Helsingin Sanomat on ehtymätön ideoiden ja joskus myös hämmästyksen lähde. Tällä kertaa vuorossa oli totaalinen ällistys. Hesari julkaisi eilen jutun Näin kehut itseäsi - muita ihmisiä ärsyttämättä.
Jutussa toimittaja antaa ohjeita siitä, miten kehua itseään niin, etteivät muut siitä hikeenny. Suomalaiseen kulttuuriin sopii kuulemma vaatimattomuus.
Jotta ei ärsytä muita, on viljeltävä sanoja tyytyväinen ja mielestäni. Jos kehuja on tyytyväinen tuotokseensa, hän ei väitä olevansa paras joukosta, hän on vain tällä kertaa tyytyväinen omaan työhönsä. Jos ymmärtää laittaa tukisanan "mielestäni" lauseeseen, kuulija ärsyyntyy vähemmän, koska tämäkin sana ikään kuin pienentää itsekehua.
Jutusta käy ilmi, että kaikenlainen itsetehostus ja oman hännän nostaminen saa ihmiset ärsyyntymään.
Minä puolestani ärsyynnyin koko jutusta! Minua ärsyttää se, että vielä nykyäänkin hellitään tätä vaatimattomuutta. Se saa toisinaan ihan koomisia piirteitä. Kehuin vähän aikaa sitten eräälle puolitutulle hänen päällään ollutta kaunista vaatetta. No tää nyt on tällanen halpa retku, oli vastaus. Olin odottanut hänen vastaavan jotain tyyliin Mäkin tykkään tästä ihan älyttömästi. Tää on mun lempivaate. Maksoi aika paljon, mutta on joka euron arvoinen. Jos uskoisin hänen sanojaan, alkaisin todella ihmetellä, miksi hän laittoi tärkeään seminaariin tuollaisen halvan retkun, eikö hänellä ole kunnon vaatteita? Aivan ....eihän hän sitä oikeasti tarkoittanut. Todennäköisesti hän laittoi parhaan vaihtoehdon päällensä mutta katsoi kuitenkin parhaaksi mitätöidä oman vaatteensa, vaikka olin jo ehtinyt sitä kehua. Miksi ihmeessä?
Minä ainakin kuuntelen mieluummin vaikka itsetehostusta kuin tätä jatkuvaa itsensä pienentämistä tai peräti mitätöintiä. Ketä se hyödyttää? Miksi osaavien ihmisten pitäisi mitätöidä omia suorituksiaan julkisesti? Miksi alisuoriutumista ja keskinkertaista työpanosta arvostetaan enemmän kuin aktiivisen, työstään aidosti innostuneen ihmisen hyvää suoritusta?
Minulla käy valmennettavina ihmisiä, jotka ovat joutuneet työpaikoillaan silmätikuiksi siksi, että ovat liian innostuneita hommistaan ja haluavat olla monessa mukana. Peruspirkot ja -petterit eivät katso tätä hyvällä, koska kollegan liiallinen innokkuus saa oman suorituksen näyttämään niin vaatimattomalta. Juuri siltä, mitä se ehkä onkin? Ja auta armias, jos tämä energiapakkaus erehtyy vielä kertomaan olevansa tosi hyvä näissä hommissa tai vertailee omia suorituksiaan jonkun muun suorituksiin. Silloin koko porukka kääntyy häntä vastaan.
Olen asunut ulkomailla, eri pituisissa pätkissä ja eri maissa, yhteensä yli 12 vuotta. En muista koskaan maailmalla kohdanneeni tällaista oman itsen ja osaamisen aliarvostamista. Miksi me täällä Suomessa pitäisimme sitä edelleen yllä?
Jos joku kehuu estoitta itseään ja omaa suoritustaan, mutta me muut tiedämme, ettei se tulos nyt niin kummoinen ollut, antaa hänen kehua. Jos hän on harhainen, kyllä elämä häntä opettaa ja asettaa oikealle paikalle. Annetaan hänen itse löytää realistinen käsitys itsestään. Pitää myös muistaa, että meitä on moneksi. Jotkut nyt vaan ovat osaavampia kuin toiset, ei siitä mihinkään pääse. Totta on onneksi myös se, että oikealla asenteella ja innolla pääsee pitkälle, harvat hommat ovat rakettitiedettä.
Kehutaan ja ihastellaan mieluummin omia ja toistemme saavutuksia kuin yritetään tasapäistää meidät kaikki alisuoriutujiksi. Meillä kaikilla on paljon potentiaalia, mutta se ei pääse toteutumaan, jos jo kulttuurin läpileikkaava ominaisuus on olla huolissaan siitä, ettei vaan ärsytä ketään omalla osaamisellaan.
Kysymys: Arvostammeke me suomalaiset osaamista?
Tämä ei ole kirjallisuusblogi, vaikka taustakuvana on kirjoja. Tämä on blogi teille, jotka suunnittelette eläkkeelle lähtöä tai olette jo eläkkeellä. Kirjoitan aiheista, jotka ilahduttavat tai ihmetyttävät minua tai saavat verenpaineeni nousemaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leuhkiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leuhkiminen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
