Sivut

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kun sen osaa

Kävin viimeinkin Designmuseossa Timo Sarpanevan näyttelyssä. Näytteillä oli niin Sarpanevan omia oppilastöitä, painokankaita ja tekstiilimalleja kuin myös erilaisia lasitöitä ja käyttöesineitä. Myös hänestä tehdyt videotallenteet olivat mielenkiintoisia.

Sarpaneva oli tunnettu ja arvostettu suunnittelija myös kansainvälisesti. Hän nousi maailman  tietoisuuteen jo vuonna 1954 Milanon triennaalissa, jossa hän sai Grand Prix -palkinnon lasiesineistään Orkidea, Kajakki ja Lansetti. Hän on myös maailman ensimmäinen muotoilun kunniatohtori. Kunniatohtoriksi hänet vihittiin jo vuonna 1967 Lontoossa Royal College of Artissa.

Designmuseon näyttely on hyvä läpileikkaus lahjakkaan ihmisen elämäntyöstä. Kun sen osaa, niin sen osaa...

Kuvat puhukoot puolestaan:








PS. Kännykkäkuvat eivät valitettavasti tee oikeutta hienolle näyttelylle. Kannattaa mennä itse paikan päälle katsomaan. Näyttely on esillä Designmuseossa 23. syyskuuta asti.

2 kommenttia:

  1. Sarpanevan töissä näkyy hänen oman aikansa trendi, mikä silloin oli hienoa ja uutta, ja joskus tykkäsin näistä paljonkin, mutta enää en melkein voi sietää näitä muotoja. Ne liittyvät omaan nuoruuteen, mikä ehkä vaikuttaa siihen, että tuo muoti ei enää näytä kivalta. Vaikka luulisi, että juuri toisin päin voisi olla. Arvostettava taiteilja hän joka tapauksessa on, ollaanpa hänen muotoilustaan mitä mieltä tahansa, ja on varmasti upeaa nähdä hänen töitään luonnossa.

    VastaaPoista
  2. En minäkään pidä kaikista Sarpanevan töistä, varsinkaan niistä "röpelöisistä" maljakoista ja kynttilänjaloista, mutta hänen puhdaslinjaiset työnsä miellyttävät edelleen silmääni. Piirtäjänä hän oli myös taitava - harva saa esineen muodon niin hyvin näkyville muutamalla vedolla.

    VastaaPoista