Sivut

torstai 17. tammikuuta 2019

Nyt sitä saa - Eläkettä & eliksiiriä

Moikka kaikille!

Tiedoksenne, että iso urakkamme on ohi ja uunituore kirjamme Eläkettä & eliksiiriä on juuri ilmestynyt. Se on tarkoitettu eläkkeelle lähtöä suunnitteleville ja eläkkeellä jo oleville. Kirja sopii mielestämme hyvin myös lahjaksi.



Kirja on monien ihmisten yhteistyön tulos. Meitä kirjoittajia on jo neljä - kaksi Helsingistä, yksi Kööpenhaminasta ja yksi Los Angelesista. Moni myös kommentoi keskeneräisiä raapustuksiamme, ja rakas serkku miehineen käänsi Valerien tekstin englannista suomeksi. Pari hyvää ystävää auttoi myös oikoluvussa. Kun veivaa riittävän kauan samoja tekstejä, alkaa kaikki kelvata. Tulee umpisokeaksi omille virheilleen. Silloin tarvitaan ulkopuolisia oikolukijoita ja muuta apua. 

Tuhannet kiitokset kaikille teille kirjaprojektisssa avustaneille!

Elämä muuttuu, kun työ loppuu. Elämä eläkeläisenä voi olla elämän parasta aikaa tai elämänpiiri voi kutistua turhan pieneksi. Voimme vaikuttaa elämänlaatuumme omilla valinnoillamme. Kaikki ei ole tietysti itsestä kiinni, mutta moni asia on.

Kirjassa on paljon tutkittua tietoa ja käytännön ohjeita ja vinkkejä. Itse havahduin siihen, miten todella tärkeää on olla aktiivinen, huolehtia itsestä, syödä oikein ja liikkua tarpeeksi. On tarjottava aivoille ravintoa ja on myös levättävä riittävästi. Jos aivot eivät pelaa, ei onnistu mikään muukaan. Hyvät ystävät ja itsensä hemmottelu kuuluvat myös hyvään elämään. Kirja käsittelee kaikkia näitä asioita sekä monia muitakin eläkeläisiä kiinnostavia kysymyksiä. 

Kirjassa on myös mielenkiintoiset luvut tanskalaisten ja amerikkalaisten eläkeläisten uusista valinnoista. Tiesitkö, että asuakin voi monilla eri tavoilla?

Kiinnostuitko? 

Voit tilata kirjan helposti Avisadon verkkokaupasta napsauttamalla tätä linkkiä https://www.avisado.fi/tuotteet.html .


Kirjan tiedot:
Ritva Kattelus, Tom Jokinen, Carita Peltonen, Valerie Harwin
Eläkettä & eliksiiriä
Avisado, 2019
ISBN: 978-952-5356-05-2
288 s.

PS. Meillä kotona syödään nyt kaksi kertaa viikossa pelkkiä kasviksia ja ranteeseeni on ilmestynyt aktiivisuusranneke. 

Kysymykset: 

Onko sinun elämäsi muuttunut eläkkeellä ollessasi? 
Oletko vielä töissä muttta ajatukset jo eläkkeellelähdössä? 

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon Hopeasurffari teille kaikille kirjoittajille! Upea saavutus. Voin vain kuvitella, miten hyvältä oma, juuri painosta tullut kirja käsissä tuntuu.
    Haluan lukea tämän kirjan, sillä jo muutamista esille nostamistasi asioista tunnen, että siitä on hyötyä. Mutta harmittelen, että en ainakaan vielä osta sitä sen hinnan vuoksi. Odotan, että pääsen sitä ensin vähän selaamaan ja katson, tarvitsenko sen omaan hyllyyni vai haenko vain kirjastosta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos onnitteluista. Kirjaamme saa myös monista kirjastoista. Jos oma kirjastosi ei ole vielä sitä tilannut, kannattaa ehdottaa heille kirjan hankintaa. Toivottavasti kirjastamme on sinulle paljon iloa ja hyötyä.

    VastaaPoista