukkaita varten. Joskus toivoisi kehityksen olevan nopeampaa, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa monessa asiassa.

Helsinki houkuttelee nykyään turisteja läpi vuoden, sillä lentokenttä on toimiva ja sieltä on yhteydet moneen suuntaan. Kaupungissa on paljon hyvätasoisia hotelleja, rentoja baareja ja kivoja myymälöitä. Kaupunki on urbaani, mutta ihmisen kokoinen.

Ihmiset ovat muuttuneet

Kaupungin yleisilme on kaunistunut. Kaupunki on saanut uusia rakennuksia ja lisää väriä. Vähintään yhtä suuri muutos on tapahtunut myös kaupungin asukkaissa. Ihmiset puhuvat nykyään toisilleen - naapurit kerrostaloissa, terassilla istuvat, vaateostoksilla käyvät....listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. 

Rakennuksia voi ehostaa, mutta fiilis ei muutu, jos ihmiset eivät muutu. Nykyinen meno stadissa muistuttaa usein ulkomailla oloa - juttukaveri voi löytyä vaikka marketin kalatiskiltä omaa vuoroa odotellessa. Puhekykyisiä ja -haluisia aborginaaleja löytyy myös puistoista, terasseilta, kirjastoista ja kahviloista.

Kaupunki on kaunis myös iltavalaistuksessa. CCO Creative Commons.

Kysymys: Mihin suuntaan sinun kotikaupunkisi kehittyy?