Kävin viimeinkin Designmuseossa Timo Sarpanevan näyttelyssä. Näytteillä oli niin Sarpanevan omia oppilastöitä, painokankaita ja tekstiilimalleja kuin myös erilaisia lasitöitä ja käyttöesineitä. Myös hänestä tehdyt videotallenteet olivat mielenkiintoisia.
Sarpaneva oli tunnettu ja arvostettu suunnittelija myös kansainvälisesti. Hän nousi maailman tietoisuuteen jo vuonna 1954 Milanon triennaalissa, jossa hän sai Grand Prix -palkinnon lasiesineistään Orkidea, Kajakki ja Lansetti. Hän on myös maailman ensimmäinen muotoilun kunniatohtori. Kunniatohtoriksi hänet vihittiin jo vuonna 1967 Lontoossa Royal College of Artissa.
Designmuseon näyttely on hyvä läpileikkaus lahjakkaan ihmisen elämäntyöstä. Kun sen osaa, niin sen osaa...
Kuvat puhukoot puolestaan:
PS. Kännykkäkuvat eivät valitettavasti tee oikeutta hienolle näyttelylle. Kannattaa mennä itse paikan päälle katsomaan. Näyttely on esillä Designmuseossa 23. syyskuuta asti.
Tämä ei ole kirjallisuusblogi, vaikka taustakuvana on kirjoja. Tämä on blogi teille, jotka suunnittelette eläkkeelle lähtöä tai olette jo eläkkeellä. Kirjoitan aiheista, jotka ilahduttavat tai ihmetyttävät minua tai saavat verenpaineeni nousemaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Designmuseo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Designmuseo. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. elokuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







