Sivut

torstai 5. syyskuuta 2019

Aika ja sen ankaruus

Miksi aika tuntuu joskus matelevan ja toisinaan taas kiitävän liian nopeasti? Ihan äskettäin sitä vielä kuvitteli olevansa keski-ikäinen. Nyt ei edes kestä ajatella, mikä seuraavan syntymäpäivän saldo on. Saldo on kasaantunut aivan liian korkeaksi aivan liian nopeasti.


Kuva on Sinebrychoffin talomuseosta.
Meillä kaikilla on samanpituiset vuorokaudet, viikot, kuukaudet ja vuodet. Miksi toiset saavat sinä aikana paljon aikaan ja toisilla hyvätkin aikomukset haihtuvat ilmaan jälkiä jättämättä?

Venäläisen kirjailijan Ivan Gontsharovin Oblomov on jahkailun ja saamattomuuden malliesimerkki. Kaikenlaisia aikomuksia on, mutta mistään ei tule mitään valmista.
Kun vuosia sitten luin kyseistä kirjaa, halusin potkaista Oblomovia persuksiin. Nyt vauhtia hommiin - eihän tuosta muuten mitään tule! 

Olen vakuuttunut siitä, että tulosten aikaan saaminen on tekniikkalaji. Olen alkanut miettiä kerralla oikein -ohjetta perinpohjaisesti. Järkevintä ja edullisinta olisi laittaa ensimmäisellä kerralla työn tekemiseen riittävästi aikaa ja pitää ajatukset työssä. Homma tulisi kerralla tehtyä oikein ja kunnollisesti.

Todellisuus on jotain muuta. Monilla ihmisillä on nykyään kova kiire koko ajan - niin kotona kuin töissäkin. Aika ei tunnu rittävän, vaikka mutkalle vääntyisi. Päädymme toheloimaan jo työn alussa. Teemme tätä työtä, mutta ajatuksemme ovat jo seuraavassa ja sitä seuraavassa hommassa. Syntyy sutta ja sekundaa, jota sitten joudumme jälkeenpäin korjaamaan. Aikaa ja energiaa kuluu ja tuottavuus laskee.

Huonona päivänä tuntuu, että kaikki toheloivat nykyään Suomessa. Kenelläkään ei ole enää aikaa hoitaa hommia kunnolla. Ulos lähetetään raakileita, joita sitten korjaa sekä se alkuperäinen tekijä että myös se virheen havainnut henkilö. Verenpainehan siinä nousee. Reklamaatioiden teko on aina myös jostain muusta pois.

Elämme nykyään huonon laadun syöksykierteessä, joka tulee todella kalliiksi. Aika on ankara laskuttaja. Kello käy - tik, tak, tik, tak...

Myös tämä hieno kello löytyy Sinebrychoffin talomuseosta Bulevardilta.
Kysymys: Riittääkö sinun aikasi niihin asioihin, joita haluat tehdä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti