Sivut

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Stadi + kesä

Olemme jo vuosia viettäneet tarkoituksella osan kesästä kotona Helsingissä, vaikka meillä on kesämökki ihan kivalla paikalla Saimaan rannalla. 



Kesäisen Helsingin keskustaa ei voita mikään - ainakaan meidän mielestämme. Kaikkea on ja aurinkokin paistaa yleensä ihan riittävästi. Joka kesä tulee myös jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Tänä kesänä uutuuksia ovat mm. Senaatintorin urbaani terassi viheralueineen ja luodolle kunnostettu ravintolarakennus. Näistä ensimmäisessä olemme jo ehtineet käydä ja luotoravintolan laivapysäkkiä etsimme parhaillaan. Olisikohan Kauppatorilla?


Hyvälle mielelle tulee myös joistain julkisista kulkuvälineistä. Tässä malliksi yksi:



1 kommentti:

  1. Kesä stadissa on parasta. Olen viettänyt koko elämäni kesän kaupungissa (stadissa tai lapsuuteni Tapiolassa). Mökeillä on kiva vierailla, mutta koskaan en ole harkinnut oman mökin hankkimista. Nykyään stadissa on paljon tekemistä kesällä, toisin oli vielä 60-70 luvulla. Kummastelen sitä, että monet museot ja kesäretkien kohteet sulkevat ovensa jo elokuussa tai ainakin lyhentävät aukiolonsa viikonloppuihin. Elokuuhan on paras lomakuukausi työssäkäyville.
    Hyvää kesää stadissa!

    VastaaPoista