Lapsenryöstäjät

Kävin torstai-iltana mieheni kanssa Espoon Kulttuurikeskuksessa katsomassa mielenkiintoisen näytelmän, espanjalaisen Cinen. En juurikaan harrasta teatterissakäyntiä, koska teatteri on minulle yleensä joko liian hidassoutuista tai ylinäyteltyä. Tiedostan, että suhtautumiseni teatteriin johtuu Jouko Turkan aikaisista kokemuksista, ja että olisi jo korkea aika päivittää asia. Siksi olenkin viime vuoden aikana altistanut itseni uusille kokemuksille aina kun jotain mielenkiintoista on ollut tarjolla.

Olen käynyt pari kertaa Lappeenrannan uudessa kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa katsomassa Mestaria ja Margaritaa, Tampereella katsomassa Catsia ja nyt eilen Espoossa katsomassa Cineä. Kaikki näkemäni esitykset ovat olleet huippuhienoja.

La Tristura ja Cine

Eilinen Cine oli jotain todella uutta ja siksi erityisen hieno kokemus. Cine kertoo lapsenryöstöstä. Ilmiö on esitetekstin mukaan yleistä Espanjassa.  Yli 300 000 lasta on ryöstetty vanhemmiltaan ja annettu perheille, jotka eivät voi saada omia lapsia. Tätä tehtiin erityisesti Francon aikana mutta tapa on jatkunut myös myöhempinä vuosina. Diktatuurin aikana lapsia vietiin poliittisilta vangeilta, mutta lapsia on varastettu myös rahan takia. Lasten varastamisen vanhemmiltaan mahdollistivat nunnat, lääkärit ja sairaanhoitajat sekä tuomarit ja rikolliset. Lapsenryöstö on ollut taloudellisesti kannattavaa sitä harjoittaville. Äideille  kerrottiin yleensä lapsen kuolleen synnytyksessä ja että lapsi on jo haudattu.

Cinessä päähenkilö on lapsena kaapattu mies, joka etsii vanhempiaan ja omaa paikkaansa maailmassa. Cinen tekijöiden mukaan tarina on tosi. Se on heidän ystävänsä tarina.

Esitys tapahtuu suurimmaksi osaksi läpinäkyvän kalvon takana. Kalvoon heijastuu aika ajoin elokuvapätkiä ja tekstiä. Yleisöllä on korvillaan kuulokkeet, joista välittyy esityksen soundtrack.

La Tristura-teatteri haluaa uudistaa teatterin muotoja ja sekoittaa siksi esityksiinsä muun muassa elokuvallisia keinoja. Lavastus on niukka mutta toimiva. Näyttelijät ovat käsittämättömän luontevia. Tulee tunne, että katsoo ihan oikeaa elämää. Ylinäyttelemistä ei ole.

Cine esitetään espanjaksi. Näyttelijät puhuvat erittäin selkeää espanjaa, joten huonollakin kielitaidolla varustettu pystyy sitä seuraamaan. Suomenkielinen tekstitys auttaa tarvittaessa.

Cine esitetään vielä tänään perjantaina, 23.3 klo 19, ja lauantaina, 24.3 klo 15. Suosittelen!

Puolitoistatuntinen esitys on hintansa väärti!