Kai Ekholmin ja Yrjö Revon kirja Lukemisen aika. Eikö Suomessa lueta tarpeeksi? on tämän listan uusin kirja. Kirja sai minut surulliseksi, koska se antaa synkän mutta varmasti todellisen kuvan kirja-alasta ja lukemisen tilasta Suomessa.
Kai Ekholm kirjoittaa kirjassa, että "maassamme on kasvava digitaaliseen elämään totuttautunut, huono-osaisten luokka, joka ei lue eikä pärjää kielellisesti".
Vaillinainen luku- ja kirjoitustaito rajoittaa ajattelua. Kun sanavarasto on köyhä, jää moni asia epäselväksi. Ei ymmärrä riittävän hyvin, mitä toiset sanovat ja kirjoittavat eikä itsekään pysty ilmaisemaan asiaansa niin, että tulee ymmärretyksi. Jo muinoinen filosofi tiesi, että "kieleni rajat ovat maailmani rajat".
Matti Rönkä kirjoittaa samassa kirjassa samasta asiasta hieman eri sanoin: "Onhan sana ajattelun, kuvittelun, mielen kokeilujen ja teoreettisen luomisen välttämätön työkalu?"..."Ikävintä on, jos kirjasta tulee eliitin hellikki".
Joku muu voisi sanoa, että on turha olla huolissaan. Vaikka paperisia kirjoja ei enää osteta niin kuin ennen, kuuntelevat ihmiset paljon äänikirjoja ja lukevat sähköisiä kirjoja. Erilaiset lukuaikapalvelut kasvattavat asiakaskuntaa.
Jos Suomessa asuisi yhtä paljon ihmisiä kuin Yhdysvalloissa, siis yli 330 miljoonaa, en olisi huolissani. Kaikenlaiselle kirjallisuudelle eri alustoilla löytyisi varmaan markkinat ja maksavia asiakkaita. Mutta kun meitä täällä Suomessa on vain muutama miljoona, ovat markkinatkin pienet ja kirjoja ostavia asiakkaita vähenevä määrä.
Kustantajat tarvitsevat maksavia asiakkaita voidakseen kustantaa monipuolisesti hyviä kirjoja. Kirjastojen kirjaostot ja pienenevät hankintabudjetit eivät riitä elättämään kirjailijoita ja kustantajia.
Tekisi mieleni sanoa, että sitä saa, mitä tilaa. Painettu kirja on kohta enää pienen eliitin hellikki, ja kirjastot keskittyvät lainaamaan jalkapalloja ja ompelukoneita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti