Sivut

torstai 2. syyskuuta 2021

Tiedätkö mitä Read hour tarkoittaa? Kohta on taas sen aika!


Kuva: Michal Jarmoluk

Keskiviikkona, 8. syyskuuta vietetään taas Read hour -tempausta. Tarkoitus on kannustaa kaikkia ihmisiä lukemaan tunnin ajan kyseisenä päivänä klo 19 alkaen. Voit lukea mitä tahansa tai vaikkapa keskustella kavereittesi kanssa lukemisesta tai miettiä omaa suhdettasi kirjoihin ja lukemiseen. Ei ole väärää tapaa osallistua tempaukseen. Kaikki tyylit kelpaavat.

Samana päivänä vietetään myös YK:n kansainvälistä Lukutaitopäivää. Päivän tarkoituksena on muistuttaa meitä kaikkia lukutaidon merkityksestä ja koulutuksen tärkeydestä. Ilman niitä ei voida rakentaa kestävää tulevaisuutta. On arvioitu, että maailmassa on noin 750 miljoonaa aikuista, jotka eivät osaa lukea. Heistä kaksi kolmasosaa on naisia. Sadat miljoonat lapset eivät edelleenkään pääse kouluun eivätkä opi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. 

Myös meillä Suomessa on lukutaidottomia ja heikon lukutaidon omaavia aikuisia sekä isoja alueellisia eroja lasten luku- ja kirjoitustaidossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti