Sivut

tiistai 5. lokakuuta 2021

Kiitos, opettaja

 

Opettajat tekevät paljon myös oppikirjoja ja muuta opetusmateriaalia.

Tänään (5.10) vietetään maailman opettajien päivää. Haluan liittyä OAJ:n kampanjaan ja sanoa:

Kiitos opettaja. Ilman sinua en olisi tässä.

Muistan lämmöllä monia oppikoulun aikaisia opettajiani, jotka eivät ainoastaan opettaneet minulle ja luokkatovereilleni mielenkiintoisia asioita, vaan avasivat yleisemminkin näkymät kotinurkkia laajemmalle. 

Erityiset kiitokset kuuluvat psykologian opettajalleni Anjalle, venäjän opettajalleni Oskarille, kuvaamataidon opettajalleni Aulille sekä äidinkielen opettajalleni Arville. Todella mukava ja osaava opettaja oli myös lyhyen saksan opettajani, jonka nimeä en valitettavasti enää muista. Hän oli nainen.

Anjalta opin muun muassa, että tunteilla ja ajatuksilla on syynsä ja seurauksensa. Oskari laulatti meillä venäläisiä lauluja samaan aikaan kun naapuriluokassa ranskan opiskelijat yrittivät päntätä päähänsä ranskan verbitaivutuksia. Voitte olla varmoja, että me kaikki venäjän lukijat olimme tyytyväisiä kielivalintaamme. Minä jopa niin paljon, että lähdin yliopistoon jatkamaan venäjän opintoja. Auli antoi meidän toteuttaa itseämme kuvaamataidon tunneilla monilla eri tavoilla. Uskon, että luovuutemme lisääntyi näiden kokeilujen kautta ja opimme katsomaan asioita laatikon ulkopuoleltakin. Arvi taas haastoi meitä kirjoittamaan hyviä aineita. Kokeita hän ei paljon pitänyt, mutta opimme kuitenkin kirjoittamaan omaäänisesti. Jopa niin hyvin, että muutama lähti opiskelemaan journalismia ja viestintää. Saksan kielen opettaja salli meidän tuoda tunneille saksalaisia kirjeenvaihtoystäviä ja turisteja, joihin olimme tutustuneet vapaa-ajallamme. Sen jälkeen saksan kielen kiemuroita jaksoi taas paremmin paukuttaa päähän.

Kiitos näiden opettajien kouluaika oli kivaa aikaa, vaikka ihan kaikista oppiaineista en innostunutkaan.

Suomi pärjää kansainvälisissä mittauksissa

Suomalaisia opettajia ja koululaitosta on kiitelty monissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Suomeen on tullut vuosien varrella lukuisia delegaatioita tutustumaan koulutyöhön - ihan riesaksi asti. Suomalaiset koululaiset ovat pärjänneet hyvin PISA-tutkimuksissa, vaikka tulokset ovatkin viime vuosina hieman laskeneet. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että systeemi on tähän asti toiminut aika hyvin. Mutta toimiiko se yhtä hyvin myös tulevaisuudessa?

OAJ on viestittänyt, että moni opettaja on nykyään uupunut, ja yli puolet heistä on harkinnut alanvaihtoa. Pandemia, etäopetus ja oppilaiden monet ongelmat syövät opettajien voimavaroja.

Opettajat kehittyvissä maissa

Olen aikuisiällä asunut muun muassa Tansaniassa ja oleillut paljon Keniassa. Tiedän miltä kyläkoulut näyttävät ja miten kova pula siellä on pätevistä opettajista sekä ajantasaisista oppimateriaaleista ja laitteista. Myös monet koulurakennukset, koulun keittiö ja saniteettitilat kaipaavat kipeästi remontteja.  Suomalaiset opettajat ansaitsevat ehdottomasti kiitokset, mutta tulevaisuutta pitää rakentaa myös vähemmän kehittyneissä maissa. Opettajat ilman rajoja ja monet muut kansainväliset opetusalan järjestöt tekevät hyvää työtä. Ne tarvitsevat myös meidän taloudellista apuamme. Pelkkä kiitos ei siellä riitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti