Sivut

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Oppia loppuikäkö kaikki?

Mitä yhteistä?

Tiedätkö mitä yhteistä on näillä: Android-puhelin, kännykän monet sovellukset, Adobe Premiere Elements -ohjelma, videotuotanto ja vloggaus, videokamera, digikamera, pilvipalvelu, ilmaiset kuva- ja musiikkipankit, Sketch up -ohjelma, saumuri ja ompelukone, Blogger, Google Analytics, kirjanpidon ohjelmat, Fast Stone Image Viewer, tietoturva?

Vastaus: Ne ovat kaikki laitteita tai ohjelmia, jotka minun pitäisi nykyään hallita entisten laitteiden ja ohjelmien lisäksi. En pysty tekemään kaikkia niitä juttuja, joita haluan tehdä, ilman että opin käyttämään näitä kunnolla.

Runsas tarjonta

Nykymaailma on täynnä kaikkea kivaa uutta tekemistä. Eläkkeellä on myös tähän aikaa. Moni uusi kiva perustuu kuitenkin siihen, että itsellä on toimivat laitteet ja ohjelmat, joita osaa sujuvasti käyttää. Muuten saa vain harmaita hiuksia ja hermot menevät.


Nykyiset taitovaatimukset ovat kuin Itäkeskuksen aukiolla oleva taideteos - suuri ja moneen suuntaan rönsyilevä, mielenkiintoinen mutta vaikeasti hahmotettava yhdellä kertaa. Juuri kun luulee tajunneensa taideteoksen idean, se muuttaakin muotoaan, kun keksii katsoa sitä hieman eri vinkkelistä. Sama juttu on opiskelun kanssa - siinä ei tule koskaan valmiiksi. Laitteet muuttuvat, ohjelmat päivittyvät, tulee uusia ohjelmia ja uusia laitteita. Kaikki velloo jatkuvassa liikkeessä.

Työväenopistot ja kansalaisopistot tarjoavat paljon koulutusta. Kun jaksaa juosta kurssilta toiselle, saa kohtuullisen lyhyessä ajassa ja kohtuullista maksua vastaan ainakin käsityksen uusista ohjelmista ja laitteista. Lisäksi tarvitaan myös omaa opiskelua kotona. Tekijäksi oppii vain tekemällä, yrityksen ja erehdyksen kautta. Mikään manuaali ei pysty selittämään kaikkia kikkoja niin yksiselitteisesti, että harjoittelusta voisi luopua. Se taas kysyy motivaatiota. Kaikki nämä ohjelmat ja laitteet ovat vain työkaluja, joita tarvitsemme siihen varsinaiseen juttuu, jota haluamme tehdä.

Herää kysymys, ovatko laitteet ja ohjelmat meitä varten vai me niitä varten? Kumpi häntää oikein heiluttaa? Perustuuko kaikki uusi kiva uusille laitteille ja digitaalisille ohjelmille? Eikö kukaan keksi enää mitään uutta pelkille käsillemme?

Nyt vielä jaksan opetella uutta ja teen sen jopa erittäin mielelläni. Mutta entä kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua? Istunko silloinkin vielä työväenopiston kurssilla opettelemassa taas jotain uutta vemputinta ja ohjelmaa? Opiskelenko hautaan asti? Vai kytkenkö ehkä jossain vaiheessa itseni ulos kaikesta? Onko se ylipäätään enää mahdollista edes nykypäivänä?

Kysymys: Oletko koskaan ajatellut irrottaa itsesi laitteista, naamakirjasta tai jostain muusta palvelusta?

7 kommenttia:

  1. ohjelmat tulevat ja menevät eli "naamat vaihtuvat, mutta laitteista ei päästä eroon ellei maailman meno täysin muutu

    jocka

    VastaaPoista
  2. hei,

    valitettavasti yhä uusiutuvista digilaitteista ja sovellutuksista ei ole pakoa ellei ihan aio jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle omavaraiseen luontaistalouteen elämään, ja sekin luontuisi vain niin kauan kun ei tarvitse esim yhteiskunnan sairaanhoitopalveluja. Toki digi-mössön määrää ja kuinka hallitseva rooli sillä on omassa elämässä voi myös itse säädellä. Minä en esim harrasta Facebookia, instagrammeja yms, käytän ainoastaan sähköpostia ja Whatsappia säännöllisesti, ja seuraan säännöllisesti vain yhtä tai kahta laatualustaa (kuten tämä blogi).

    Manta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen rajannut pois monia digi-palveluita. Olen kuitenkin huomannut, että tavoittaakseni tiettyjä ryhmiä minun pitää lähetellä viestejä eri kautta. Nuoriso ei esimerkiksi viihdy samoilla alustoilla kuin me vähän kypsemmät, Venäjällä käytetään paljon vielä sähköpostia kun taas jossain muualla Skype on tärkein jne.

      Poista
  3. Elämän mittaisesta oppimisesta on tietysti kyse. Sitten vain on valittava, mitä haluaa oppia. Voimme myös valita "pois" kuten Manta yllä. Itse kamppailen tällä hetkellä pilvipohjaisten ryhmämuokattavien dokumenttien kanssa. Niissä riittää haastetta. Samoin tiettyjen tiedostojen siirtämisessä facebookiin. Aivojen vaivaaminen on myös hyvästä, muistetaan sekin.
    Appien sähläämisen jälkeen siirryn rauhoittavasti neuleeni pariin. Neuloa olen osannut jo 60 vuotta, eikä siinä mikään ole muuttunut näiden vuosien aikana. Vanhat puikotkin ovat kuranttia tavaraa. Hyviä ja helppoja neulemalleja löytyy. Suosittelen!

    VastaaPoista
  4. Tosiaan, kiitos Raija - unohdin kokonaan omasta jutustani nuo ryhmämuokattavat dokumentit. Olen kamppaillut niittenkin kanssa tänä syksynä. Elän toivossa, että jossain vaiheessa olisin joutunut jo niin monen ohjelman kanssa tekemisiin, että ne pienet tiedonmuruset sieltä täältä alkaisivat auttaa minua ihka uuden ohjelman omaksumisessa....samoin kuin on asian laita kielten opiskelun kanssa. Kun osaa äidinkielen kieliopin ja on opiskellut paria muuta kieltä, helpottuu uuden kielen omaksuminen. Ei niissä niin paljon eroja ole; kaikissa kielissä on subjekteja ja predikaatteja ja yleensä verbejäkin taivutellaan.

    VastaaPoista
  5. Huhhuh, aikamoinen lista uutta opittavaa. Nykymaailmassa on kyllä hirmuisesti kaikenlaisia sovelluksia ja ohjelmia ja uusia tulee markkinoille jatkuvasti. Omankin työurani aikana täällä Kuopiossa, olen joutunut opettelemaan useita eri käyttöjärjestelmiä ja ohjelmia. Videotuotanto on sellainen ala, joka kuulostaa hirmu kiintoisalta, mutta on itselleni vielä ihan tuntematon.

    VastaaPoista
  6. Nyt, kun kirjoittamastani alkuperäisestä tekstistä on jo kulunut yli kaksi vuotta, on listaan pakko lisätä vielä pankkien uudet digipalvelut, joihin oli pakko mennä, ja koronapandemian mukanaan tuomat Zoom- ja Teams-yhteydet jne. Loputon suo! Itse olisin pärjännyt hyvin pankkien entisilläkin palveluilla ja viivaillut tyytyväisenä tunnuslukulistaa.

    VastaaPoista