Pitääkö olla huolissaan?

Nyt kun koululaiset ovat lähteneet kesälomalle, on hyvä aika pohtia  heidän tulevaisuuttaan. Päättäjät haluavat pidentää oppivelvollisuutta 18 ikävuoteen asti ja tehdä mm. toisen asteen opinnoista maksuttomia.

Nykyään jo noin 5000 nuorta tippuu joka vuosi koulun vauhdista. Heidän luku- ja kirjoitustaitonsa jäävät niin heikoiksi, että uuden oppiminen, abstrakti ajattelu ja elämänhallinta on vaikeaa.

Pisa-tutkimuksissakaan suomalaiset koululaiset eivät enää loista niin kuin ennen. Pystytäänkö koulupudokkuutta ehkäisemään ja kansan koulutustasoa nostamaan pidentämällä oppivelvollisuutta parilla vuodella? Itse vähän epäilen tätä. En usko, että koulupudokkaat innostuisivat yhtäkkiä oppimisesta enemmän, jos "pakkopullaa" olisi tarjolla pari vuotta nykyistä enemmän. Ne, jotka haluavat jatkaa opiskelua, jatkavat sitä joka tapauksessa oli oppivelvollisuusikä 16 tai 18 vuotta. Toisen asteen maksuttomuudella voi olla jonkinlainen merkitys, mutta eikö senkin voisi hoitaa jonkinlaisilla opintoseteleillä halvemmalla kuin tarjoamalla maksutonta opetusta kaikille?

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän uskon enää ilmaiseen tarjontaan. Kaikella tekemisellä ja tarjonnalla on aina hinta, ja joku muu sen maksaa, jos kyseisen palvelun tai tuotteen sattuu itse saamaan ilmaiseksi. Mitä laajempi ilmainen tarjonta, sitä korkeammat verot ja .....kun riittävän kauan lisätään ilmaisia palveluita, sitä vähemmän tarjontaa on.

Tämä kehitys - tarjonnan väheneminen ja yksipuolistuminen - alkaa jo näkyä sekä kirja- että musiikkialoilla. Kun kirjoja saa ilmaiseksi kirjastoista ja ilmaista musiikkiakin on tarjolla valtavat määrät, ihmiset tottuvat siihen, että näistä ei tarvitse maksaa. Lopputuloksena on, että viimeistään kymmenessä vuodessa tarjonta supistuu sekä määrällisesti että laadullisesti, koska julkiset palvelut yksinään eivät pysty pitämään hengissä lukuisia kirja- ja musiikkikustantajia. Tarvitaan myös niitä omalla rahalla maksavia asiakkaita.

Onko kysymyksiä kohta enemmän kuin vastauksia?
Lähde: Pixabay.

Älykkyys laskee    

Olemme tuudittautuneet siihen, että ihmiskunnan älykkyys, osaaminen ja kaikenlaiset erityistaidot kasvavat koko ajan. Suomessa myös väestön koulutustaso on noussut pitkään ja Suomen menestys johtuu pitkälti koulutetusta väestöstä. Meillä ei ole pääomia, öljyä, timantteja tai muitakaan luonnonvaroja ylenpalttisesti mutta onneksi meillä on koulutettua väkeä.

Tämä kaikki on ollut totta monta vuosikymmentä, mutta 1990-luvun puolivälistä alkaen on nuorten älykkyys laskenut ainakin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pysähdystä on tapahtunut myös Iso-Britanniassa, Alankomaissa, Virossa ja Saksassa (Hbl, 26.5.20). Jos sama vauhti jatkuu myös tulevaisuudessa, Suomen kansa tyhmistyy selvästi. Lasku on jo alkanut. Mikä vaikutus tällä laskulla ehtiikään olla seuraavien 30 vuoden aikana? Kuinka paljon tyhmempää Suomen kansa on vuonna 2050 kuin vuonna 2020? Pelkkä ajatuskin puistattaa.


Pitääkö olla huolissaan?

Mikä vaikuttaa älykkyyteen eniten - geenit vai perhetausta vai muu ympäristö? Vallitseva käsitys on edelleen, että geneettiset erot eli perintötekijät selittävät huomattavan osan älykkyyseroista. Onko opiskelu ja ponnistelu siis turhaa, jos on sattunut saamaan tyhmät vanhemmat ja perintönä huonot geenit?

Onneksi asia ei ole näin. Myös ympäristöllä ja omilla teoilla on merkitystä älykkyyden eroissa. Tutkimuksista tiedetään, että koulutettujen perheiden lapset menestyvät koulussa paremmin kuin vähän koulutettujen. Vanhempien sosioekonominen tausta ja kasvuympäristö vaikuttavat moneen asiaan, myös lapsen opintomenestykseen. Jos varakas vanhempi ei itse pysty tai ehdi ohjaamaan lastaan koulutehtävissä, voi hän ehkä palkata jonkun toisen, joka pystyy ja ehtii.

Myös lapsen ja nuoren omilla teoilla ja motivaatiolla on merkitystä. Jos läksyt jättää usein tekemättä, alkaa vähitellen kierre alaspäin, ja lopputuloksena on koulun päättyessä heikko luku- ja kirjoitustaito, heikko kielitaito ja heikot taidot kaikissa muissakin opiskelua vaativissa aineissa.

Itse olen huolissani erityisesti lukutaidosta, sillä jos se ei ole kunnossa, vaikeutuu moni muukin asia. Ilman, että lukee paljon, ei opi edes uusia sanoja eikä ymmärrys maailmasta kasva. Somepeukutukset ja facebookpäivitykset eivät lukutaitoa ja sanavarastoa kovin paljon kasvata. Sanonta Lue enemmän, luulet vähemmän kiteyttää hyvin lukemisen annin.

Hyvästä lukutaidosta ja lukemisesta syntyy myös hyvä kirjoitustaito. Lukiessaan ihminen oppii huomaamattaan sanojen lisäksi myös kielioppia, tyyliä ja rakenteita. Ilmaisu paranee. Kirjoitettu teksti on sekä rakenteellisesti että sisällöllisesti miellyttävää lukea. Viestintätaidot ovat jo nyt, ja tulevaisuudessa vielä enemmän, taitoja, jotka tulee hallita, jos mielii elämässä eteenpäin.

Lukeminen kannattaa aina!