Uudestaan oravanpyörään?
Jos huonosti käy, voikin yhtäkkiä joutua uudestaan oravanpyörään. Stressi vie taas yöunet ja verenpaine nousee. Itse on saattanut epähuomiossa ahnehtia vähän liikaa mielenkiintoista tekemistä. Myös omaan hyvin halittuun kalenteriin saatta olla tunkua ulkopuolelta. Influenssa iskee yllättäen ja kaataa moneksi viikoksi petiin sekoittaen aikataulut. Joku läheinen sairastuu tai tarvitsee muuten apua. Vieraita tulee yllättäen läheltä ja kaukaa. Uusien laitteiden ja ohjelmapäivitysten opettelu syö vapaa-aikaa. Kesämökin putket jäätyvät tai iso puu kaatuu katolle.
Apua! Mitenkäs tässä nyt näin kävi?
Elefantti syödään pala kerrallaan
 |
| Ei niin isoa jättiläistä olekaan, ettei sitä pysty laittamaan palasiksi. CCO Creative Commons. |
Tottahan se on, että ison työn paloittelu auttaa ottamaan sen haltuun. Ensin kannattaa tehdä se kiireisin, pienin, suurin tehtävä tai se tehtävä, jolla saa homman eteenpäin - jaettua tehtäviä myös jollekin toiselle. Silloin voi keskittyä omaan työhön ja samaan aikaan joku toinenkin tekee omaa osuuttaan samasta kokonaisuudesta. Tämä on erityisen tärkeä taito vapaaehtoistyössä.
Jotta delegointi onnistuu, on osattava nähdä tätä hetkeä pidemmälle. On osattava laittaa tehtävät tärkeysjärjestykseen. Aina se kiireellisin tehtävä ei olekaan kokonaisuuden kannalta se kaikkein tärkein.
Eläkeläisen kiireet on usein itse aiheutettuja, mutta ovat ne silti kiireitä. Niihin pätevät samat ajanhallinan keinot kuin työelämässäkin: suunnittele, priorisoi, delegoi ja opettele pitämään monta palloa ilmassa samaan aikaan. Kun tämän oppii, kestää se kuherruskuukausikin uuden elämän kanssa pidempään. Jaksaa ja viitsii toimia ja tehdä kaikkea kivaa.
Kysymys: Onko sinulla liikaa vai sopivasti kiireitä eläkkeellä?
Kirjoitit täyttä asiaa. Vapaaehtoistyötä on aina eläkeläiselle tarjolla. Minulla oli niitä monta ja lisäksi olin puolisoni omaishoitaja. 30 v. pankkielämää oli opettanut elämään kaaoksen keskellä. Yksi harrastus ei minulle riittänyt, kun jäin kuusi vuotta sitten omaishoitajaksi. Tuntui, että elän sellaista arkea mihin kuului eri yhdistyksiä, satujen lukua lapsille, lauluharrastus ja koirien hoito. Kun ei enää ollut päivätyötä haalin kaikkea sekalaista saadakseni monipuolista tekemistä. Neljä vuotta toimin näin kunnes puolisoni menehtyi helmikuussa tänä vuonna. Virallisen eläkeikäni saavutin vuodenvaihteessa. En tiedä kumpi merkitsi enemmän puolison poismeno vai virallinene eläkkeelle jääminen, mutta äkkiä halusin lopettaa melkein kaiken kodin ulkopuolisen tekemisen. Jätin vain pari yhdistystä - ei muuta. En enää jaksanut. Olisiko ollut henkinen romahdus vai mikä. Surulla oli tietenkin osuutta asiaan, mutta en siihen kokonaan usko. Tein surutyötä jo koko viime vuoden. Ehkä halusin aloittaa alusta jotain aivan muuta. Muutin konkreettisesti toiseen asuntoon. Konmarilla vedin alas sekä tavarat että entisen elämän. Matkustin Filippiineille tyttären luokse, kun en ollut päässyt kauas ja kahteen viikkoon pois kotoa moneen vuoteen. Aina oli puolison tila mielessä, vaikka viimeisen vuoden häntä hoitivat aivan toiset hoitajat. Olen nyt vaiheessa. En tiedä missä vaiheessa ja mihin kaikki päättyy. Sukututkimukseen meinaan paneutua syksyllä kansalaisopistolla ja viettää enemmän aikaa uudessa kodissa. Se on pienempi entistä, mutta minulle yksin riittävä. Nyt on vihdoin aika ajatella itseä. Sen minä totisesti olen ansainnut.
VastaaPoistaKun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu...eikö se jotenkin näin mene. On kiva kuulla, että jaksat katsoa eteenpäin. Kun seuraavan kerran tavataan, puhutaan sukututkimuksesta. Olen itse ajatellut teetättää sen DNA-sylkitestin. Tiedä mitä etäserkkuja löytyy USA:sta tai Uralin takaa.
Poista