Hei taas kaikki blogini lukijat!
Tässä teille uusi teksti uudelta kirjoittaja-vieraalta. Tällä kertaa hän on Raija Rissanen. Raijan teksti pistää miettimään. Tuhannet kiitokset Raijalle.
Tiedoksi kaikille, että lisää tekstejä saa lähettää.
Kulttuurien kirjo rikastuttaa nykyään suomalaista elämää.
Menneinä vuosisatoina ja valtaosin viime vuosisadallakin kulttuurivaihto
liittyi eurooppalaisten ja eurooppalaisen kulttuurin kulkeutumiseen maasta
toiseen, Suomeenkin. Kulttuurien sopeutuminen muualta tuleviin vaikutuksiin oli
suhteellisen luontevaa yhteiseksi tunnistetun historian, lainsäädännön ja
arvomaailman perusteella.
Nykyisin maahanmuuton myötä elämäntapamme, kulttuuriimme ja
arvomme kohtaavat uudenlaisia haasteita. Monella maassamme asuvalla, ehkä jo Suomen
kansalaisuuden saaneella tai kolmannen polven ”uussuomalaisella”, on
taustallaan hyvin erilainen uskonto, tapakulttuuri ja normisto kuin kantasuomalaisilla.
Tämä normisto perustuu usein uskontoon liittyviin käytäntöihin ja määräyksiin.
Ongelmalliseksi nämä käytännöt muodostuvat silloin, kun ne ovat ristiriidassa oman
lainsäädäntömme, arvojemme ja kansainvälisen yhteistyön kautta tulevien
yleisesti hyväksyttyjen arvojen kanssa.
Tasa-arvo ja itsemääräämisoikeus perinteen paineen alla
Suomen perustuslaki turvaa kaikille kansalaisille oikeuden
henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä suojaa kansalaisten
tasa-arvoa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Samat oikeudet nostetaan esiin YK:n
ihmisoikeusjulistuksessa ja YK:n alaisen UNESCO:n lapsenoikeuksia koskevassa
julistuksessa. Noudatetaanko näiden oikeuksien velvoitteita Suomessa?
Valvommeko niiden toteutumista? Turvaako lainsäädäntömme ja oikeuslaitoksemme
näiden oikeuksien toteutumisen kaikille kansalaisille? Pelkään pahoin, että
käytännössä näin ei ole.
Olen pitkään pohtinut, miksi Suomeen asettautuneet
toisenlaisesta kulttuurista tulevat ihmiset pitävät tiukasti kiinni oman
kulttuurinsa monenlaisista ilmenemismuodoista ja tavoista, jotka ovat selvästi
ristiriidassa niin lakiemme kuin arvojemme ja ihmis- ja lastenoikeuksien kanssa.
Vaikka ongelmat näkyvät käytännössä yleensä nuorten naisten ja tyttöjen elämän
rajoittamisena, emme saa unohtaa näiden rajoitteiden asettajien roolia vanhojen
tapojen ylläpitämisessä. Hekin ovat tapojensa vankeja.
On kohtuutonta, että suomalaista peruskoulua käyvien
tyttöjen vapautta valita harrastuksiaan, kavereitaan ja viimekädessä myöhemmin puolisoaan
rajoitetaan. Tyttöjen jalkapalloharrastuksesta puuttuu se pelaajien kirjo, joka
poikien harrastuksessa näkyy. Miksi tyttöjen edellytetään pukeutuvan tavalla,
joka estää monenlaiset liikuntaharrastukset? Kuinka monen tytön haaveet jäävät
toteutumatta perinteiden noudattamisen paineessa? Miten voimme hyväksyä sen,
että nuoren tytön veli toimii vahtina sisarelleen? Eivätkö lapset olekaan
tasa-arvoisia? Miksi me joudumme lukemaan nuorista pakkoavioliittoon
joutuneista tytöistä?
Lain turva
Joissain tapauksissa Suomen lainsäädäntöön on toivottu lisättävän
uusia pykäliä, joilla ei ole mitään tekemistä meidän arvojemme ja lakiemme
kanssa. On ehdotettu uskonnosta ja perinteestä kumpuavien erillislakien säätämistä
tiettyjen ryhmien tarpeita varten. Viimeisin esimerkki Suomen lainsäädäntöön
liittyen koski pakkoavioliiton mitätöimistä. Suomen lakien mukaan avioliiton
voi päättää avioeroon.
Perusteluna avioliiton mitätöimiselle on meidän kulttuurillemme
vieras käsite avioeron aiheuttamasta stigmasta. Avioliittoja ja eroja koskevat
lait poikkeavat maittain. Suomen kansalaista turvaa Suomen laki. Perimmäinen
kysymys on, miksi meillä ei ole kriminalisoitu pakkoavioliittoja, eikä näin siis
turvata pakkoavioliittoon joutuneen naisen – joskus jopa tytön – oikeuksia sen
sijaan, että pohtisimme oman lainsäädäntömme sopeuttamista meille vieraisiin
arvoihin.
Keskustelujen ja kohtaamisten kautta yhteiseen
arvopohjaan
Mielestäni maahanmuutto ja kulttuurien kirjo on
lähtökohtaisesti myönteistä. Viestini on, että meidän tulee kiinnittää enemmän
huomiota siihen, ettei epätasa-arvoa ja ihmisarvoa loukkaavia tapoja
ylläpidetä. Meidän tulee kaikin tavoin kannustaa maahamme muista kulttuureista
muuttavia ja täällä ehkä jo muutaman vuosikymmenen asuneita pohtimaan, miten he
voisivat paremmin ymmärtää uuden kotimaansa lainsäädäntöä, kulttuuria ja arvoja
sekä omaksua niiden parhaita käytäntöjä luopumatta omasta uskonnostaan tai oman
kulttuurinsa myönteisistä perinteistä.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on kannustaa keskustelemaan,
mitä keinoja meillä on ”kotouttaa” maahan muuttaneita ja tulevaisuudessa maahan
muuttavia muiden maiden kansalaisia siten, ettei uuden maan tuoma
kulttuurishokki johda omien pariin käpertymiseen ja uuden kotimaan arvomaailman
kieltämiseen.
Raija Rissanen
Erinomainen teksti!
VastaaPoistaHyvä, että herätät keskustelua aiheesta. Hyvin kirjoitettu!
VastaaPoistaInvandrare behöver språkundervisning och arbetstillfällen för att ha en möjlighet att assimileras i vårt samhälle.
VastaaPoista