Sivut

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Taas on se aika vuodesta

Taas se on täällä - Taidemaalariliiton Teosvälitys Kaapelitehtaalla. Tapahtuma on kuulunut vuodenkiertooni jo monen vuoden ajan. Keväällä on Teosvälitys ja syksyllä Martin markkinat, molemmat Kaapelitehtaalla ja molempiin on aina päästävä.


Tänä vuonna Teosvälityksessä on esillä 600 taiteilijan töitä. Teoksia on 1 700, joten lyhyessä ajassa saa hyvän läpileikkauksen nykytaiteesta. Tänä vuonna on tarjolla paljon suuria töitä, joita olisi vaikea saada mahtumaan ainakaan meidän kotimme seinille.

Yllätyin myös siitä, että niin monen taulun aiheena oli ihminen. Voi hyvin olla, että kiinnitin tähän asiaan huomiota, koska etsin jotain muuta. Olen itse enemmän abstraktin taiteen ystävä. Suhtautukaa siis tietyllä epäilyksellä huomiooni. Faktantarkistus voisi antaa toisen tuloksen.

Myös tämän päivän (9.3.19) Hesari esitteli Teosvälitystä. Tapahtuman kävijät voidaan kuulemma jakaa viiteen ryhmään: taiteen katselijat, ensiteoksen ostajat, kotinsa sisustajat, yksityiset keräilijät ja (institutionaaliset) kokoelmien kartuttajat. Tunnistin itseni ryhmästä kotinsa sisustajat. 

Nuoret sijoittavat taiteeseen

Samaisessa lehdessä oli myös pieni juttu milleniaaleista, jotka ostavat innokkaasti taidetta. Milleniaalit ovat vuosina 1981 - 1996 syntyneitä nuoria. Heistä varakkaimmat ovat nyt ryhtyneet sijoittamaan taiteeseen.

Minä investoin nuorena kirjoihin. Ostin niitä paljon, ja nyt kirjoja pyörii lattioilla, nurkissa ja erilaisilla muilla pinnoilla. Nojatuolit ovat esimerkiksi hyviä kirjavarastoja.

En ole koskaan katunut ostointoani. Ostan edelleen kirjoja, vaikka Suomessa on hyvä kirjastolaitos. Saatan lukaista jonkun vanhan kirjan uudestaan ihan muistin virkistykseksi. Näin tapahtui esimerkiksi muutama viikko sitten, kun luin Gaudeamuksen aikoinaan julkaiseman ja Pirkko Heiskasen toimittaman kirjan Aika ja sen ankaruus. Kun kirja ilmestyi vuonna 1989, sai se minussa aikaan kiinnostuksen tulevaisuuden tutkimukseen. Kiinnostus jatkuu edelleen.

Olen aina ihaillut luovuutta sen eri muodoissa. Minulle luovuus on sitä, että taiteilija tuottaa jotain omaa, hän ei vain tyydä jäljentämään todellisuutta tai kopioimaan trendejä.

Ymmärrän erittäin hyvin milleniaaleja, jotka sijoittavat taiteeseen. Niin minäkin olisin tehnyt jo nuorena, jos minulla olisi ollut riittävästi rahaa.








Taidemaalariliiton Teosvälitys ja Ornamon Teosmyynti järjestetään Kaapelitehtaalla 9. - 17.3.2019. Vapaa pääsy. 

Suosittelen!

3 kommenttia:

  1. Nuo Anu Eskelisen taulut ovat kiinnostavia! Minäkin suosin non-figuratiivista taidetta.

    VastaaPoista
  2. Olisipa niin paljon rahaa, että voisi ostaa kaikki haluamansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olisipa vielä paikka, mihin taulut ripustaa näytteille. Haluan nimittäin katsella taulujani. Nytkin minulla on valitettavasti tauluja komerossa. Onneksi jälkipolvi on kiinnostunut niistä. Lahjoitan siis eteenpäin (ja hankin itselleni uusia).

      Poista