keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Riittääkö keskinkertaisuus?

Minua pyydettiin kirjoittamaan blogi BPW Finlandin nettisivuille. Aihe oli vapaa, joten kirjoitin minua vuosia vaivanneesta teemasta - siitä, että tyydymme niin vähään. Pohdin blogissani sitä, miksi toisilla on töitä ja toisilla ei. Esittelin vinkkilistan, jonka avulla töitä todennäköisesti löytyy. Ohjeet perustuvat omaan monivuotiseen kokemukseeni johtajana sekä ystäviltä ja tuttavilta saatuihin vinkkeihin ja näkemyksiin.

Ota motoksi lifelong learning. CCO Creative Commons.
Olen aika varma, että blogini ärsyttää joitain lukijoita. Syitä ja selityksiä on tarjolla. Tarkoitukseni ei ole tieten tahtoen suututtaa ketään, mutta haluan houkutella ihmisiä ajattelemaan, mihin elämän panoksia kannattaa laittaa ja mikä taas on ajanhukkaa.

Moni meistä alisuorittaa elämää, vaikka meillä olisi mahdollisuuksia paljon enempään. Pelko hyydyttää osan porukasta, toiset taas ovat laiskoja, toiset saamattomia. Mukavuudenhalu vie voiton kilvoittelusta. Facebookin peukutukset ja Twitter-viestit ovat tärkeämpiä kuin hyvät tietokirjat tai syvää luotaava kaunokirja. Seminaareihinkaan ei viitsitä lähteä, koska on kivempaa roikkua nettikauppojen houkuttelevilla sivuilla. Moni kertoo elävänsä ruuhkavuosia, joiden takia ei yksinkertaisesti veny enempää. Elämä lipuu ohi ilman sen suurempia nousuja tai laskuja - koko ajan on kiire, mutta mitään ei oikein saa aikaiseksi.

En ole ehdottamassa, että ihmisten pitäisi perheestä huolehtimisen lisäksi ottaa kolmas aikaa vievä harrastus ja että pitäisi vielä olla täydellinen gourmet-kokki ja onnistua pitämään koti supersiistinä sekä oma olemus aina vimpan päälle huoliteltuna.

Ehdotan sen sijaan, että kannattaisi silloin tällöin tehdä oman elämän inventaario ja päättää, että keskinkertaisuus ei riitä. Sano itsellesi, että pystyt parempaan - ilman, että uuvut elämän hektisellä maratonilla. Sinun täytyy vain tarkkaan valita, mihin panokset laitat.

Jos olet tyytymätön nykyiseen työhösi tai työn puutteeseen, mieti, oletko itse tehnyt kaikkesi urasi  edistämiseksi? Voi olla, että huomaat, että olisit voinut käyttää aikasi paremmin.

Tässä lopuksi lyhyesti ne minun vinkkini:

1. Hanki vähintään kaksi maisterintutkintoa.
2. Työehtosopimuksesta ei kannata lukea jokaista pilkkua.
3. Ole joustava.
4. Ole kiinnostunut toiminnan kehittämisestä.
5. Kerro rohkeasti mielipiteesi.
6. Älä epäile omia kykyjäsi.
7. Kehitä luovuuttasi.
8. Rakenna verkostoja ja auta ystävää hädässä.
9. Pidä huolta terveydestäsi ja kunnostasi.
10. Elä muutakin elämää.

Tämä vinkkilista perusteluineen ilmestyy aikanaan BPW Finlandin nettisivuille osoitteeseen www.bpw.finland.fi.

Kysymys: Mitä mieltä sinä olet vinkkilistasta? Puuttuuko siitä jotain?


8 kommenttia:

  1. Hyviä asioita kaikki listallasi. Kunnianhimo on yksi ominaisuus, joka piiskaa ihmistä eteenpäin. Silloin jaksaa yrittää. Kaikilla sitä ei ole, koska kunnianhimo ei ole opittavissa. Sitä joko on tai ei. Nyt kun katsoo eläkeläisenä jälkeenpäin työuraa ja siinä etenemistä, huomaa että kunnianhimo on vienyt eteenpäin, vaikka noita luettelossasi olevia vinkkejä ei kaikkia olisikaan. Ellei kunnianhimoa ole yhtään, voi heittäytyä sohvalle. Joillekin se riittää. Silloin tulee tunne että ihminen on saamaton ja laiska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni on aina siivittänyt enemmän aito kiinnostus töihin kuin varsinainen kunnianhimo. Kiinnostus on sitten poikinut muuta hyvää...

      Poista
  2. hei,

    hyviä vinkkejä. Tärkeää on että hoitaa hommansa maaliin positiivisella otteella, on kiinnostunut työn kehittämisestä ja siitä että tulos on priimaa, eikä just ja just hyväksyttävää. Ihmiset, jotka ovat positiivisia ja tekevät työnsä kunnolla ovat kunnioitettuja työyhteisössä, riippumatta siitä mikä heidän muodollinen asemansa on "työhierarkiassa". Näin ainakin meillä.

    yt. Manta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, on pyrittävä tuottamaan priimaa eikä vain vähän sinne päin...

      Poista
  3. Joo, heti pistää silmään nuo kaksi maisterin tutkintoa. Totta on, että nykyisin ei vähä riitä. Kilpailu on mielestäni liian kova, ihan kaikilla elämän alueilla. Sitä mietin itse usein, että onko pakko näin olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mieleisistä opiskelupaikoista ja vähistä työpaikoista käydään nykyään kovaa kilpailua. Suomessa kilpailu ei ole kuitenkaan vielä yhtä kovaa kuin monessa muussa maassa. Jos kaiken saisi valmiina, jaksaisimmeko/viitsisimmekö silloin yrittää? En tosin usko, että raaka kilpailukaan tekee ihmisistä onnellisia. Niin kauan kuin on niukkuutta, on myös kilpailua, eikö?

      Poista
  4. Erinomainen näkökulma! Outplacement-työtä tehneenä en voisi vähempää allekirjoittaa. On äärimmäisen surullista tavata ihmisiä, jotka ovat tehneet vuosia töitä ("töitä") eivätkä havaitse, kuinka aidosti heidän ammatillinen osaamisensa/tutkintonsa on vanhentunut, osaamisen kehittäminen jäänyt organisaatiokulttuurin jalkoihin - ja mikä pahinta, jo vuosia on tuntunut, ettei tämä aidosti kiinnosta. Kirsin Pihan kirjasta "Konflikti päivässä" (suosittelen!) löytyy dataa, kuinka organisaatioissa vain joka neljäs on aidosti kiinnostunut ja motivoitunut. Jos todellakin on näin, niin kylmää ajatella.

    Tiedostan kyllä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta Ritvan kannustamaan aktiivisuuteen. Onko se sitten laiskuutta, turvallisuushakuisuutta - en tiedä. Tulevaisuus työmarkkinoilla vain osoittaa, että useimmat joutuvat/saavat! vaihtaa ammattia tulevaisuudessa eikä mikään ammattiryhmä ole turvassa ns. eläkevirassa. Hetken ajattelin, että esim. terveydenhoitoala voisi olla, mutta nyt tämä maakuntauudistus/soteuudistus voi myllätä koko terveyssektorin uusiksi. Siinä ei välttämättä enää pääse tuttuun ja turvalliseen toimintaan sellainen ammattilainen, joka on pitäytynyt tuttuun toimintamalliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatelkaa, miten uskomattoman paljon menetämme mahdollisuuksia, jos todellakin vain joka neljäs on aidosti kiinnostunut ja motivoitunut!

      Poista