Olitko sinäkin siellä?

Olen myöhäisherännäinen. Onnistuin vihdoin viimein saamaan itseni paikalle, kun perinteikäs sakki - entiset cityseisojat Lappeenrannassa - kokoontuivat viimeistä kertaa Cityllä lauantaina 28.7.2018. Tapaaminen järjestettiin jo yhdeksättä kertaa.

Entiset cityseisojat ovat 70-luvun nuoria, jotka hengailivat silloin Cityllä viikonloput. Kaikki tulivat sinne. Paikalla oli parhaimmillaan satoja, jos ei tuhansia, nuoria eri kouluista. Minäkin vietin siellä vuodet 70-luvun alusta 70-luvun puoleen väliin asti, aina siihen asti, kun lähdin opiskelemaan toiseen kaupunkiin.

Paula Kuikka-Kiljunen on tapaamisidean äiti ja henkilö, joka on kaikki nämä vuodet järjestänyt sekä cityseisonnan että illan bileet paikallisessa ravintolassa, Lampussa. Niin tänäkin vuonna. Kiitos Paula mahtavasta ideasta ja hauskasta toteutuksesta. Tänä vuonna cityseisojia ilahdutti loistava laulaja ja kitaristi Harry Fontana kavereineen. Meno oli rennon letkeää! Sääkin suosi meitä.

Facebook-ryhmässä "Entiset cityseisojat Lappeenranta" on lähes 4500 jäsentä. Luku kertoo Cityn merkityksestä nuorisolle 1970-luvulla ja myöhemminkin. Paikka oli The must - sinne oli päästävä satoi tai paistoi.

Kuvassa keskellä idean äiti Paula Kuikka-Kiljunen

Iltapäivä on vasta alkamassa. Porukkaa valui paikalle hitaasti mutta varmasti.

Upea esiintyjä Harry Fontana. Kiitokset hänelle letkeästä menosta!

Hienot kukkaistutukset.

Kysymys: Kuulutko sinä entisiin cityseisojiin vai oliko sinulla joku toinen ryhmä, jossa pyörit nuoruudessasi?

Täydellinen terassikeli

Kävelemme mieheni kanssa monta kertaa viikossa saman reitin, noin viisi kilometriä - kotoa ensin Kauppatorillle ja sieltä sitten kohti merenrantaa ja Eiraa. Matkaan on lähdettävä ennen ruotsinlaivan saapumista, jotta vältämme laivalta purkautuvien matkustajien ja autojen ruuhkat.

Reitin varrella on monta houkutusta - ihania kahviloita, skumppabaareja ja aurinkoterasseja ja lukemattomia jäätelökioskeja. Stadi on nyt parhaimmillaan. Sää on niin samettia, että ei haittaa vaikka keskustaan on pystytetty karamellinvärisiä betonisia ajoesteitä. Onnistunut väritys! Ajoesteillä rajoitetaan yksityisautoilua siellä, missä presidentit Putin ja Trump liikkuvat huomenna maaanantaina.

Sunnuntai-aamuna ei keskikaupungilla näkynyt vielä tavallista enempää amerikkalaisia tai venäläisiä. Yhdysvaltojen suurlähetystön väkikin taisi olla vielä täydessä unessa, sillä lähetystön merenpuoleisella pihalla ei ollut ketään.

Onneksi Finlaysonin myymälä Espalla on havahtunut vieraiden tuloon. Se lupaa ikkunassaan antaa tasa-arvon nimissä myös The First Ladylle ja hänen venäläiselle kollegalleen saman alennuksen kuin meille muillekin...ja kehottaa samalla tekemään hyviä päätöksiä. Niitä me kaikki odotamme.

Jos presidentit eivät muuten meinaa löytää yhteistä kieltä, niin suosittelen heille kävelyä Kaivopuiston rantaan nauttimaan viilentävää juomaa. Aurinko paistaa, hanhet tepastelevat  poikueineen puistossa ja joutsenet lipuvat rannassa. Ei tällaisessa ympäristössä kukaan jaksa pullistella ja pönkittää omaa egoaan. Turhaahan se muutenkin on. Aito kunnioitus syntyy vain oikeista teoista.

Onko elämä yhtä kantamista?

Kun tein nuorena opiskelijana juttuja radioon, jouduin raahaamaan mukanani todella painavaa nauhuria kilometritolkulla. Sain siitä tarpeekseni vuodessa. Kun sitten vähän vanhempana työskentelin kustantamossa, raahasin painavia kirjalaatikoita monta kertaa vuodessa kirjanäyttelyihin ja messuille. Ajattelin, että kunhan pääsen uraportailla ylöspäin, raahaaminen loppuu. Ei loppunut. Vaikka pääsin huipulle asti, en päässyt roudaamisesta eroon. Jokaisessa työpaikassa meitä oli liian vähän. Kaikki joutuivat tekemään tarpeen vaatiessa kaikkea.

Työelämässä ajattelin, että "sitku olen eläkkeellä" en varmasti kanna enää yhtään laatikkoa. Sekään kuvitelma ei toteutunut.

Laatikoiden muoto ja paino vaihtelevat, mutta yksi on pysyvää. Kantamista riittää koko elämän ajaksi. CCO Creative Commons.

Nyt eläkkeellä kannan kaikenlaista: lajittelun tuloksena syntyviä vuoria kuten lasipurkkikasoja ja metallijätettä, kierrätykseen meneviä vanhoja huonekaluja, pois heitettäviä kulahtaneita vaatteita ja rikkoutuneita kenkiä, palautettavia pulloja, kesämökiltä pois raivattua rompetta, pesulaan meneviä painavia mattoja ja ikuisia kirjapinoja.

Haikailen toisinaan takaisin Moskovaan. Siellä jotkut asiat toimivat paremmin kuin täällä. Pesula esimerkiksi haki pestävät matot kotoa ja toi ne pestyinä takaisin. Palvelu oli ystävällistä, nopeaa ja edullista. Helsingissä raahaamme mieheni kanssa mattoja pesulaan ja haemme ne sieltä takaisin. Pesupalvelu on hidasta, koska matot lähetään toiseen kaupunkiin pestäväksi, ja kaiken lisäksi se maksaa aika paljon. Ymmärtäähän sen, että se maksaa, jos ne matot pitää lähettää toiseen kaupunkiin pestäväksi. Menevätköhän Tallinnaan asti?

Täällä Suomessa meistä on tehty itsemme palvelijoita. Palvelua on usein vaikea saada, vaikka siitä haluaisi maksaakin. 

Kysymys: Mitä mieltä sinä olet itsepalvelun lisääntymisestä?